Uuno

Kotimaa

Valikko

31-vuotiasta epäillään kymmenien tyttöjen hyväksikäytöistä – nuorin uhri 6-vuotias

Julkaistu:

Helsingin poliisi on löytänyt 36 uhria, mutta läheskään kaikkia ei ole pystytty tunnistamaan.
Poliisi kertoi laajan seksuaalirikosvyyhdin esitutkinnan valmistumisesta maanantaina. Epäilty on 31-vuotias mies, joka on ollut vangittuna huhtikuusta lähtien.

Miehen epäillään saalistaneen nuoria tyttöjä internetissä sekä lapsille että aikuisille suunnatuilla sivustoilla vuosina 2007–2014. Uhrit ovat olleet iältään 6–17-vuotiaita tyttöjä.

Läheskään kaikkia uhreja ei ole pystytty tunnistamaan. Poliisi on tunnistanut 36 uhria.

Osa epäillyistä hyväksikäytöistä on poliisin mukaan tapahtunut netin kautta ja kameran välityksellä, mutta miehen epäillään myös tavanneen tyttöjä ja olleen heidän kanssaan yhdynnässä.

Tapaus ei ole poliisin mukaan läheskään ainoa laatuaan.

– Parasta aikaa Helsingin poliisilla on tutkinnassa myös muita samankaltaisia juttuja. Vastaavat jutut lisääntyvät koko ajan, ja uhrit ovat yhä nuorempia. Tässä kyseisessä tapauksessa uhrit ovat olleet tyttöjä, mutta yhtälailla pojat joutuvat netissä seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi, sanoo rikoskomisario Teija Koskenmäki-Karaharju poliisin tiedotteessa.

31-vuotiaan tapauksessa tutkittavat rikosnimikkeet ovat sukupuolisivellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapito, lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, seksuaalisen palvelun osto nuorelta, sukupuolisivellisyyttä loukkaavan kuvan levittäminen ja seksuaalinen hyväksikäyttö.

Poliisin mukaan on tyypillistä, että netissä lapsia ja nuoria saalistavilla aikuisilla on lukuisia uhreja. Karaharju-Koskenmäki korostaa poliisin tiedotteessa vanhempien vastuuta lasten netin käytössä. Asiallinen keskustelu internetin vaaroista ja seksuaalisuudesta ovat hänen mukaansa ensiarvoisen tärkeitä.

– Lapsen kanssa tulisi pitää avoin yhteys, jotta lapsi kokee voivansa kertoa vanhemmille, jos netissä joku yrittää lähestyä tai pyytää esimerkiksi alastonkuvaa. Pedofiili tietää, miten lapsi ajattelee ja miten lapsi on koukutettavissa. Jos vanhemmille selviää tällainen, tulee ottaa suoraan yhteys poliisiin.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  3. 3

    Maailman rumin koira on 56-kiloinen napolinmastiffi Martha – yleisölle esittäytyminen ei voisi vähempää kiinnostaa lempeää jättiä

  4. 4

    CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

  5. 5

    Donald Trump lähetti lämpimiä terveisiä muslimeille

  6. 6

    Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

  7. 7

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  8. 8

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  9. 9

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  10. 10

    Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  2. 2

    Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

  3. 3

    Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

  4. 4

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  5. 5

    Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

  6. 6

    Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

  7. 7

    Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

  8. 8

    Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

  9. 9

    Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

  10. 10

    Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

  2. 2

    Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

  3. 3

    Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

  4. 4

    Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

  5. 5

    Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

  6. 6

    Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

  7. 7

    23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

  8. 8

    Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

  9. 9

    Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

  10. 10

    Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

  2. 2

    Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

  3. 3

    Maailman rumin koira on 56-kiloinen napolinmastiffi Martha – yleisölle esittäytyminen ei voisi vähempää kiinnostaa lempeää jättiä

  4. 4

    CNN selvitti: Näin Pohjois-Korean johtaja rahoittaa luksuselämänsä

  5. 5

    Donald Trump lähetti lämpimiä terveisiä muslimeille

  6. Näytä lisää