Signe, Varma

Kotimaa

Kiristyikö maahanmuuttoviraston linja? Vain 35% saanut tänä vuonna turvapaikan Suomesta

Julkaistu:

Myönteisten turvapaikkapäätösten määrä on laskenut aiemmista vuosista.
Vuonna 2012 turvapaikanhakijoista 42 prosenttia sai myönteisen päätöksen. Seuraavana vuonna prosentti oli 45. Viime vuonna 3 706 ihmistä haki Suomesta turvapaikkaa. Se myönnettiin 1 346 hakijalle eli 36 prosentille.

Maahanmuuttoviraston tilastot ulottuvat tänä vuonna syyskuun loppuun. Viime kuun loppuun mennessä myönteisen päätöksen on saanut 1 221 hakijaa. Suuren hakijamäärän takia vain 3 439 hakemusta on ehditty saattaa päätökseen. Tänä vuonna siis 35 prosenttia hakijoista on saanut myönteisen turvapaikkapäätöksen. Kielteisiä päätöksiä on annettu 842 kappaletta, rauenneita hakemuksia on 621 ja tutkimatta on jätetty 755 hakemusta.

– Käsittelemättä on paljon hakemuksia. Pitää myös muistaa, että tämän vuoden luvuissa on myös viime vuonna hakemuksensa jättäneitä. Käsittelyaika on sellaiset puoli vuotta, maahanmuuttoviraston tiedottaja Aino Likitalo kertoo Ilta-Sanomille.

Turvapaikanhakija saa kielteisen päätöksen, mikäli maahanmuuttovirasto katsoo, ettei hakija pysty esittämään hakemuksen perusteeksi vainoa tai sellaisia ihmisoikeusloukkauksia, jotka oikeuttaisivat kansainväliseen suojeluun. Hakemus voidaan hylätä myös, jos hakijan esittämät väitteet suojelun tarpeesta ovat epäuskottavia tai hakijan tarkoituksena on käyttää väärin turvapaikkamenettelyä.

Likitalo arvelee, että suuri hakijamäärä voi vielä vaikuttaa turvapaikan myöntämisen trendeihin.

– Esimerkiksi tänä vuonna on annettu 842 kielteistä päätöstä. Näistä 459 on katsottu ilmeisen perusteettomiksi.

Lisäksi maahanmuuttovirasto on jäädyttänyt irakilaisten ja somalien turvapaikanhakuprosessin.

– Jäädytys on vielä voimassa. Se tarkoittaa, ettei parin viikon aikana tehdä päätöksiä. Puhutteluja kyllä tehdään ja asiat etenevät sillä puolella. Viikolla 43 pystytään suunnilleen tekemään linjauksia päätöksentekoon.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Norjalaisjuristilta raju syytös Suomen osuudesta Johaugin tuomioon – suomalais­asiantuntija: ”Tekisi mieli sanoa hänelle...”

  2. 2

    Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

  3. 3

    Kurkkaa suuhun, tarkista kynnet: 6 outoa kehon merkkiä, jotka voivat paljastaa sairauden

  4. 4

    Tauolle jäävä Robin suuntaa asepalveluksen pariin – ”Sinne pitää mennä, ja sinne mennään”

  5. 5

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  6. 6

    Poliisi teki pysäyttävän päivityksen koululaisten välisistä kiusaamisviesteistä: ”Tapa ittes, saatanan ruma”

  7. 7

    Sekava liikenneopaste huvittaa Varsinais-Suomessa – osaisitko ajaa tästä oikein?

  8. 8

    50 000 euron maailmanympärimatkan tehnyt Anna-Katri listaa 6 upeinta kohdetta – näihin on päästävä!

  9. 9

    Annoitko lapselle vahingossa trendinimen? HS: Nämä nimet ovat nyt nousussa

  10. 10

    Supersankari, eläinmeedio, meikkaava kirkkoherra ja pornotähti − uutuussarja esittelee 30 suomalaisen täysin poikkeukselliset elämäntavat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

  2. 2

    Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

  3. 3

    Puhelimen kuvagalleriasta löytyi K18-materiaalia – alppikaunotar Lindsey Vonnin ja Tiger Woodsin otokset leviävät vauhdilla

  4. 4

    Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

  5. 5

    Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

  6. 6

    Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

  7. 7

    Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

  8. 8

    Tanskan poliisi: Juutinraumasta löytynyt silvottu ruumis on kadonnut ruotsalaistoimittaja Kim Wall

  9. 9

    Minttu Räikkönen hurmasi Helsingin ydinkeskustassa – viimeisen päälle tyylikäs look!

  10. 10

    190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  4. 4

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  5. 5

    Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  6. 6

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  7. 7

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

  10. 10

    Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Norjalaisjuristilta raju syytös Suomen osuudesta Johaugin tuomioon – suomalais­asiantuntija: ”Tekisi mieli sanoa hänelle...”

  2. 2

    Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

  3. 3

    Kurkkaa suuhun, tarkista kynnet: 6 outoa kehon merkkiä, jotka voivat paljastaa sairauden

  4. 4

    Tauolle jäävä Robin suuntaa asepalveluksen pariin – ”Sinne pitää mennä, ja sinne mennään”

  5. 5

    Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

  6. Näytä lisää