Maarit, Reetta, Marketta

Kotimaa

Valikko

Härdelli eduskunnassa: Arhinmäki lauloi puhujapöntössä, puhemies sekaantui puhujassa, Vanhanen lausui

Julkaistu:

Eduskunta
Puheenjohtaja Paavo Arhinmäki (vas) on laulanut eduskunnan puhujapöntössä pakkolakikeskustelussa. Seuranneessa tapahtumasarjassa puhemieskin meni sekaisin.
Arhinmäki otti käyttöön Täti Monikan sävelet ryhmäpuheessaan, kun hän irvaili Timo Soinin (ps) puheille ennen vaaleja ja nyt hallituksessa.

– Kas näin heiluu takki ja takki heiluu näin. Kas näin heiluu takki, ja takki heiluu näin, Arhinmäki lauloi puhujapöntössä.

Arhinmäki luonnehti Soinia Etelärannan puudeliksi.

– Työmies on palkkansa ansainnut, tätä puheenjohtaja Soini toisteli ennen vaaleja. Vaalien jälkeen tiukasta työväen puolustajasta on tullut Eteläranta 10:n herrojen puudeli, joka haukkuu aitoja työväenpuolueita ja saa silityksiä vuorineuvoksilta, Arhinmäki lateli.

Arhinmäki oli sen verran innostunut, että hän ylitti seitsemän minuutin puheajan ja puhemies Maria Lohela (ps) pyysi Arhinmäkeä lopettamaan.

– Nyt on laulut laulettu, Lohela lohkaisi.

Puhemies tunnusti menneensä Arhinmäen esiintymisestä sen verran sekaisin, että pyysi puhujapönttöön kristillisten puhujaa. Seuraava puheenvuoro oli kuitenkin Rkp:llä.

– Minä en laula, puheenjohtaja Carl Haglund (r) lausui ensi sanoikseen puhujapöntössä.

Vanhanen kuittasi Arhinmäelle

Ryhmäjohtaja Matti Vanhanen (kesk) muistutti, että hallitusta kritisoinut Arhinmäki oli viime vaalikaudella hallituksessa tekemässä nyt kritisoimiaan päätöksiä.

Vanhanen myös ehdotti, että Arhinmäki voisi siksi laulaa tunnetun työväenlaulun Eespäin, eespäin, taistojen tiellä uusin sanoin.

– Olitte viime vaalikaudella hallituksessa nostamassa arvonlisäveroa ja alentamassa yhteisöveroa. Tähän sopisi laulu: Eestaas, eestaas, Vanhanen letkautti.

Vanhanen ei laulanut, vaan hän lausui laulun sanat.

Nykästäkin siteerattiin

Perussuomalaisten kansanedustaja Kimmo Kivelä siteerasi pakkolakikeskustelussa ex-mäkihyppääjä Matti Nykästä.

– Oppositio voi siteerata mäkihyppylegendaa: tekemätöntä ei saa tekemättömäksi. On parempi, että pannaan pyörät pyörimään, Kivelä sanoi.

Seuraa suoraa lähetystä eduskunnasta täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

    2. 2

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    3. 3

      Seivästähti Minna Nikkanen sai vihdoin uutisia Finnairilta – ”Käsittämätön tilanne”

    4. 4

      Päivystyksen sairaanhoitajat huolissaan potilasturvallisuudesta Kuopiossa: Avoin kirje johtajille – avi pitää tilannetta poikkeuksellisena

    5. 5

      Maineikas urheilulääkäri Pekka Peltokallio on kuollut

    6. 6

      Ruotsin prinsessojen ihanat kesätyylit – ken on heistä kaikkein upein?

    7. 7

      Rocklegendalta uskomaton kunnianosoitus Mikko Koivulle – nosti kiekkotähden keskiöön jättikonsertissa

    8. 8

      Uskomattoman tiimalasivartaloista venäläismallia kehutaan uudeksi Kim Kardashianiksi – väittää itse olevansa kauniimpi kuin kuuluisa tosi-tv-tähti

    9. 9

      Pirkka-seksi jakaa kansan rajusti: ”Kun seksielämä on vuodesta toiseen yhtä kolmen minuutin Pirkkaa…”

    10. 10

      Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kaupunginvaltuutettu pahoitti mielensä Ilosaarirockin naku-uinnista: ”Mauttomuuden mauttomuus, tunnin siellä kikkeloivat”

    3. 3

      Tiedätkö, mitä oikeasti omistat? Syöpäsairaalla vaimolla oli käyttöoikeus muistisairaan miehensä tilille – maistraatti iski väliin

    4. 4

      Törkeät lahjapyynnöt tulehduttivat välit: ”Olen kummi, en sponsori”

    5. 5

      Poliisilta poikkeuksellinen tiedote ”ihmisten kunnian palauttamiseksi”

    6. 6

      Poliisi ampui hätäpuhelun tehneen naisen USA:ssa – ampujan työpari paljasti mahdollisen syyn

    7. 7

      Yllätystieto – Arto Bryggare uskoo tietävänsä syyn Usain Boltin lopettamiseen

    8. 8

      Playboy-malli ei päässyt sisään maailmankuuluun nähtävyyteen – liian ”loukkaava” vartalo: ”Rintani vain ovat siinä, enkä voi sille mitään”

    9. 9

      ”Instagramin vihatuin mies” ensi kertaa yksiavioisena: rakastui 16 vuotta nuorempaan mallikaunottareen – härski kommentti ensitapaamisesta

    10. 10

      Suomalainen Topi työskentelee risteilypäällikkönä loistoristeilijöillä – tällaista työ oikeasti on

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar Tiia, 31, poseeraa tavalliselta näyttävässä rantakuvassa – huomaatko kuvaan jääneen ”nolon” mokan?

    5. 5

      Apu: Hanna Sumari kilahti ja raivosi ravintolassa naiselle, jonka pakaraväli vilkkui: ”Alkoi käry nousta”

    6. 6

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    7. 7

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    8. 8

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Valtteri Bottas murjaisi vitsin Kimi Räikkösestä, kertoi myös ketä F1-kuskia ei haluaisi seurakseen autiolle saarelle

    2. 2

      Nainen ei pessyt itseään pesuaineilla kahteen viikkoon – vaikutukset yllättivät

    3. 3

      Seivästähti Minna Nikkanen sai vihdoin uutisia Finnairilta – ”Käsittämätön tilanne”

    4. 4

      Päivystyksen sairaanhoitajat huolissaan potilasturvallisuudesta Kuopiossa: Avoin kirje johtajille – avi pitää tilannetta poikkeuksellisena

    5. 5

      Maineikas urheilulääkäri Pekka Peltokallio on kuollut

    6. Näytä lisää