Aatu, Aatto

Kotimaa

Valikko

Markon kauhunhetket henkilöauton ratissa: Sarvet sojottivat ikkunasta läpi

Julkaistu:

Tie oli liukas ja näkyvyys heikko. Henkilöauton takapenkillä istuneet pienet lapset odottivat jo joulua. Aattoon oli tasan viikko aikaa.
Turkulainen Marko Lehtonen oli ajanut Turun Kakskerrantietä lukuisia kertoja aiemminkin. Tutut kurvit, suorat ja pientaretta reunustavat metsäaukeat ja pöheiköt saattoivat isää ja lapsia metri metriltä lähemmäs kotia.

Sitten auton keulasta kuului voimakas kumahdus. Lehtonen painoi jarrupolkimen välittömästi voimalla pohjaan ja näki, miten valtavat sarvet sojottivat etuikkunasta läpi. Apukuskin paikka oli tyhjä. Onneksi. Jos joku olisi siinä törmäyshetkellä istunut, seuraus olisi todennäköisesti ollut lopullinen.

– Ei siinä ehtinyt ennen törmäystä reagoida mitenkään. Joka siinä ajassa olisi ehtinyt, on kyllä ihmemies, Lehtonen muistelee joulukuussa 2009 tapahtunutta hirvikolariaan.

Lehtonen muistaa hirven sarvet ja sen, miten monisatakiloinen eläin makasi hetken aikaa konepellillä selällään.

– Jarrutuksen jälkeen se singahti siitä kuin ohjus pois. Sarvet vain rusahtivat irti ikkunasta ja katosta.

Heti ensimmäisenä Lehtosella oli huoli lapsista. He olivat kunnossa. Isä itsekin koki, että oli selvinnyt säikähdyksellä.

– Korvastani vuoti verta, mutta se ei ollut mitään vakavaa. Lasinsirpaleet sen aiheuttivat, Lehtonen huokaa.

– Osuman jälkeen autoa oli vaikea kontrolloida. Onneksi tie oli tuttu ja jatkui suorana. Oli onni, ettei auto luisunut metsän puolelle.

Ei siinä ehtinyt ennen törmäystä reagoida mitenkään. Joka siinä ajassa olisi ehtinyt, on kyllä ihmemies.

Paikalle saapui sekä ambulanssi että metsästysmiehiä. Mikä tärkeintä, autossa matkustaneet olivat kunnossa.

Hirvi piti käydä lopettamassa.

– Toivat minulle myöhemmin paistia. Sanoivat, että kaatomiehelle kuuluu suurin osuus. Se ei siinä tilanteessa naurattanut, Lehtonen sanoo.

Törmäys jätti häneen jälkensä. Asiaa käsiteltiin myös lasten kanssa. Heille ei ole traumoja jäänyt.

– Pitkään kävi niin, että aina kun lumi pientareella pöllähti, löin jarrut pohjaan. Voi sanoa, että olin kolarin jälkeen vaaraksi muulle liikenteelle. Ajan kanssa tilanne on kuitenkin helpottanut.

– Uskomaton tuuri meillä kävi. Elämää on oppinut arvostamaan tuon jälkeen ihan eri tavalla.

Pahin hirvivaara on nyt

Hirvien kanssa kolaroidaan eniten syksyllä. Vaarallisin jakso kestää syyskuusta joulukuuhun.

Hirvionnettomuuksissa kuoli kaksi ihmistä vuonna 2014. Vuonna 2013 hirvionnettomuuksissa kuoli kolme ihmistä.

Hirvionnettomuuksien määrä on puolittunut vuoden 2001 huippuluvuista, johtuen etupäässä eläinkannan pienentämisestä viime vuosina.

Syksy ja alkutalvi ovat hirvien vilkkaan liikehdinnän aikaa. Suurimmillaan hirvikolarin riski on auringonlaskun tunteina. Hirvet liikkuvat paljon myös aamuhämärässä.

Kun hirviaita loppuu tai alkaa, on syytä olla varovainen.

– Näillä näppäimillä on suurin hirvikolaririski, toinen aika on toukokuussa, yhteyspäällikkö Eini Karvonen liikenneturvan Mikkelin toimipisteestä kertoo Ilta-Sanomille.

– Hirvenmetsästyskausi ajaa hirvet liikenteeseen. Syksyllä on myös hirvieläimien kiima-aika, joten liikettä löytyy.

HIRVET liikkuvat tietyillä alueilla, mutta jos ne pelästyvät tai löytävät kiimassa kiinnostavan kohteen, eivät perinteiset siirtymäkohdat enää päde.

Karvonen kehottaa uskomaan hirvistä varoittavia liikennemerkkejä.

– Liikennemerkkien paikat eivät ole pysyviä. Niiden paikkaa tarkistetaan säännöllisesti riistakannan mukaan.

Hirvionnettomuuksia tapahtuu koko maassa, ja eniten niitä sattuu vilkkailla kaksikaistaisilla pääteillä.

Liikenneturvan mukaan nopeuden laskeminen hirvivaara-alueella on paras tapa pienentää törmäysriskiä ja hankkia pelivaraa vaaratilannetta varten.

– Kun hirviaita loppuu tai alkaa, on syytä olla varovainen. Peltoaukioiden vierustat ovat myös pahoja paikkoja, Karvonen neuvoo.

Hirvi- ja peurakolareita sattuu kaikkina vuodenaikoina eniten kun auringonlaskusta on kulunut yksi tunti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    2. 2

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    3. 3

      Tunnistatko hukkumisreaktion? Yksi kysymys voi pelastaa hengen

    4. 4

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    5. 5

      Karavaanarit ottivat yhteen leirintäalueella Raumalla – mies löi naista nyrkillä päähän ja potkaisi vartaloon

    6. 6

      Kolmen auton peräänajo sai liikenteen matelemaan Nelostiellä

    7. 7

      Kajaanissa kadonnut 72-vuotias nainen löytyi saaresta

    8. 8

      Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

    9. 9

      Maailman eliittiä oleva Timo avautuu burnoutistaan – ”Lopettaminen ei ole vaihtoehto”

    10. 10

      Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    3. 3

      Nakupöksyt ovat seuraavat hittihousut – pukisitko?

    4. 4

      Mies kutsui naapurin korjaamaan tietokonetta – naisen painajainen alkoi heti, kun hän astui makuuhuoneeseen

    5. 5

      Tällainen oli Tammisaaressa murhattu nuori nainen – kirjoitti blogissaan avoimesti myös suhteesta epäiltyyn

    6. 6

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    7. 7

      Mies raiskasi 13-vuotiaan parkkihallissa Keravalla – samalla tekijällä useita lapsia uhreinaan

    8. 8

      Samu Haber, TIS-Jonne, Timo Soini vai Danny? Testaa, kuka suomalaismiehistä on kesäheilasi!

    9. 9

      Prinssi Harrylta riipaiseva muisto prinsessa Dianan hautajaisista: ”Ketään lasta ei saisi pakottaa tekemään niin”

    10. 10

      Katri Sorsalta avoin selostus ja kuva seksielämästään: ”Paikka, missä mieheni kanssa rakastelen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    4. 4

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    5. 5

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    6. 6

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    7. 7

      Kolmen lapsensa tapon yrityksestä syytetty äiti kirjoitti palon aikana veret seisauttavan Facebook-päivityksen – ”Kukaan ei huomaa...”

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    2. 2

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    3. 3

      Tunnistatko hukkumisreaktion? Yksi kysymys voi pelastaa hengen

    4. 4

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    5. 5

      Karavaanarit ottivat yhteen leirintäalueella Raumalla – mies löi naista nyrkillä päähän ja potkaisi vartaloon

    6. Näytä lisää