Joni, Joonas, Jouni

Kotimaa

Valikko

Hovioikeus antoi tuomionsa kuittikauppojen tunnustamisoikeudenkäynnistä

Helsingin hovioikeus antoi keskiviikkona tuomionsa Anton-kuittikauppoihin liittyneestä tunnustamisoikeudenkäynnistä.
Harvinaisessa tunnustamisoikeudenkäynnissä syyskuussa toistakymmentä kuittikaupoista syytettyä tunnusti rikoksensa.

Pisimmät tuomiot aiemmasta hovioikeuskäsittelystä olivat kahden syytetyn kolmen vuoden vankeusrangaistukset ja kahden syytetyn kahden vuoden seitsemän kuukauden tuomiot. Hovioikeus katsoo nyt, että nämä törkeistä veropetoksista jo suoritetut rangaistukset ovat olleet riittäviä.

Muutoksia tuli vahingonkorvaussummiin. Rikoksissa vältettyjen maksujen summa kasvoi edellisestä hovivaiheesta.

Tunnustamisoikeudenkäynnillä pyritään nopeaan käsittelyyn. Rikoksen tunnustamalla voi saada lievemmän tuomion, eikä perinteistä oikeudenkäyntiä tarvitse järjestää.

Korkeimmassa oikeudessa asti käyneessä Anton-jutussa ratkaisua haetaan myöhemmin vielä niiden vastaajien osalta, jotka eivät valinneet tunnustamisoikeudenkäyntiä.

Anton-jutussa päätekijät välttivät veroja muun muassa myymällä perusteettomia alihankintalaskuja rakennusalan yrityksille vuosina 2003–2005. He käyttivät kuittikaupassa pyörittämiään yrityksiä, jotka myös maksoivat työntekijöidensä palkat pimeinä.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  2. 2

    Vakava tapaturma Fazerin tehtaalla Vantaalla – keski-ikäisen työntekijän käteen vakavat vammat

  3. 3

    Kommentti: Tapparan legenda tiesi varoa Ilvestä – toteutuuko nyt kiekkoihme, josta puhuttaisiin vuosikymmeniä?

  4. 4

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  5. 5

    Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

  6. 6

    Kauppakeskus Jumbo evakuoitiin Vantaalla

  7. 7

    Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

  8. 8

    Äiti järkyttyi lapsensa ottamasta videosta – bussinkuljettaja tutki kännykkää ajon aikana Espoossa

  9. 9

    Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

  10. 10

    Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  2. 2

    Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

  3. 3

    Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

  4. 4

    Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

  5. 5

    Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

  6. 6

    Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

  7. 7

    Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

  8. 8

    Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

  9. 9

    Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

  10. 10

    25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  5. 5

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  6. 6

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  7. 7

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  8. 8

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  9. 9

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  10. 10

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  2. 2

    Vakava tapaturma Fazerin tehtaalla Vantaalla – keski-ikäisen työntekijän käteen vakavat vammat

  3. 3

    Kommentti: Tapparan legenda tiesi varoa Ilvestä – toteutuuko nyt kiekkoihme, josta puhuttaisiin vuosikymmeniä?

  4. 4

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  5. 5

    Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

  6. Näytä lisää