Soini, Veini

Kotimaa

Soini jyrähti eduskunnassa Venäjän toimista – ”Kv-oikeuden vastaista”

Julkaistu:

Eduskunnassa on käynnissä ajankohtaiskeskustelu ulkopolitiikasta. Ensimmäisen puheenvuoron piti pääministeri Juha Sipilä (kesk).
Sipilä kertaili, kuinka Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittinen toimintaympäristö on muuttunut ja Suomi pitää hyviä suhteita kaikkiin suuntiin, myös Venäjään.

– Ylläpidämme rakentavaa keskusteluyhteyttä ja vahvaa arjen naapuruutta myös Venäjään. Suhteemme Venäjään ovat hyvät, vaikka ajat ovat nyt aiempaa vaikeammat sekä Venäjän ulkoisten toimien että sen sisäisen kehityssuunnan vuoksi, Sipilä sanoi.

Ulkoministeri Timo Soini (ps) keskittyi omassa puheessaan Venäjään, kun Sipilä puhui Venäjästä vain muutaman kappaleen. Soini teki varsin selväksi, että Suomi ei hyväksy Krimin ja Itä-Ukrainan tapahtumia. Soini muistutti, että vuonna 1975 ETYK:ssä sovittiin, että Euroopan rajoja ei muuteta voimakeinoin.

– Se, mitä Venäjä on tehnyt Krimillä ja Itä-Ukrainassa rikkoo näitä yhteisiä sääntöjä. Emme hyväksy Krimin haltuunottoa. Se on kansainvälisen oikeuden vastaista.

– Suomi haluaa hyvää yhteistyötä Venäjän kanssa. Paluu arkeen on Venäjästä itsestään kiinni. Pakotteet eivät ole itseisarvo. Pakotteet ovat väline, joka pyrkii Venäjän toiminnan muuttamiseen, Soini totesi.

”Ei Natokaan ole vieras kumppani”

Sipilä ei maininnut sanallakaan Natoa. Soini muistutti Nato-yhteistyötä, mutta rummutti enemmän yhteistyötä EU:n ja Ruotsin kanssa.

– EU:ssa Suomi toimii aktiivisena jäsenenä, mutta ei Natokaan ole Suomelle vieras kumppani. Olemme harjoittaneet tiivistä yhteistyötä ja kumppanuutta Naton kanssa kohta neljännesvuosisadan. Yhteistyö Naton kanssa on Suomen turvallisuudelle tärkeää.

– Suomelle on luonteista toimia yhteistyössä Pohjoismaiden ja erityisesti Ruotsin kanssa. Kumppanuutemme Ruotsin kanssa on syvää. Yhdessä voimme tukea toistemme turvallisuutta. En näe mielekkäänä asettaa tälle yhteistoiminnalle rajaa tai pääteasemaa. Syvennämme yhteistyötä turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa päättäväisellä mielellä, Soini sanoi.

Ministereiden puheenvuorojen jälkeen puhui ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja Antti Kaikkonen (kesk), jonka jälkeen vuorossa on eduskuntaryhmien puheenvuorot. Tämän jälkeen alkaa debatti ja keskustelu jatkuu kello 17 asti.

Kääriäinen: Nato-jäsenyys ei ajankohtaista

Nato ja Ruotsi nousivat esiin ryhmäpuheenvuoroissa. Suuremman hallituspuolueen keskustan ryhmäpuhuja, kansanedustaja Seppo Kääriäinen ei pitänyt Ruotsin, saati Suomen, Nato-jäsenyyttä ajankohtaisena.

– Ruotsissa keskustellaan aiheesta aktiivisesti, mutta eipä sielläkään jäsenyyden hakeminen ole ajankohtaista. Keskusta antaa tukensa Suomen ja Ruotsin tiivistyvälle turvallisuuspoliittiselle yhteistyölle niin kuin laajemminkin pohjoismaiselle yhteistyölle, Kääriäinen näki.

Kokoomuksen ryhmäpuhuja, kansanedustaja Pertti Salolainen omassa puheessaan puolestaan muistutti Ruotsin olevan Nato-myönteinen.

– Suomen kannalta tärkeää on, mihin ratkaisuihin Ruotsi päätyy. Edellisen hallituksen porvariallianssista jokainen puolue kannattaa Nato-jäsenyyttä. Myös gallupit osoittavat, että Naton kannattajia on enemmän kuin vastustajia. Ruotsissa Nato-myönteisyys on kasvanut selvästi. Syynä on huoli Venäjästä, Salolainen totesi.

Ruotsin hallitus on ilmoittanut, että se ei tällä vaalikaudella hae Nato-jäsenyyttä.

Tuomiojalta piikki perussuomalaisille

Sdp:n ryhmäpuhuja, ex-ulkoministeri Erkki Tuomioja kertasi, että Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa, joka harjoittaa EU:n yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Tuomiojan puheessa oli pieni piikki perussuomalaisille. Tuomiojan mukaan Suomea arvioidaan ulkomailla Suomen omien EU-linjausten mukaisesti esimerkiksi Kreikan kriisissä ja pakolaiskysymyksessä.

– Suomen arvioinnissa katsotaan myös linjauksiamme ja käyttäytymistämme Euroopan unionissa. Tämä koskee niin toimintaamme Kreikan ja eurokriisin hoidossa, ja sitä miten sijoittaudumme EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan valtavirtaan, samoin kuin valmiuttamme osallistua pakolais- ja maahanmuuttokysymyksissä yhteiseen vastuunkantoon.

– Suomi ei saa asemoida itseään maaksi jossa vihapuhe ja niiden synnyttämät vihateot ovat ikään kuin hyväksyttyä arkipäivää, ja kaikilta hallituspuolueilta on edellytettävä tässä riittävää selkeyttä, Tuomioja sanoi.

Kansanedustaja Eero Heinäluoma (sd) summasi eduskunnan ulkopoliittista keskustelua, ja Heinäluoma oli tyytyväinen siitä, että ulkopolitiikan suuresta linjasta vallitsee perinteinen yhteisymmärrys.

– Jopa kokoomus ja Rkp eivät ole esittäneet Nato-jäsenyyttä tällä vaalikaudella, Heinäluoma sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    3. 3

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    4. 4

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    5. 5

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    6. 6

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    7. 7

      Suomalaisten suosimalla kreikkalaissaarella riehuu taas tulipalo: ”Mietin jo laukkujen pakkaamista”

    8. 8

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    9. 9

      Suurhyökkäys Isisiä vastaan alkoi Tal Afarissa – äärijärjestölle uhkaava viesti: ”Antautukaa tai kuolkaa”

    10. 10

      Tulosmanipulaatioepäily jääkiekon MM-kisoissa – epäiltyjä uhkaa vuosien vankeus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    2. 2

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    3. 3

      Kommentti: Eläkkeelle jäävä mies tienaa enemmän kuin lähihoitaja – 3 kuvaa kertoo, miksi Suomi on pulassa

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    6. 6

      Työpari todisti vierestä Jehovan todistaja -naisen surman Turun puukkoiskussa

    7. 7

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    8. 8

      Hassan, 45, asettui hengenvaaraan auttaessaan puukotettua: ”En voi kääntää katsettani ja antaa naisen maata maassa”

    9. 9

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    10. 10

      KRP: Turun puukkoiskusta epäiltyä päästy kuulemaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    2. 2

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    3. 3

      Vakava puukotus Järvenpäässä – uhri toimitettiin sairaalaan

    4. 4

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    5. 5

      Mohammedi näki Turun puukottajan juoksevan pitkä veitsi kädessä – ”Oli vain 20 sekunnista kiinni, että olisin voinut pysäyttää hänet”

    6. Näytä lisää