Aulis

Kotimaa

Sää muuttuu ensi viikolla – syyslomalaisten syytä varautua pettymykseen

Julkaistu:

Sää
Kuluvaa viikkoa on vietetty Suomessa vuodenaikaan nähden kylmässä säässä. Ensi viikolla sää muuttuu, mutta lämpöisiä syyslomakelejä odottavien on syytä varautua pettymykseen.
Forecan päivystävä meteorologi Juha Föhr kertoo Ilta-Sanomille, että viikonloppu alkaa Suomessa viime päivien kaltaisissa olosuhteissa. Lauantai on kylmä, eivätkä päivälämpötilat manner-Suomessa nouse viittä astetta korkeampiin lukemiin.

– Pohjoisenpuoleinen ilmavirtaus lisää kelin purevuutta, ja osissa Itä-Suomea lumi- sekä räntäkuurot voivat olla lauantaina mahdollisia.

Sunnuntaina ilma alkaa muuttua edellispäiviä lauhemmaksi pilvisyyden lisääntymisen myötä. Föhrin mukaan suurta käännettä Suomessa vallitsevassa säätilassa ei kuitenkaan ole tapahtumassa.

– Jos viime päivät ovat olleet jääkaappikylmiä, niin sunnuntain jälkeen siirrytään huonon jääkaapin lämpötiloihin. Muutos päivälämpötiloissa on sellaista kolmen asteen luokkaa.

Viikon keskivaiheilla päivälämpötilat voivat nousta noin kahdeksan asteen lukemiin.

– Kireimmät yöpakkaset taittuvat, mutta päivälämpötilat eivät pääse nousemaan kovin korkealle, kun pilvisyys lisääntyy.

Lounaisten ilmavirtausten mukana Suomeen leviää Föhrin mukaan ensi viikolla myös vesisateita. Viikonloppua kohti mentäessä todennäköisyys kelin viilenemiselle kasvaa.

– Näillä näkymin lämpöä on turha odottaa, Föhr toteaa.

Oheisella HS-uutisten säävideolla Jesse Heikkilä kertoo, että viileämpi jakso jatkuu vielä viikonlopun ajan.
  • Sää

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    2. 2

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    3. 3

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    4. 4

      Poliisi julkaisi kuvan lasten vaarallisesta temppuilusta – ”Emme halua, että ainuttakaan vahinkoa tapahtuu”

    5. 5

      Tällainen on Trumpin uusi viestintäpäällikkö: Entinen malli ja näyttelijä

    6. 6

      Ajo-oikeudeton autoilija törmäsi 10-vuotiaaseen lapseen suojatiellä Oulussa – pakeni paikalta

    7. 7

      Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus

    8. 8

      Palvottu plusmalli julkaisi kuvan, jollaisia mallit harvoin someen laittavat – esittelee uhkeat luomukurvinsa

    9. 9

      Toni Wirtanen huomasi vaimonsa käytöksessä hälyttävän muutoksen – Jannika B:n masennus paljastui salakavalasti

    10. 10

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    2. 2

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    3. 3

      Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

    4. 4

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    5. 5

      Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

    6. 6

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    7. 7

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    8. 8

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    9. 9

      Huippumalli Elle Macpherson, 53, lumoaa bikineissä – tätä vartaloa ei turhaan kutsuta maailman upeimmaksi!

    10. 10

      Helppo testi kertoo parissa sekunnissa, kuinka suuri on riskisi kuolla ennenaikaisesti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    2. 2

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    3. 3

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    4. 4

      Poliisi julkaisi kuvan lasten vaarallisesta temppuilusta – ”Emme halua, että ainuttakaan vahinkoa tapahtuu”

    5. 5

      Tällainen on Trumpin uusi viestintäpäällikkö: Entinen malli ja näyttelijä

    6. Näytä lisää