Merja

Kotimaa

Valikko

Tällaisia törkyviestejä naiskansanedustajat saavat – ”Sukkahousuja haluttaisiin ostaa”

Naispoliitikot saavat osakseen törkyviestejä, joissa ehdotellaan ja uhkaillaan.

NAISPOLIITIKOT kertovat, että he saavat toistuvasti törkyviestejä.

Kansanedustaja Emma Kari (vihr) arvioi Ilta-Sanomille, että ilmiö koskettaa kaikkia nuoria naisia, jotka lähtevät mukaan politiikkaan.

– Tietenkään en ole tässä mikään poikkeus. Kyllä tämä on ihan jatkuvaa, Kari sanoo.

Kari arvioi ilmiöön liittyvän myös sen, että naispoliitikkoja halutaan pelotella hiljaiseksi aiheesta, josta ollaan näiden kanssa eri mieltä, esimerkiksi maahanmuutosta.

– Toinen puoli asiaa on, että pyydetään kahville ja treffeille. Se on tietenkin ihan eri asia.

KANSANEDUSTAJA Veera Ruoho (ps) kertoo Ilta-Sanomille saavansa seksisävytteisiä viestejä keskimäärin viikoittain.

– Kysytään, mikä on kuppikoko, onko silikonirintoja ja myynkö seksiä netissä tai livenä. Sukkahousuja haluttaisiin ostaa. Pyydetään, etten heittäisi roskiin rikkinäisiä sukkahousuja vaan myisin ne.

Ruoholle on lähetetty myös kuvia sukupuolielimistä. Ruoho korostaa, ettei hän koe henkilökohtaisesti ilmiötä seksuaaliseksi häirinnäksi.

– On tietenkin ihmisestä itsestään kiinni, miten reagoi.

Ruohon mukaan viestit aiheuttavat hänessä myös surun tunnetta, koska vaikuttaa, että niitä lähettävät yksinäiset ihmiset.

–  Kyllä on paljon suurempiakin ongelmia kuin se, että joku naiskansanedustaja saa kaikennäköisiä viestejä.

Lue lisää päivän Ilta-Sanomista.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    4. 4

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    5. 5

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    6. 6

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    7. 7

      Poliisi nappasi vanhusten huijaamisesta epäillyt valepoliisit Itäkeskuksen parkkihallista

    8. 8

      Apu: Rakastuneen Katariina Sourin ja Eliya-vaimon suhteessa tiukka sopimus: Kata tai tupakka

    9. 9

      Hymynkare, pistoolin piipun suunta... Nämä seikat viittaavat siihen, että juhlarahan teloituskuva lavastettiin

    10. 10

      Me Naiset: Kirsi Salon seksuaalisuus mullistui – ”Tantra vaikutti siihen, mihin tyydyn intiimissä suhteessa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    2. 2

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    3. 3

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    4. 4

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    5. 5

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    6. 6

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

    7. 7

      Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

    8. 8

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    9. 9

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    10. 10

      Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    4. 4

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    5. 5

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    6. Näytä lisää