Marko, Markus, Markku

Kotimaa

Valikko

Pariskunnan yllätystestamentti: 400 000 euron perintö annetaan päiväkodeille!

Somerolainen pariskunta testamenttasi satojentuhansien omaisuuden kaupungin päivähoidolle.

SOMEROLAINEN pariskunta Arvo ja Lahja Oksanen järjesti kotikaupungilleen todella mieluisan yllätyksen. Lapseton pariskunta testamenttasi noin 400 000 euron suuruisen omaisuutensa Someron kaupungin päivähoidolle.

Turun Sanomien mukaan testamentti laadittiin jo 1970-luvulla, mutta vain harva tiesi sen olemassaolosta ennen viime helmikuuta, jolloin Lahja Oksanen kuoli. Arvo Oksanen oli kuollut 15 vuotta aiemmin.

– Tämä tuli todellakin aivan puun takaa! Olemme iloisesti yllättyneitä ja fiilikset ovat aivan upeat. On todella hienoa, että jotkut ovat miettineet lasten hyvinvointia noin perusteellisesti, Someron kaupungin kasvatuspäällikkö Leila Hoikkala riemuitsee IS:lle.

– Tietenkin harmittaa, että emme saaneet tavata kumpaakaan Oksasen pariskunnasta henkilökohtaisesti.

HOIKKALAN mukaan perintösumma on yhteensä noin 400 000 euroa. Perintöön kuuluu myös Oksasten omistamia maaomistuksia ja kiinteistöjä. Koska päiväkoti ei pysty hyödyntämään sille testamentattuja kiinteistöjä toiminnassaan, on myös kiinteä omaisuus tarkoitus realisoida. Kiinteän omaisuuden perukirja-arvo mitataan kymmenissätuhansissa euroissa.

– Tämä on kyllä iso juttu.

Yllätyksenä tulleet rahat on tarkoitus sijoittaa vakaasti harkiten ja lasten parasta ajatellen. Moniammatillinen suunnittelu- ja kehitysryhmä ryhtyy parhaillaan rakentamaan suunnitelmaa varojen käytöstä.

– Kaikkea ei ole tarkoitus laittaa menemään saman tien. Teemme pitkän ajan suunnitelman siitä, miten varat parhaiten saadaan käytettyä lasten hyväksi. Summaa hyödynnetään useamman vuoden aikana, suunnittelu- ja kehitysryhmään itsekin kuuluva Hoikkala kertoo.

Hoikkala aikoo esittää ryhmän ensimmäisen kokoontumisen yhteydessä, että asiassa kuullaan myös lapsia ja heidän vanhempiaan.

OKSASEN pariskunta meni Lahja Oksasen nuoremman veljen Arvo Pukkilan mukaan naimisiin verrattain myöhään. Lahja oli yli 40-vuotias, kun avioliitto solmittiin.

– He elivät hyvin vaatimattomasti ja nuukasti enimmäkseen omissa oloissaan. Rahaa he käyttivät äärimmäisen säästeliäästi, Pukkila kertoi aiemmin Turun Sanomille.

Vaikka pariskunnalla ei ollut omia lapsia, Lahja Oksanen ompeli veljensä mukaan eläessään ahkerasti Arvon lapsille.

Oksasen pariskunnan menettely ei ole jokapäiväistä, mutta ei erityisen harvinaistakaan.

Valtiokonttorin mukaan Suomessa kuolee vuosittain noin 550 henkilöä, joilla ei ole perillisiä. Heistä vähän yli puolella on testamentti tehtynä.

NOIN 9100 asukkaan suuruisen Someron kaupunginjohtaja Sami Suikkanen on ottanut tiedon kaupungin päivähoidolle osoitetusta testamenttilahjoituksesta mielissään vastaan.

– Mukava yllätys, että tällaista tapahtuu, hän kuvailee tuntojaan Ilta-Sanomille.

Suikkasen mukaan varsinaissuomalaisen Someron tilinpäätökset ovat olleet viime vuosina ylijäämäisiä, mutta vuoden 2015 alussa voimaanastunut valtionosuusuudistus on lyönyt painetta tiukalle taloudenpidolle.

– Taloustilanne on tiukka ja myös Somerolla on jatkuva talouden sopeuttamistarve.

Suikkasen mukaan ei ole epäilystäkään, etteikö testamenttilahjoitus helpottaisi kaupungin taloudellista tilannetta.

Hän vahvistaa tiedon siitä, että testamenttilahjoituksen hyödyntämistä varten on perustettu suunnittelutyöryhmä. Toistaiseksi vain muutamille tuhansille euroille on löytynyt käyttötarkoitus. Ne on tarkoitus käyttää kuntaan väliaikaisesti perustettavan ryhmäperhepäivähoitoyksikön tilakustannuksiin.

– Mitään jätti-investointeja varhaiskasvatuksen piirissä ei ole suunnitteilla, joten rahoja tullaan näillä näkymin hyödyntämään pitkän ajanjakson kuluessa, Suikkanen luonnehtii.

Ota kantaa

Oletko saanut yllättävän perinnön?

Kyllä 8% En 92%
Ääniä yhteensä 12120

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    2. 2

      Erkki Tuomioja juhlarahakohusta: ”Totaalista historiantajun puutetta”

    3. 3

      Kuvat ei herkimmille: Pin up -malli Sini Ariellin aviomies kaatui nuotioon – rajut palovammat: ”Kipu on sietämätön”

    4. 4

      Eurojackpot-voittajat kertovat Veikkauksen haastattelussa säilyttäneensä 87 000 000 euron tositetta keittiön astiakaapissa

    5. 5

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    6. 6

      Teloituskolikon juhlarahasarjassa myös kuva kuolleesta pakolaispojasta – Suunnittelija paljastaa valinnan syyn

    7. 7

      Niukassa napapaidassa tanssivan Laura Voutilaisen seksikäs Vain elämää -esitys saa Robinin punastumaan – ”Pikkasen pornoa toimintaa!”

    8. 8

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    9. 9

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    10. 10

      Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    3. 3

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    4. 4

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    5. 5

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    6. 6

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    7. 7

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    8. 8

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    9. 9

      Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

    10. 10

      Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    8. 8

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    2. 2

      Erkki Tuomioja juhlarahakohusta: ”Totaalista historiantajun puutetta”

    3. 3

      Kuvat ei herkimmille: Pin up -malli Sini Ariellin aviomies kaatui nuotioon – rajut palovammat: ”Kipu on sietämätön”

    4. 4

      Eurojackpot-voittajat kertovat Veikkauksen haastattelussa säilyttäneensä 87 000 000 euron tositetta keittiön astiakaapissa

    5. 5

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    6. Näytä lisää