Manu, Manne, Immo

Kotimaa

Valikko

Lahja ja Rurik saattavat olla avain suureen kuikkamysteeriin

Kaksi suomalaista peruskuikkaa muutettiin satelliittikuikiksi.
Kuikka, Gavia arctica, on kesämökki-Suomen tutuimpia ja rakkaimpia lintuja, mutta silti suuri mysteeri.

Mökkiläiset muuttavat syksyllä Etelä-Suomen kaupunkeihin ja laittavat mökit talvikuntoon, mutta kukaan ei tiedä, minne suomalaiset kuikat muuttavat kotijärvet kahlitsevia pakkasia pakoon.

– Parin kuukauden päästä toivottavasti tiedetään, sanoo BirdLife Suomen suojeluasiantuntija Tero Toivanen.

Kaksi eteläsavolaista peruskuikkaa, kangasniemeläinen ”Lahja” ja syntyperäinen mikkeliläinen ”Rurik” muuttuivat elokuussa alan huipputeknologiaa edustaviksi satelliittikuikiksi.

Rurik syntyi kesällä 2015 Mikkelissä, Lahja on aikuinen ja pesinyt Kangasniemellä, joka valittiin taannoin MTV:n yleisöäänestyksessä Suomen kauneimmaksi kunnaksi.

Sekä Rurik että Lahja ovat yhä Suomessa.

– Yllättävän myöhään ne ovat jättäneet muuttomatkan. Kuikkia muuttaa paljon lokakuun alussa. Olisin odottanut, että ne olisivat jo lähteneet, Toivanen sanoo.

Toistaiseksi Lahja ja Rurik ovat vaihtaneet maakuntaa.

Lahja siirtyi Etelä-Savosta Itä-Hämeeseen Joutsan Suonteelle ja sittemmin Hartolan Jääsjärvelle, missä viihtyy Ohrasalon maisemissa.

Rurik lensi Joutsan Rutajärven (Leivonmäen kansallispuisto) kautta Päijänteen Judinsalonselän yli Pirkanmaalle Pälkäneen Kukkialle, jota Hella Wuolijoki ylisti paratiisiksi ja jonne hän majoitti Eino Leinon turvaan ensimmäiseltä maailmansodalta.

Rurikin menossa oli aluksi suurta määrätietoisuutta, mutta sitten se jumittui tekemään siksakkia.

Kummankaan satelliittikuikan kotivesi ei ollut suuren yleisön tuntema iso reittijärvi, vaan pikemminkin järvi vesistöskaalan pienemmästä päästä. Lähtöpaikkoja ei suojelusyistä paljasteta.

Lahja liittyi syyskuussa isompaan parveen kalastelemaan ja tankkaamaan. Aivan viime aikoina siitä ei ole tehty näköhavaintoja, vaikka lähettimen antennin erottaa ainakin kaukoputkella.

Venäjällä pesivät kuikat talvehtivat Mustallamerellä.

Toivasen valistunut arvaus on, että Lahja ja Rurik siirtyvät seuraavan kylmänpurkauksen yhteydessä Suomenlahdelle ja täydellinen arvaus on, että matka jatkuu sieltä eteläiselle Itämerelle.

Vanhoissa lintukirjoissa puhutaan kuikkien ”silmukkamuutosta”, mikä tarkoitti, että ne menevät ja tulevat eri kautta.

Kohta ollaan viisaampia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    3. 3

      Mitä Pamela Tolan päälle tapahtui? Julkaisi karun kuvan: ”Jäi juhlat väliin tällä kertaa”

    4. 4

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    5. 5

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    6. 6

      Iholla-Sanni erosi aviomiehestään – kertoo kipeästä päätöksestä riipaisevasti: ”Me emme ole enää me”

    7. 7

      Liki 50 ihmistä etsi kadonnutta Harrya, 33, viikonloppuna – poistui kotoaan helmikuussa jälkiä jättämättä

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Jukka Haapalainen hölmistyi Jorma Uotisen kommenteista – kuittasi viiltävästi tuomarikollegalleen: ”Ootko harkinnut poliittista uraa?”

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    2. 2

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    3. 3

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    4. 4

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    5. 5

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    6. 6

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    7. 7

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    8. 8

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    9. 9

      Sebastian Vettel upeaan voittoon F1-kauden avauksessa! Bottas palkintopallille vahvalla ajolla

    10. 10

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    2. 2

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    3. 3

      Mitä Pamela Tolan päälle tapahtui? Julkaisi karun kuvan: ”Jäi juhlat väliin tällä kertaa”

    4. 4

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    5. 5

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    6. Näytä lisää