Sauli, Saul

Kotimaa

Valikko

Talvivaaran sisäpiirijutussa syynätään kauppoja vuosilta 2011–2012

Kaivosjohtajalla oli miljoonien arvoinen osakepotti.
Talvivaaran sisäpiirijutussa on kyse kaupoista yhtiön osakkeella vuosina 2011–2012, kertoi syyttäjä tiistaina. Sisäpiiritiedon väärinkäyttämisestä syytetty Talvivaara-johtaja Lassi Lammassaari oli tuohon aikaan Talvivaaran parinkymmenen suurimman omistajan joukossa.

Lammassaari omisti vuoden 2011 alussa lähes 390 000 yhtiön osaketta. Vuoden 2012 lopussa hänellä oli jäljellä noin 250 000 osaketta. Miehen Talvivaara-omistuksen arvo surkastui tällä aikavälillä lähinnä kurssilaskun mutta myös osakepotin pienenemisen takia noin 2,5 miljoonaa euroa.

Talvivaaran johtoryhmään kuuluvan Lammassaaren sisäpiiririkossyytettä käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa ensi vuoden kesäkuussa. STT ei tavoittanut tiistainakaan Lammassaarta kommentoimaan syytettään.

Talvivaaran Kaivososakeyhtiö puolestaan tiedotti, ettei syytteellä ole vaikutusta yhtiöön eikä sen taloudelliseen tilanteeseen. Syyte ei myöskään vaikuta Lammassaaren työskentelyyn yhtiön palveluksessa. Lammassaari on toiminut Talvivaarassa vuodesta 2005 alkaen useissa eri johtotehtävissä, muun muassa kaivosjohtajana. Nyt hänen tittelinsä on suunnittelujohtaja.

Kauppa Talvivaaran osakkeella keskeytettiin pörssissä vuoden 2014 marraskuussa, kun kaivosta pyörittänyt Talvivaara Sotkamo hakeutui konkurssiin.

Valtion omistama Terrafame osti kaivoksen liiketoiminnan, ja Talvivaaran emoyhtiö on onnistunut jatkamaan toimintaansa myymällä palveluitaan Terrafamelle. Yhtiö on vuokrannut kaivokselle myös kriittisiä koneita ja laitteistoja.

Syytettynä myös ympäristörikosjutussa

Kainuun käräjäoikeudessa puidaan parhaillaan Talvivaaraan liittyvää ympäristörikosjuttua, jossa Lammassaari on yhtenä syytettynä. Muut syytetyt ympäristörikosjutussa ovat Pekka Perä, entinen toimitusjohtaja Harri Natunen sekä osastopäällikkö.

Syyttäjän mukaan ympäristön turmeleminen alkoi jo kaivoksen suunnitteluvaiheessa vuonna 2006. Kaikki syytetyt ovat kiistäneet syytteet. Ympäristörikosjutun istunnot on jo istuttu, ja oikeus ilmoittaa marraskuussa, milloin se antaa ratkaisunsa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

  4. 4

    IS seuraa SM-liigan puolivälieriä: Helsingissä todella isot panokset – toinen jatkoerä edessä, Tappara teurasti Ilveksen

  5. 5

    Äkkikäännös säässä: ennätyksellinen lämpö väistyy, 25 000 ihmistä ilman sähköä

  6. 6

    Parantumatonta syöpää pitkään sairastanut Juhani, 70, tahtoo armokuoleman: ”En voi elämässä enempää kokea”

  7. 7

    Yleisö huokaili: Maamme-laulu meni taas vihkoon – nyt HIFK:n ottelussa

  8. 8

    Katso 63 kunnan lista: tällä hinnalla kesämökki käy nyt kaupaksi

  9. 9

    Karu kuva rannalta kertoo, miksi sukeltaja etsi kahville lähteneitä pilkkijöitä – hoksaatko, mikä sitten herätti pelastajien huomion?

  10. 10

    Temptation Islandin varattu Vilma, 24, avautuu kokemuksestaan viettelysten saarella – ”Oli sellainen pieni bitch moment…”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Salainen laatuvirhe paljastui omakotitalosta – lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

  4. 4

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  5. 5

    Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

  6. 6

    "Ei kai alapää ole hygieenisempi?" – julkisessa saunassa sattunut tapaus kuohuttaa taas HS:n mielipideosastossa

  7. 7

    6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

  8. 8

    Tässäkö Suomen raskaimmat ja stressaavimmat työt? Katso 30 ammatin lista

  9. 9

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  10. 10

    Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  2. 2

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  3. 3

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  4. 4

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  5. 5

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  6. 6

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  10. 10

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Autotehtaan 30 000 euron vuosipalkka herätti ihmetystä – näin Valmet Automotive vastaa

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Vastanäyttelijän ulkonäkö ei kelvannut Emmerdale-kaunottarelle: Uhkasi lähteä sarjasta – ”Ei tarpeeksi komea”

  4. 4

    IS seuraa SM-liigan puolivälieriä: Helsingissä todella isot panokset – toinen jatkoerä edessä, Tappara teurasti Ilveksen

  5. 5

    Äkkikäännös säässä: ennätyksellinen lämpö väistyy, 25 000 ihmistä ilman sähköä

  6. Näytä lisää