Kullervo

Kotimaa

Mariellan vesivahingon syyksi vahvistui putkirikko – aikoi alkuillasta merelle

Julkaistu:

Meriliikenne
Konferenssitiloissa majoittui vain kaksi perhettä. Kastuneita hyttejä on yli 50.
Viking Mariellan viime yönä tapahtuneen vesivahingon syyksi on paljastunut putkirikko.

Viking Linen Suomen markkinointijohtaja Kaj Takolander kertoo, että kyseessä ei ollut vika itsessään sprinklerijärjestelmässä, vaan siihen liittyvässä vesiputkessa.

– Tilapäinen korjaus on nyt paikoillaan. Uutta osaa ei todennäköisesti ehditä kuitenkaan heti teettää.

Putkesta alkoi suihkuta vettä sunnuntai-iltana hieman kello 23 jälkeen.

– Vuoto oli äkillinen. Se ei vuotanut kauaa, mutta vesi ei huuhtoudu laivalla mihinkään. Se täytyy imuroida pois.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

”Yö sujui rauhallisesti”

Kastuneiden hyttien matkustajille tarjottiin mahdollisuutta yöpyä laivan konferenssitiloissa. Takolander kertoo, että tähän oljenkorteen tarttui vain kaksi perhettä. Muut matkustajat päättivät pysytellä hyteissä vesivahingosta huolimatta. Laivan henkilökunta oli antanut hytteihin pyyhkeitä.

– Yö sujui täysin rauhallisesti.

Takolander kertoo, että matkustajien päätös pysytellä hyteissään aiheutti myös sen, ettei vahinkojen laajuutta voinut tutkia ennen laivan saapumista satamaan ja hyttien tyhjentymistä.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että kastuneita hyttejä on yli 50. Myös osa käytävistä on kastunut. Vahinkojen laajuus ei ole selvillä.

Merelle kello 17.30

Laivaa kuivataan parhaillaan ja se aiotaan saada matkustuskuntoon vielä iltapäivään mennessä. Mariellan oli tarkoitus lähteä uudestaan merelle illalla kello 17.30.

Takolander kertoo, että urakkaa ei kuitenkaan ehditä hoitaa kokonaisuudessaan, vaan joidenkin matkustajien matka joudutaan perumaan.

– Laiva lähtee ajallaan ja asiakaspalvelu tekee parhaillaan töitä, että asiat saadaan järjestettyä.

Hän kertoo, että vahingot kompensoidaan sekä kastuneille matkustajille, että heille, joiden matka joudutaan perumaan.

Yllä olevalla videolla matkustaja kertoo Viking Mariellan vesivahingosta. Video on julkaistu 11.10.2015 kello 1.46.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pohjois-Korea: Trumpin puheet ovat sodanjulistus

  2. 2

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  3. 3

    Työkoneet jyräsivät lemmikkien haudat Oulussa – tietyömaan varrella avautuu lohduton näky

  4. 4

    Tom Nybondas siirtyy sivuun – HIFK:n urheilujohtaja vaihtuu

  5. 5

    Kehonrakentaja ja Idols-kilpailija kohtasivat julkkisten thainyrkkeilyottelussa – lopputuloksena oli toisen kuolema

  6. 6

    Kohtalokas onnettomuus: Hollywood-näyttelijä putosi sillalta ja kuoli Prahassa

  7. 7

    Entinen maailman lihavin nainen kuoli laihdutus­leikkauksen jälkeen

  8. 8

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  9. 9

    Sami Hintsanen tuomittiin sakkoihin naapurinsa pahoinpitelystä ja uhkaamisesta

  10. 10

    Myös Lewis Hamilton liittyi Trumpin vastaiseen rintamaan – antoi tukensa yksinkertaisella viestillä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

  2. 2

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  3. 3

    Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Stormbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

  4. 4

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  5. 5

    Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

  6. 6

    Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

  7. 7

    Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

  8. 8

    Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

  9. 9

    Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

  10. 10

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  4. 4

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  5. 5

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  6. 6

    Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

  10. 10

    Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Pohjois-Korea: Trumpin puheet ovat sodanjulistus

  2. 2

    Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

  3. 3

    Työkoneet jyräsivät lemmikkien haudat Oulussa – tietyömaan varrella avautuu lohduton näky

  4. 4

    Tom Nybondas siirtyy sivuun – HIFK:n urheilujohtaja vaihtuu

  5. 5

    Kehonrakentaja ja Idols-kilpailija kohtasivat julkkisten thainyrkkeilyottelussa – lopputuloksena oli toisen kuolema

  6. Näytä lisää