Tiina, Kirsi, Krista

Kotimaa

Valikko

Tapanilan raiskausepäily: Näin nopeasti epäilty otettiin kiinni

Julkaistu:

Helsingin poliisilla on tutkinnassa epäilty raiskaus, joka tapahtui keskiviikkona noin kello 22 Tapanilan juna-aseman läheisyydessä.
Uhri ja rikoksesta epäilty poistuivat Tapanilan asemalla N-junasta, joka oli lähtenyt Helsingin keskustasta kello 21.09.

Epäilty ja uhri poistuivat asemalta yhtä matkaa Fallkullantien suuntaan, ja epäilty raiskaus on tapahtunut Fallkullantien viereisessä puistikossa 21.30–22 välisenä aikana.

Rikoskomisario Teija Koskenmäki-Karaharju sanoo, etteivät epäilty tekijä ja uhri tunteneet toisiaan ennestään.

– He ovat lähteneet juna-asemalta samaan aikaan samaan suuntaan. He ovat voineet kulkea vierekkäin ja on mahdollista, että he ovat keskustelleet ennen tapahtumia, rikoskomisario kertoo.

Poliisi otti teosta epäillyn miehen kiinni tapahtumapaikan välittömästä läheisyydestä heti teon jälkeen.

– Tapauksesta tehtiin nopeasti ilmoitus hätäkeskukseen ja lähistöllä sattui olemaan poliisipartio, Koskenmäki-Karaharju kertoo.

Poliisi kaipaa havaintoja

Poliisi kaipaa kuitenkin silminnäkijähavaintoja uhrin ja epäillyn liikkeistä junasta poistumisen jälkeen ja mahdollisia havaintoja tapahtumista.

Epäilty tekijä on 170–175 senttiä pitkä ulkomaalaistaustainen mies, jolla on lyhyet, tummat, karheat ja kihartuvat hiukset sekä parransänki.

Mies oli pukeutunut tapahtumahetkellä tummaan toppa- tai untuvatakkiin. Takin taskuissa miehellä oli juomatölkkejä ja takin alla harmaa huppari.

Uhri on noin 40-vuotias nainen, joka oli pukeutunut harmaaseen villatakkiin ja sinisiin farkkuihin.

Havainnot voi ilmoittaa seksuaalirikokset.helsinki@poliisi.fi tai soittamalla kello 8–15 puhelinnumeroon 0295 471 612.

Ei liity maaliskuun joukkoraiskaukseen

Tapanilan juna-aseman läheisyydessä sattui maaliskuussa joukkoraiskaus, josta kolme nuorta miestä sai ehdollisen vankeusrangaistuksen ja kaksi vapautettiin syytteistä. Poliisin mukaan tapaukset liity toisiinsa.

– Tässä on kysymys sattumasta. Tapahtumat eivät linkity toisiinsa, sanoo Koskenmäki-Karaharju, joka ei pitäisi Tapanilan asemaa vaarallisena paikkana raiskaustapauksista huolimatta.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  2. 2

    13-vuotias Dylan katosi jäljettömiin, kallo löytyi metsästä – isä pidätettiin neljä vuotta myöhemmin

  3. 3

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  4. 4

    Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

  5. 5

    Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

  6. 6

    Marjakauppias otti Matin tyrmistyksen herättäneet poimijat puhutteluun

  7. 7

    Tunnistaisitko edes samaksi naiseksi? Miss Plus Size -Marjaana, 34, julkaisi kuvan 29-vuotiaasta itsestään – hätkähdyttävä ero

  8. 8

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  9. 9

    Henna Peltonen julkaisi harvinaisen kuvan – poseeraa yhdessä Jessica-tyttärensä, 15, kanssa

  10. 10

    Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  3. 3

    Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

  4. 4

    Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

  5. 5

    Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

  6. 6

    Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

  7. 7

    Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

  8. 8

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  9. 9

    Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

  10. 10

    ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  4. 4

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  5. 5

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  6. 6

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  7. 7

    Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

  8. 8

    Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

  9. 9

    Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

  10. 10

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  2. 2

    13-vuotias Dylan katosi jäljettömiin, kallo löytyi metsästä – isä pidätettiin neljä vuotta myöhemmin

  3. 3

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  4. 4

    Nainen luuli saavansa postikortteja ”karanneelta” pojaltaan – viimeinen kortti johdatti murhaajan kellariin

  5. 5

    Älä tee tätä yleistä virhettä, kun väistät hälytysajoa – poliisi muistuttaa yhden sanan merkityksestä: ”Jos mikään muu ei auta niin sitten näin”

  6. Näytä lisää