Mauno, Maunu

Kotimaa

Ilmatieteen laitos: Säähän luvassa ikävä täyskäännös

Julkaistu:

Sääennuste
Ensi viikolla saadaan heittää hyvästit aurinkoiselle ja kuivalle syyssäälle.
Syksy on ollut harvinaisen kuiva ja aurinkoinen. Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Hannu Valta toteaa, että sademäärät ovat olleet lokakuussa alhaisimpia 40–50 vuoteen.

Yllä olevalla videolla meteorologi Matti Eerikäinen kertoo lähipäivien säästä.

Viikonlopuksi on luvassa mitä parhainta ulkoilusäätä. Sää on laajalti aurinkoista ja poutaista, vain pohjoisessa saattaa tulla heikkoja sateita. Lämpötilat ovat lähes koko maassa kymmenen asteen tuntumassa, vain Pohjois-Lapissa mittari voi jäädä 5–10 asteen lukemiin.

– Keskiviikon ja torstain aikana säässä tapahtuu täyskäännös ja laaja lännestä tuleva matalapaine tuo mukanaan runsaita ja jatkuvia sateita. Lämpötilat ovat 5–10 asteen tuntumassa, ja sateet tulevat Lapissakin suurimmaksi osaksi vetenä.

Tämänhetkisen ennusteen mukaan vettä voi tulla keskiviikon ja torstain aikana jopa 10–20 millimetriä. Matalapaineen reitistä riippuen sateet saattavat kestää useita tunteja, parhaimmillaan jopa puoli vuorokautta.

– Matalapaineen jälkeen ennustettavuus heikkenee, mutta näillä näkymin näyttää siltä, että loppuviikosta sää muuttuu jälleen poutaisemmaksi, Valta toteaa.

Ota kantaa

Odotatko jo talvea?

Kyllä 41% En 59%
Ääniä yhteensä 38000
  • Sää

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    4. 4

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    5. 5

      Kohukappale avasi Vain elämää -konsertin – yleisö reagoi vahvasti Nikke Ankaran esityksessä

    6. 6

      Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

    7. 7

      Madonna, 59, julkaisi suloisen yhteiskuvan kuudesta lapsestaan – harvinainen perhepotretti!

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Virolahden epäillyt saatiin kiinni – molempia epäillään väkivaltarikoksesta

    10. 10

      Vain elämää -konsertissa väkeviä esityksiä – sähäkkä Laura pyöritti villisti lanteitaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    2. 2

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    3. 3

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    4. 4

      Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

    5. 5

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    6. 6

      Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

    7. 7

      Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

    8. 8

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

    9. 9

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    10. 10

      Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    6. 6

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    7. 7

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    10. 10

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    2. 2

      Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

    3. 3

      El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

    4. 4

      Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

    5. 5

      Kohukappale avasi Vain elämää -konsertin – yleisö reagoi vahvasti Nikke Ankaran esityksessä

    6. Näytä lisää