Minja, Miisa

Kotimaa

Uutuuskirja: KGB urkki Suomen postia

Julkaistu:

Historia
KGB kykeni hankkimaan kirjeitä Suomen postista, eikä Posti- ja lennätinlaitoksella ollut haluja selvittää mahdollista rikosta, sanoo tutkija Riku Keski-Rauska uutuuskirjassaan.
Tuoreessa Yksinäinen Ehrn­rooth (Otava) -historiateoksessa esitetään synkkiä arvioita kirjesalaisuuden suojasta 1970-luvun alkupuolen Suomessa.

Tänään julkaistaan Porvarillisen työn arkiston tutkijan Riku Keski-Rauskan kirja kansanedustaja Georg C. Ehrnroothista (1926–2010), joka muistetaan yhtenä presidentti Urho Kekkosen ankarimmista julkisista kriitikoista.

Kekkosta, kommunismia ja Neuvostoliiton Suomen sisäisiin asioihin puuttumista voimakkaasti arvostellut Ehrnrooth oli punainen vaate Kekkosen leirin lisäksi vasemmistolle.

Lehti julkaisi kaksi kirjettä luvatta

Maaliskuussa 1972 vasemmistolaisen TPSL-puolueen lehti Päivän Sanomat julkaisi artikkelin, jonka yhteydessä julkaistiin valokopio kirjeestä. Ehrnrooth oli kirjeen lähettänyt yhdysvaltalaiselle kongressiedustajalle.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Jutun taustamateriaalina oli julkaistun kopion lisäksi valokopio toisesta kirjeestä, jonka Ehrnrooth oli postittanut Yhdysvaltoihin.

Raivostunut Ehrnrooth otti yhteyttä Helsingin poliisiin, joka tuli pian tulokseen, että Päivän Sanomien toimitus oli saattanut saada kirjeet haltuunsa vain rikoksen kautta.

Päivän Sanomien toimittaja ja päätoimittaja tuomittiin myöhemmin sakkoihin painovapauslain rikkomisesta. Ei pystytty kuitenkaan osoittamaan, miten valokopiot kirjeistä päätyivät lehden toimitukseen.

Ehrnrooth syytti, että hänen kirjeensä oli avattu ja kopioitu, kun ne olivat Suomen postissa, ja epäili saamiensa vihjeiden perusteella, että tapaukseen liittyi neuvostotiedustelu.

Silloisen liikenneministerin Valde Nevalaisen mukaan asiaa oli selvitetty, eikä mikään viitannut, että kirjesalaisuutta olisi loukattu Posti- ja lennätinlaitoksessa.

Suojelupoliisin tekemiä raportteja tutkineen Keski-Rauskan mukaan jäljet johtivat Tehtaankadulle.

”Suojelupoliisi arveli salaiseksi luokitellussa muistiossa, että Ehrnroothin kirjeiden anastaminen, kopiointi ja julkaisu Päivän Sanomissa oli Neuvostoliiton tiedustelupalvelun KGB:n tarkkaan harkittu isku Ehrnroothia vastaan”, Keski-Rauska kirjoittaa.

Suojelupoliisi arveli salaiseksi luokitellussa muistiossa, että Ehrnroothin kirjeiden anastaminen, kopiointi ja julkaisu Päivän Sanomissa oli Neuvostoliiton tiedustelupalvelun KGB:n tarkkaan harkittu isku Ehrnroothia vastaan.

Suojelupoliisi piti syynä KGB:n operaatiolle Ehrnroothille kuuluneen Express-lehden julkaisemaa artikkelia, jonka mukaan Neuvostoliitto vakoili Suomessa aktiivisesti.

Yhdeksi perusteeksi arviolleen Supo kertoi, että se oli varjostustoimillaan havainnut Päivän Sanomien päätoimittajan Eero Santalan ja KGB:n asiamieheksi tiedetyn Neuvostoliiton Helsingin-lähetystön Albert Akulovin käyneen lounaalla päivää ennen Ehrnroothin kirjeen julkaisua.

Santalan ja Akulovin yhteydenpito oli Supon mukaan melko tiivistä.

Kirjoittaja: Akulov toimitti kirjeet

Keski-Rauskan mukaan on syytä olettaa, että Akulov toimitti lehdelle kirjeet, vaikkei niiden hankkimistavasta ole selvyyttä. Asiaa ei tuotu julkiseen tietoon.

”Kansalaiset eivät saaneet tietää, että KGB:llä oli sekä halua että kykyä tarkkailla suomalaista postiliikennettä ja että juuri KGB oli se taho, joka oli avannut Ehrnroothin kirjeitä omia tarkoitusperiään varten”.

Helsingin yliopiston poliittisen historian professori Kimmo Rentola kertoo Ilta-Sanomille, ettei hän ole nähnyt Keski-Rauskan tutkimia suojelupoliisin asiakirjoja Ehrnroothin tapauksesta.

– Ei ole kuitenkaan mahdotonta, että KGB on ollut mukana aineiston hankkimisessa, Rentola arvioi.

Tutkija: Postilla ei haluja selvittää tapausta

Keski-Rauskan mukaan vaikuttaa siltä, että Suomen poliittinen johto ja viranomaiset halusivat vaieta Ehrnroothin kirjetapaukseen liittyvistä yksityiskohdista, vaikka suojelupoliisilla oli arvionsa siitä, mitä oli tapahtunut.

Tapaukseen liittyvien ulkopoliittisten seikkojen takia nähtiin paremmaksi pitää tieto salassa niin yleisöltä kuin Ehrnroothilta, Keski-Rauska arvioi. Yksi syy saattoi olla tähän se, että Ehrnrooth koettiin ”ulkopoliittisesti epäluotettavaksi”.

”Siinä missä rikospoliisi edes yritti selvittää tapausta, näyttäisi Posti- ja lennätinlaitos suhtautuneen asiaan jopa välinpitämättömästi. Vaikka kysymys oli nimenomaan postin anastamisesta, ei postilla näyttänyt olevan suurempia haluja selvittää, oliko joku sen palveluksessa oleva henkilö syyllistynyt rikokseen”, Keski-Rauska kirjoittaa.

Georg Carl Casimir Ehrnrooth

Syntyi 27. heinäkuuta 1926. Hänen äitinsä setä ja kummisetänsä oli marsalkka C.G.E. Mannerheim.

Valittiin 1956 Helsingin kaupunginvaltuustoon ja 1958 eduskuntaan Rkp:n riveistä.

Vuoden 1966 eduskuntavaaleissa 15 316 ääntä.

Välien tulehtuminen johti 1973 eroamiseen Rkp:sta ja siirtymiseen Suomen perustuslailliseen kansanpuolueeseen.

Putosi eduskunnasta 1979, ja nousi uudestaan eduskuntaan kaudeksi 1983–1987.

Helsingin kaupunginvaltuustossa vuoteen 1996.

Kuoli Helsingissä lokakuussa 2010.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsalaislehti: Yli miljoona asiakasta harkitsee jättävänsä Nordean – ”Tämä näyttää hyvin huonolta”

    2. 2

      Vankiloma kestänyt lähes 3,5 vuotta – 80 nettipetoksen syytteet vanhenevat parin viikon päästä

    3. 3

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    4. 4

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    5. 5

      TMZ: Kylie Jenner, 20, on kertonut ystävilleen olevansa raskaana

    6. 6

      Havaiji valmistautuu Pohjois-Korean vetypommikokeeseen – asukkaita kehotettiin varaamaan vettä ja ruokaa 14 päiväksi

    7. 7

      Iäkkään naisen kotiin pyrkinyt valepoliisi jäi rysän päältä kiinni Espoossa – lukkopainin harrastaja piti epäiltyä otteessaan

    8. 8

      Ukrainan suurlähettiläältä poikkeuksellinen Venäjä-varoitus Suomelle – ”Suomen kansalaiset ovat levittäneet vahingollisia ajatuksia ”

    9. 9

      Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

    10. 10

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli sadan ammatin tulot julki – saatko näin paljon tuntipalkkaa?

    2. 2

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    3. 3

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    4. 4

      Kim Jong-un haukkui Trumpia ennen­kuulumattoman rajusti – lue sanasta sanaan: ”Taltutan höppänän tulella”

    5. 5

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    6. 6

      Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

    7. 7

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    8. 8

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    9. 9

      Yleisön reaktio NHL-pelissä sai Sauli Niinistön suun leveään hymyyn – presidentti IS:lle: ”Se oli aika yllättävää”

    10. 10

      Hyvinkään ABC:n räjähdysmäisen palon syy selvisi – tuhot niin suuret, että purkaminen voi olla realismia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ruotsalaislehti: Yli miljoona asiakasta harkitsee jättävänsä Nordean – ”Tämä näyttää hyvin huonolta”

    2. 2

      Vankiloma kestänyt lähes 3,5 vuotta – 80 nettipetoksen syytteet vanhenevat parin viikon päästä

    3. 3

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    4. 4

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    5. 5

      TMZ: Kylie Jenner, 20, on kertonut ystävilleen olevansa raskaana

    6. Näytä lisää