Akseli

Kotimaa

Valikko

Tilintarkastaja ihmetteli vanhaa Mazdaa – Sarasvuo kertoo hetkestä, jolloin hän sai tietää olevansa miljonääri

Yrittäjä Jari Sarasvuo kertoi maanantaina ISTV:n Verostudiossa hetkestä, jolloin hän sai tietää olevansa miljonääri.
Jari Sarasvuo korosti, ettei raha ollut koskaan hänelle toiminnan moottori tai motivaattori. Alun perin miehen päämääränä oli tehdä kivoja juttuja ihailemiensa ja rakastamiensa ihmisten kanssa.

– Se, että siinä sivutuotteena alkoi lopulta tulla rahaa, oli aluksi yllätys. Minulla oli pitkään sellainen tilanne, etten tajunnut olevani miljonääri. Siis ihan kirjaimellisesti. Me asuimme vuokralla, ja minulla oli sellainen ikivanha Mazda 626, jonka ovet jäätyivät talvella niin kiinni, että jouduin kömpimään takaluukun kautta sinne ratin taakse, totesi Sarasvuo.

Tilintarkastaja soitti kerran Sarasvuolle, kun kassassa alkoi olla paljon rahaa.

– Olin käynyt hänen luonaan siellä tilitoimistossa, ja hän näki, kuinka minä siellä perse pystyssä jalat sätkien yritin ryömiä takaluukusta takapenkkien läpi sinne kuskin paikalle. Hän soitti sitten perään. Minä vastasin johonkin painavaan kännykkään, ja hän sanoi ”kuule Jari. En tiedä tiesitkö, mutta sinulla on rahaa ostaa auto käteisellä vaikka tänään iltapäivällä”. Se oli ensimmäinen kerta, kun tajusin olevani varakas, yrittäjä muisteli.

(Katso haastattelu yllä olevalta videolta! Sarasvuon osuuden löydät kokonaisuudessaan täältä.)

Toimittajana aikanaan työskennellyt Sarasvuo laajensi luovuutensa ilmiömäisesti ihmisten ja yritysten valmennusbisnekseen.

– Raha helpotti alkuun monia asioita ja oli tavallaan palkkio siitä ponnistelusta, mutta ei onnellisuus kuitenkaan ihan siitä tule. Onnen lähteet ovat paljon arkisempia, hän tuumi.

– Mutta se on totta, että rahan puute tekee herkästi onnettomaksi, jos se jatkuu pitkään. Vaikka meilläkin siinä yrittämisen alussa oli sellainen ajanjakso, ettei kertakaikkisesti ollut rahaa, emme olleet onnettomia, koska meininki oli niin hyvä.

Katso myös muut ISTV:n Verostudion haastattelut:

Seppo Räty: Keihäslegenda kritisoi urheilupomojen palkkoja ja kertoo, miksi hän lähti Lidlin mainokseen

Jari Sarasvuo: Viime vuoden tulot selvisivät Sarasvuolle vasta suorassa lähetyksessä – katso reaktio

Kiinteistönvälittäjä Mira Kasslinilla hurja veroprosentti – ”Sillä ei rakenneta tätä maata”

Uniikki: Rap-artisti sai jättimätkyt – ja oli sitä mieltä, että tuloja olisi voinut tulla enemmänkin

Pekka Sivonen: Kahdesti omaisuutensa menettänyt ex-miljonääri kertoo taistelustaan

Ari Rissanen: Taksikuski kertoo, mitä hän tekisi yli 27 miljoonan euron tuloilla

Aamun yhteenveto: Mikä verotiedoissa oli erityisen kiinnostavaa tänä vuonna

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    2. 2

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    3. 3

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    4. 4

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    5. 5

      Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

    6. 6

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    7. 7

      Jatkoaika: Raimo Summanen menetti malttinsa ja haukkui vastustajan valmentajaa pedofiiliksi

    8. 8

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    9. 9

      ”Maailman seksikkäin poliisi” poseeraa dominoivassa lateksiasussa – Samanthasta, 32, tuli palvottu seksisymboli

    10. 10

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    2. 2

      5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

    3. 3

      Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

    4. 4

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    5. 5

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    8. 8

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    9. 9

      Puukotus yöjunan ravintolavaunussa – matkustaja kertoo: nuori lääkäri ryhtyi heti auttamaan uhria

    10. 10

      Jelena Välbe antoi naishiihtäjille säälimätöntä palautetta: ”Hänen painollaan on mahdotonta hiihtää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    9. 9

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    2. 2

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    3. 3

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    4. 4

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    5. 5

      Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

    6. Näytä lisää