Armas

Kotimaa

Valikko

Syyte: Mies pahoinpiteli naisystävänsä erityisen julmalla tavalla kuoliaaksi

Käräjäoikeus
Syyttäjä vaatii 40-vuotiaalle miehelle 4,5 vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta naisystäväänsä kohdistuneesta törkeästä pahoinpitelystä, minkä seurauksena nainen kuoli. Asiaa ryhdyttiin käsittelemään Oulun käräjäoikeudessa perjantaina.
Syyttäjän mukaan mies aloitti naisystävänsä pahoinpitelyn Oulussa vuoden 2013 elokuun puolivälissä. Syyttäjän mukaan mies pahoinpiteli naista kahtena perättäisenä päivänä.

Haastehakemuksesta käy ilmi, että mies potkaisi naista ensimmäisenä päivänä muutamia kertoja vartaloon, minkä lisäksi hän painoi naisen tyynyllä vasten sohvaa. Seuraavana päivänä mies löi naisystäväänsä juuttimatolla muutamia kertoja päähän. Naiselle aiheutui teoista kipua ja särkyä.

Nyrkillä ja potkuilla päähän

Tilanne kärjistyi viime vuoden helmikuun loppupuolella. Syyttäjän mukaan mies löi naista useita kertoja nyrkillä tai avokämmenellä voimakkaasti päähän ja vartaloon.

Tämän lisäksi mies muun muassa hakkasi naisen päätä päin seinää, potkaisi tätä päähän ja kylkeen sekä kuristi naista voimakkaasti kaulasta. Pahoinpitely tapahtui pariskunnan yhteisessä kodissa Oulussa.

Nainen menehtyi saamiinsa vammoihin. Syyttäjän mukaan teossa käytetty väkivalta oli erityisen raakaa ja julmaa. Syyttäjä vaatii miehelle 3,5-4,5 vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta kahdesta pahoinpitelystä, yhdestä törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Pahoinpiteli myös toista naista

Oulun käräjäoikeudessa ryhdyttiin käsittelemään myös miehen toisia rikosasioista. Syyttäjän mukaan mies pahoinpiteli toisen naisen Oulussa vuoden 2013 marraskuussa. Syyttäjän mukaan mies kuristi voimakkaasti heikossa fyysisessä kunnossa ollutta naista. Naiselle aiheutui teosta kipua ja särkyä.

Tämän lisäksi mies rikkoi syyttäjän mukaan kahdesti kahteen eri naiseen kohdistuvaa lähestymiskieltoa.

Asioita käsitellään parhaillaan käräjäoikeudessa. Tuomion antopäivä ei ole vielä tiedossa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Radio Suomipopin Aamulypsy uudistuu: Näyttelijä Antti Luusuaniemi juontajaksi!

  2. 2

    Siskon kotona odotti hirvittävin mahdollinen – Bulevardin perhesurman uhrin veli kertoo tapahtuneesta uudessa kirjassa

  3. 3

    Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

  4. 4

    Ruotsin ”Alko” lähetti Euroopan komissiolle kirjeen suomalaisten ankarista juomatavoista – vastustaa Suomen uutta alkoholilakia

  5. 5

    Ranuan jääkarhunpentu laskee autuaana liukumäkeä – emolla tekemistä pienen seikkailijan kaitsemisessa

  6. 6

    Janni Hussilta rankka avautuminen saamastaan arvostelusta eron jälkeen: ”Olen kuullut, kuinka olen lihonut”

  7. 7

    Rynnäkkökivääri vietiin Puolustusvoimien ajoneuvosta – Syyttäjä: Poliisin epäillään suojelleen rikoksentekijää

  8. 8

    HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

  9. 9

    Teinitytöt legginseissä käännytettiin lähtöportilla, somemyrsky nousi USA:ssa – huippumalli Chrissy Teigen: ”Olen lentänyt ilman housuja”

  10. 10

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  2. 2

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  3. 3

    Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

  4. 4

    Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

  5. 5

    Liisa on saanut 560 e/kk ilmaista rahaa vuoden alusta saakka – näin perustulokokeilu vaikutti elämään

  6. 6

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  7. 7

    Leo Komarov teki kiistanalaisen sopimuksen – ura Leijonissa vaakalaudalla

  8. 8

    "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

  9. 9

    Anu Saagim räväyttää taas – jakaa Jethro Rostedtille härskin kauneusvinkkinsä: Käyttää spermaa kasvonaamiona

  10. 10

    HS: Kahvi uhkaa loppua maailmasta, tilanne dramaattisen vakava – myös Suomen Paulig on huolissaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  5. 5

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  6. 6

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  7. 7

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  8. 8

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  9. 9

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  10. 10

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Radio Suomipopin Aamulypsy uudistuu: Näyttelijä Antti Luusuaniemi juontajaksi!

  2. 2

    Siskon kotona odotti hirvittävin mahdollinen – Bulevardin perhesurman uhrin veli kertoo tapahtuneesta uudessa kirjassa

  3. 3

    Raisa Räisäsen mysteeristä ja Pasi Aaltosen murhasta paljastui erikoinen yhteys – keskiössä tamperelainen pubi

  4. 4

    Ruotsin ”Alko” lähetti Euroopan komissiolle kirjeen suomalaisten ankarista juomatavoista – vastustaa Suomen uutta alkoholilakia

  5. 5

    Ranuan jääkarhunpentu laskee autuaana liukumäkeä – emolla tekemistä pienen seikkailijan kaitsemisessa

  6. Näytä lisää