Manu, Manne, Immo

Kotimaa

Valikko

Gradupiiristä eduskuntaan – näin vähän tienasi pienituloisin uusi kansanedustaja

Tulot ja verot
Petri Honkonen opiskeli viime vuonna.
Kevään 2015 eduskuntavaalit nostivat Arkadianmäelle monia uusia kasvoja. Samalla monen uuden kansanedustajan tulotaso nousi merkittävästi entiseen elämään verrattuna. Yksi tällainen edustaja on keskustan Petri Honkonen, joka valittiin kevään vaaleissa Saarijärveltä eduskuntaan 2 978 äänellä.

28-vuotias Honkonen on eduskunnan pienituloisin uusi kansanedustaja, sillä hänen ansiotulonsa olivat vuonna 2014 vain 10 603 euroa. Pääomatuloja Honkosella ei ollut.

Summasta Jyväskylän yliopistossa historian ja yhteiskuntaopin aineopettajaksi opiskellut Honkonen maksoi veroa 984 euron verran. Joulukuussa hänen tililleen kilahtaa vielä 400 euroa veronpalautuksia.

– Vuonna 2014 viimeistelin opintojani Jyväskylässä. Siinä ohella tein EU-vaalikampanjaa ja toimin erilaisissa luottamustehtävissä, Honkonen selventää Ilta-Sanomille.

Honkonen on työskennellyt muun muassa hankekoordinaattorina maaseudun kehittämishankkeessa, eduskunta-avustajana, aineenopettajana ja maatalouslomittajana.

Tuore kansanedustaja ei halua arvioida, kuinka paljon hänen tulonsa muuttuvat eduskuntaan nousun myötä.

– Noh, arvatenkin ne nousevat. Sen enempää en lähde etukäteen arvioimaan, Honkonen sanoo.

Honkosen tienaama summa on vain murto-osan puoluetoverinsa, niin ikään uuden kansanedustajan Anne Bernerin, tuloista.

Liikenne- ja viestintäministerinä toimiva Berner tienasi viime vuonna 153 158 euroa ansiotuloja ja 413 111 euroa pääomatuloja. Hän on työskennellyt aiemmin yritysjohtajana ja hallitusammattilaisena.

IS:n tuoreimmat uutiset verotiedoista löydät täältä.

Täältä voit hakea kaikkia viime vuonna yli 120 000 euroa tienanneita suomalaisia.

Näin uudet kansanedustajat tienasivat 2014:

Aalto Touko (vihr), ansiotulo 29 435, pääomatulo 0

Adlercreutz Anders (r), ansiotulo 73070 euroa, pääomatulo 2985 euroa

Andersson Li (vas), ansiotulo 44586 euroa , pääomatulo 0 euroa

Berner Anne (kesk), ansiotulo 153158 euroa, pääomatulo 413111 euroa

Biaudet Eva (r), ansiotulo 87 813 euroa, pääomatulo 2530 euroa

Elo Simon (ps), ansiotulo 41227 euroa, pääomatulo 0 euroa

Elovaara Tiina (ps), ansiotulo 15858 euroa, pääomatulo 0 euroa

Haatainen Tuula (sd), ansiotulo 174436 euroa, pääomatulo 0 euroa

Hakanen Pertti (kesk) ansiotulo 35757 euroa, pääomatulo 10847 euroa

Halmeenpää Hanna (vihr), ansiotulo 39130 euroa, pääomatulo 0 euroa

Harakka Timo (sd), ansiotulo 47971 euroa, pääomatulo 9605 euroa

Harkimo Harry (kok) ansiotulo 44958 euroa, pääomatulo 24757 euroa

Honkonen Petri (kesk), ansiotulo 10603 euroa, pääomatulo 0 euroa

Huhtasaari Laura (ps) ansiotulo 18783 euroa, pääomatulo 1891 euroa

Jarva Marisanna (kesk), ansiotulo 24346 euroa, pääomatulo 0 euroa

Kari Emma (vihr), ansiotulo 81434 euroa, pääomatulo 0 euroa

Koski Susanna (kok), ansiotulo 32337 euroa, pääomatulo 0 euroa

Kosonen Hanna (kesk), ansiotulo 26333 euroa, pääomatulo 17998 euroa

Kulmala Kari (ps), ansiotulo 51447 euroa, pääomatulo 0 euroa

Kurvinen Antti (kesk), ansiotulo 44755 euroa, pääomatulo 391 euroa

Kärnä Mikko (kesk), ansiotulo 74438 euroa, pääomatulo 0 euroa

Laitinen-Pesola Jaana (kok), ansiotulo 93697 euroa, pääomatulo 0 euroa

Laukkanen Antero (kok), ansiotulo 54737 euroa, pääomatulo 0 euroa

Lehto Rami (ps), ansiotulo 48555 euroa, pääomatulo 0 euroa

Löfström Mats (r), ansiotulo 13905 euroa, pääomatulo 7843 euroa

Meri Leena (ps), ansiotulo 64285 euroa, pääomatulo 0 euroa

Mikkonen Krista (vihr), ansiotulo 44000 euroa, pääomatulo 0 euroa

Multala Sari (kok), ansiotulo 59 163 euroa, pääomatulo 0

Mykkänen Kai (kok), ansiotulo 137196 euroa, pääomatulo 0 euroa

Mäkelä Jani (ps), ansiotulo 56760 euroa, pääomatulo 128 euroa

Parviainen Olli-Poika (vihr), ansiotulo 76588 euroa, pääomatulo 0 euroa

Parviainen Ulla (kesk), ansiotulo 67652, pääomatulo 203 euroa

Pylväs Juha (kesk), ansiotulo 26706 euroa, pääomatulo 13882 euroa

Rassina Sari (kok), ansiotulo 120921 euroa, pääomatulo 1425 euroa

Razmyar Nasima (sd), ansiotulo 44706 euroa, pääomatulo 0 euroa

Rehn Olli, ansiotulo 54184 euroa, pääomatulo 2044 euroa

Ronkainen Jari (ps), ansiotulo 27 946 euroa, pääomatulo 0 euroa

Ruoho Veera (ps), ansiotulo 21448 euroa, pääomatulo 6828 euroa

Rydman Wille (kok), ansiotulo 61349 euroa, pääomatulo 0 euroa

Räsänen Joona (sd), ansiotulo 61349 euroa, pääomatulo 0 euroa

Sarkkinen Hanna (vas), ansiotulo 33602 euroa, pääomatulo 0 euroa

Savio Sami (ps), ansiotulo 38382 euroa, pääomatulo 0 euroa

Semi Matti (vas), ansiotulo 39358 euroa, pääomatulo 0 euroa

Sirén Saara-Sofia (kok) ansiotulo 55276 euroa, pääomatulo 0 euroa

Skinnari Ville (sd), ansiotulo 53562 euroa, pääomatulo 769 euroa

Strand Joakim (rkp), ansiotulo 62716 euroa, pääomatulo 17164 euroa

Taavitsainen Satu (sd), ansiotulo 50 135 euroa, pääomatulo 0 euroa

Talja Martti (kesk), ansiotulo 128 125 euroa, pääomatulo 19 230 euroa

Talvitie Mari-Leena (kok), ansiotulo 22 770 euroa, pääomatulo 0 euroa

Tanus Sari (kd), ansiotulo 40235 euroa, pääomatulo 6037 euroa

Tavio Ville (ps), ansiotulo 58165 euroa, pääomatulo 0 euroa

Terho Sampo (ps), ansiotulo 94 429 euroa, pääomatulo 12 312 euroa

Vartia Antero (vihr), ansiotulo 106 228 euroa, pääomatulo 0 euroa

Vartiainen Juhana (kok), ansiotulo 124 008 euroa, pääomatulo 0 euroa

Yanar Ozan (vihr), ansiotulo 13 899 euroa, pääomatulo 0 euroa

IS:n tuoreimmat uutiset verotiedoista löydät täältä.

Täältä voit hakea kaikkia viime vuonna yli 120 000 euroa tienanneita suomalaisia.

Artikkeliin korjattu Jari Ronkaisen (ps) oikeat ansiotulot kello 18.57.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    3. 3

      Mitä Pamela Tolan päälle tapahtui? Julkaisi karun kuvan: ”Jäi juhlat väliin tällä kertaa”

    4. 4

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    5. 5

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    6. 6

      Iholla-Sanni erosi aviomiehestään – kertoo kipeästä päätöksestä riipaisevasti: ”Me emme ole enää me”

    7. 7

      Jukka Haapalainen hölmistyi Jorma Uotisen kommenteista – kuittasi viiltävästi tuomarikollegalleen: ”Ootko harkinnut poliittista uraa?”

    8. 8

      Liki 50 ihmistä etsi kadonnutta Harrya, 33, viikonloppuna – poistui kotoaan helmikuussa jälkiä jättämättä

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Poliisi kaipaa havaintoja: Mies ryösti R-kioskin Ylivieskassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    3. 3

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    4. 4

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    5. 5

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    6. 6

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    7. 7

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    8. 8

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    9. 9

      Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

    10. 10

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    3. 3

      Mitä Pamela Tolan päälle tapahtui? Julkaisi karun kuvan: ”Jäi juhlat väliin tällä kertaa”

    4. 4

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    5. 5

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    6. Näytä lisää