Pertti, Albert

Kotimaa

Valikko

Lähtölaskenta Antti Rinteelle? Sdp kaavailee puoluekokouksen pitämistä jo ennen seuraavia vaaleja

Politiikka
Puoluesihteeri Reijo Paananen (sd) vahvistaa IS:lle, että Sdp:n puoluekokous voidaan pitää helmikuussa 2017 jo ennen kevään kuntavaaleja.
Sdp pitänee puoluekokouksensa ennen kuntavaaleja 2017. Asiaa on jo valmisteltu Sdp;n puoluehallituksessa, vahvistaa puoluesihteeri Reijo Paananen (sd).

– Se on yksi vaihtoehto. Puoluekokoukselle on kaksi loogista vaihtoehtoa: joko heti alkuvuodesta tai syys-lokakuussa. Siinä on kunnallisvaalit välissä huhtikuussa 2017 ja alkuvuodesta 2018 tulee presidentinvaalit päälle.

– Nyt asiaa valmistellaan ja katsotaan, kumpi olisi ajallisesti loogisempi, Paananen kertoi IS:lle.

Sdp:n suunnitelmista pitää puoluekokous helmikuussa 2017 ennen kuntavaaleja kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomien toimittaja Unto Hämäläinen Perässähiihtäjä-blogissaan.

Paineita Rinteelle

Puoluekokouksen pitäminen helmikuussa tietäisi lisää paineita puheenjohtaja Antti Rinteelle (sd). Sdp:n kannatus ei ole lähtenyt vielä nousuun Rinteen puheenjohtajakaudella.

Yleisesti oli pidetty selvänä, että Sdp:n puoluekokous on vanhaan tapaan toukokuussa 2017 ja puolue menee kunnallisvaaleihin Rinteen johdolla ilman ylimääräistä puoluekokousta. Kuntavaalit pidetään huhtikuussa 2017.

Jos Sdp:llä olisi haluja vaihtaa Rinne - tai jatkaa Rinteen johdolla - puoluekokous voisi päättää asiasta jo ennen kuntavaaleja helmikuussa.

Rinne sanoo IS:lle, että puoluekokouksen pitäminen ennen kuntavaaleja on harkittu juttu.

– Ei tämä paineita tuo yhtään sen enempää kuin tähänkään asti on ollut paineita, Rinne kommentoi IS:lle.

– Puoluehallituksen esitys on ollut yksimielinen. Virallista päätöstä ei vielä ole. Tämä (puoluekokouksen pito helmikuussa) on harkittu juttu ja näin tullaan tekemään. Siitä saadaan hyvä nousu kuntavaaleihin, Rinne jatkoi.

Vuoden 2017 puoluekokouksessa valittava puheenjohtaja on Sdp:n veturi myös seuraavissa eduskuntavaaleissa 2019.

Sdp:n puoluekokous pidetään joka kolmas vuosi.

Puoluekokouksesta ajankohdasta päättää puoluehallitus, kokous voidaan pitää mihin aikaan tahansa vuodesta, ja puoluekokouksesta on ilmoitettava kuusi kuukautta ennen kokousta.

Sdp:n puoluehallitukseen kuuluvat puheenjohtaja Rinne, puoluesihteeri Paananen, puolueen kolme varapuheenjohtajaa sekä 13 muuta jäsentä.

Videolla IS:n toimittaja perää vastauksia SDP:n kiistoihin entiseltä puheenjohtajalta Jutta Urpilaiselta ja istuvalta puheenjohtajalta Antti Rinteeltä. Video on julkaistu 10. kesäkuuta 2015.

Juttua muokattu 7.10.2015 kello 11:35, ja lisätty Rinteen kommentit.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Euro syöksähti Ranskan presidentinvaalituloksen myötä

    3. 3

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    4. 4

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    5. 5

      Koskettava hetki Pikkuleijonien pukukopissa MM-finaalitappion jälkeen – päävalmentaja herkistyi kyyneliin

    6. 6

      Kommentti: Macron voittaa, ehkä

    7. 7

      Tshekin entinen maajoukkuepuolustaja kuoli 31-vuotiaana – ruumis löytyi kotoa

    8. 8

      Katso kohokohdat: Lionel Messi upotti Real Madridin lisäajalla – törkytaklauksen tehnyt Sergio Ramos ajettiin ulos

    9. 9

      Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

    10. 10

      Seksuaaliterapeutin pieni liukkarikoulu: Näin käytät liukastetta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    2. 2

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    3. 3

      Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

    4. 4

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    5. 5

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    6. 6

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    7. 7

      Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

    8. 8

      Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

    9. 9

      Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

    10. 10

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Euro syöksähti Ranskan presidentinvaalituloksen myötä

    3. 3

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    4. 4

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    5. 5

      Koskettava hetki Pikkuleijonien pukukopissa MM-finaalitappion jälkeen – päävalmentaja herkistyi kyyneliin

    6. Näytä lisää