Olli, Olavi

Kotimaa

Uusi johtolanka: Näkikö ulkoilija Nelan, 27, katoamispäivänä?

Julkaistu:

Jäljettömiin kadonneen tshekkinaisen Nela Utkinan etsintöjä on jatkettu tänään Nuuksion kansallispuiston alueella.
Kadonneen etsintä -ryhmän toiminnanjohtaja Jarkko Hyöppönen kertoo, että torstaina etsinnät keskittyivät Siikajärventien itäpuolella sijaitsevan Heinäslammen ympäristöön.

Syyskuun 9. päivänä kadonnutta Nela Utkinaa on etsitty aikaisemmin muun muassa Nuuksion Pitkäjärvestä sekä Sahajärvestä. Mitään ei ole löydetty, eikä torstai tuonut poikkeusta jo totutuksi muodostuneeseen kaavaan. Oheiselta videolta selviää, kuinka Nelaa etsitään Espoon vesistöistä.

Vaikka etsinnät Nuuksion Pitkäjärven ympäristössä ovat päättyneet kerta toisensa jälkeen vesiperään, ei etsintöjä ole toistaiseksi katsottu tarpeelliseksi kohdentaa täysin uusille alueille.

Etsintäalueen kohdentamisessa ovat auttaneet Utkinan puhelimesta saadut teletunnistetiedot sekä viimeisimpänä myös uusi silminnäkijähavainto katoamispäivältä.

Vanhempi rouva on nähnyt Nelaa muistuttavan henkilön kaivelemassa reppuaan Ahvilammen lähistöllä. Hyöppönen pitää havaintoa uskottavana, vaikka sitä ei ole kyetty varmistamaan.

– Silminnäkijän mukaan Nelan näköinen henkilö on ollut tapahtumahetkellä yksin ja kaivellut reppuaan. Tämä havainto tukee myös niitä teletunnistetietoja, joiden avulla etsinnät on kohdennettu Nuuksion eteläosiin. Havainto on tehty samalla alueella, minne kadonneen puhelin on viimeksi paikantunut, Hyöppönen kertoo.

Utkinan käytössä oleva puhelin vaikeni keskiviikon ja torstain välisenä yönä 9.–10. syyskuuta, eikä siihen ole saatu sen jälkeen yhteyttä.

Viime viikkoina Nelan kohtalon selvittämiseksi on tehty etupäässä vesistöetsintöjä. Etsijäkonkari Reino Savukosken avulla alueen järviä ja lampia on kaikuluodattu. Torstaina etsijät saivat käyttöönsä myös kauko-ohjattavan valoilla ja kameralla sukellusrobotin.

– Mitään Nela Utkinaan viittaavaa ei ole löytynyt, Hyöppönen kertoo.

Vesistöjen lisäksi etsijät syynäävät nyt myös Nuuksion rantoja aiempaa tarkemmin. Hyöppönen kertoo tämän olevan seurausta Ylöjärvellä kadonneen Pia Hirvikallion etsinnöissä ilmitulleista seikoista. Hirvikallio löytyi sunnuntaina hukkuneena Pikku-Ahvenistosta.

Tätä aiemmin samaisen järven rannalta oli löydetty Hirvikallion käyttämät lenkkitossut ja avaimet.

– Rannalta löytyvät esineet voisivat olla tärkeitä vinkkejä myös Nelan etsinnöissä, Hyöppönen kertoo.

Toistaiseksi myöskään maastosta ei ole löytynyt mitään sellaista, joka olisi yhdistettävissä jo yli seitsemän viikkoa kateissa olevaan Nelaan.

– Toivottomalta näyttää, Hyöppönen kuvailee etsintöjen nykytilaa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Räikkönen taistelee paalupaikasta huippuvauhtisella Ferrarilla – IS seuraa livenä Unkarin aika-ajoja

  2. 2

    Poliisi: Näin Helsingin yliajon tapahtumat etenivät – epäiltyä kuultu alustavasti

  3. 3

    Katariina Souri, 48, julkaisi meikittömän selfien: nauttii kesästä luonnonkauniina – Eliya-vaimo ahertaa töissä

  4. 4

    Jari-Matti Latvala koki huiman yllätyksen – koira jolkotteli auton eteen

  5. 5

    Hanna Sumari ”meni sekaisin” mystisestä hajusta vessassaan – äimistyi tajuttuaan syyn: ”Olen kuurannut mielipuolisesti”

  6. 6

    Vertaa omiin tuloihisi: Tämän summan keskimääräinen suomalainen saa käteen

  7. 7

    Kuvat ennen ja nyt: Näin HIM:n musiikkivideolla vuonna 1999 esiintynyt kaunotar on muuttunut – Ninja, 35, on upea plusmalli

  8. 8

    Hätkähdyttävä muutos: Salkkarit-tähti poseeraa lähes tunnistamattomana – faneilta kärkkäitä kommentteja: ”Mitä oot mennyt tekemään...”

  9. 9

    Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

  10. 10

    Putinin adjutantin toiminta herätti kysymyksen: oliko ydinasesalkku mukana terassilla Punkaharjulla?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

  2. 2

    Vertaa omiin tuloihisi: Tämän summan keskimääräinen suomalainen saa käteen

  3. 3

    Mikä puserrus! Järjettömän treenattu Britney Spears, 35, hurmasi – rintavako näkyi avoimesti

  4. 4

    Tiesitkö tätä? Hyytävä yksityiskohta herttuatar Catherinen vaatteista tuli ilmi – kuninkaallisille välttämätön tapa

  5. 5

    Venäjän valtion lentokoneeseen lastattiin Lappeenrannassa laatikkokaupalla Koskenkorvaa ja konjakkia

  6. 6

    Oivallatko sinä? Hyvin simppeli optinen arvoitus leviää vauhdilla – "Alle 60 sekuntia on todella vaikuttava tulos"

  7. 7

    Kuvat ennen ja nyt: Näin HIM:n musiikkivideolla vuonna 1999 esiintynyt kaunotar on muuttunut – Ninja, 35, on upea plusmalli

  8. 8

    Mies ajoi päin väkijoukkoa Helsingin keskustassa – 1 kuollut, 4 sairaalaan, useita muita loukkaantunut

  9. 9

    Putinin adjutantin toiminta herätti kysymyksen: oliko ydinasesalkku mukana terassilla Punkaharjulla?

  10. 10

    Nämä asiat tiedetään Helsingin yliajotapauksesta, näitä selvitetään – Mitä epäilty kuski teki ennen keskustaan saapumista?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

  4. 4

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  5. 5

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  6. 6

    Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

  7. 7

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  8. 8

    Luurankomaiseksi laihtunut American Pie -kaunotar pelmahti gaalaan – järkytys levisi: Läpinäkyvä asu paljasti valtaisat rinnat

  9. 9

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  10. 10

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Räikkönen taistelee paalupaikasta huippuvauhtisella Ferrarilla – IS seuraa livenä Unkarin aika-ajoja

  2. 2

    Poliisi: Näin Helsingin yliajon tapahtumat etenivät – epäiltyä kuultu alustavasti

  3. 3

    Katariina Souri, 48, julkaisi meikittömän selfien: nauttii kesästä luonnonkauniina – Eliya-vaimo ahertaa töissä

  4. 4

    Jari-Matti Latvala koki huiman yllätyksen – koira jolkotteli auton eteen

  5. 5

    Hanna Sumari ”meni sekaisin” mystisestä hajusta vessassaan – äimistyi tajuttuaan syyn: ”Olen kuurannut mielipuolisesti”

  6. Näytä lisää