Martta

Kotimaa

Valikko

Ex-suurlähettiläs: Suomi on Venäjä-pakotteiden suurimpia kärsijöitä – vielä tulevaisuudessakin

Julkaistu:

Pitkän linjan diplomaatti Heikki Talvitie arvostelee uudessa kirjassaan voimakkaasti Suomen roolia Venäjä-pakotteissa.
Heikki Talvitien mukaan lännen säätämät Venäjän vastaiset pakotteet ovat ”luonteeltaan ideologisia” ja niistä voi olla erittäin pitkäaikaista haittaa Suomen Venäjä-suhteille.

– Pakotteet on asetettu Ukrainan kriisin yhteydessä, mutta on selvää, että ne ovat luonteeltaan ideologisia, joilla pyritään vaikuttamaan vastapuolen taloudellisen potentiaalin horjuttamiseen ja mahdolliseen vallan vaihtamiseen, entinen Moskovan-suurlähettiläs Talvitie sanoo kirjassaan Itsenäisyyden ilmansuunnat (Auditorium).

Kirjan varsinaisena kirjoittajana ja Talvitien haastattelujen tekijänä on toiminut toimittaja Risto Repo. Talvitien mukaan on vaarana, että pakotteista tulee ”päättymätön sarja”, josta kärsivät ennen kaikkea monet EU-maat.

– Jos lännen politiikka tähtää siihen, että pakotteet ovat voimassa niin kauan, kun Venäjä pitää Krimin niemimaata hallussaan, niin voidaan veikata pakotteita päättymättömäksi sarjaksi ei-sotilaallisia voimatoimenpiteitä.

– Lännen kannalta tulee jossakin vaiheessa ongelmaksi se, että lännen sisäinen koheesio tuskin kestää sitä, että eräiden EU-maiden taloutta rokotetaan siinä määrin ja erittäin pitkän aikaa, että niiden mielekkyys tulee kyseenalaiseksi, Talvitie arvioi.

Suomi kärsii pakotekisasta

Talvitie näkee, että yksi suurimmista kärsijöistä tässä pakotekisassa on juuri Suomi. Hänen mukaansa Suomi on kaiken lisäksi itse ”siirtänyt konfliktin Suomen ja Venäjän suhteisiin”.

– Se, että Suomi on pakotteilla siirtänyt täysimääräisesti lännen suurvaltain ja Venäjän välisen konfliktin Suomen ja Venäjän välisiin suhteisiin, tulee jatkossa merkitsemään sitä, että pakotteiden poistuttuakin niiden kertautumismahdollisuus nostaa Venäjän maariskin suomalaisille yrityksille tasolle, jolla tulee olemaan erittäin kielteiset vaikutukset Suomen kaupallisiin suhteisiin Venäjän kanssa, Talvitie varoittaa.

Suomi–Venäjä-seuran sivuille kirjoittamassaan blogissa Talvitie jatkaa samaa teemaa ja varoittaa Suomea Venäjä-suhteiden huonontamisesta.

– Suomen ja Venäjän välillä ei ole enää normaalia viestintäkäytäntöä, joka takaisi jonkinasteisen viestien ymmärtämisen ja huomioon ottamisen, Talvitie kritisoi pakotteisiin liittyviä tapaamisrajoituksia.

– Sanotaan, että Suomen ja Venäjän suhteet ovat hyvät ja normaalit. Mielestäni tätä liturgiaa tulisi päivittää ajan tasalle tai sitten ryhtyä toimenpiteisiin, että ne todella olisivat hyvät ja normaalit, hän kirjoittaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

    2. 2

      Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

    3. 3

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    4. 4

      Putinilla mystinen seuralainen takapenkillä Karjalassa – villit huhut alkoivat heti kiertää Venäjällä

    5. 5

      Nettiselaimiin tärkeä muutos: Jopa tekijä neuvoo luopumaan vaarallisesta ohjelmastaan

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      Ihotautien professori: ”Ihosyöpäpotilaita tulee nykyään ovista ja ikkunoista” – katso, kuulutko riskiryhmään!

    8. 8

      Sharon Stone, 59, on vieläkin tyrmäävä näky – upeavartaloinen näyttelijä julkaisi kuvan bikineissä: ”Jumalatar”

    9. 9

      MTV: Särkylääkkeiden haittoja ei oteta riittävän vakavasti – ”Otetaan lähes joka kipuun ja lähtöön”

    10. 10

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    3. 3

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    4. 4

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    5. 5

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    6. 6

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    7. 7

      Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

    8. 8

      Suomalaisen radiojuontajan luksusloma sai dramaattisen käänteen – käsittämätön moka aiheutti karvaan pettymyksen

    9. 9

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    10. 10

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

    2. 2

      Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

    3. 3

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    4. 4

      Putinilla mystinen seuralainen takapenkillä Karjalassa – villit huhut alkoivat heti kiertää Venäjällä

    5. 5

      Nettiselaimiin tärkeä muutos: Jopa tekijä neuvoo luopumaan vaarallisesta ohjelmastaan

    6. Näytä lisää