Jaakko, Jimi

Kotimaa

Valikko

4 yksityiskohtaa Töölön pyöräilyturman tutkinnasta – poliisin kuvat julki

Julkaistu:

Helsingin käräjäoikeudessa käsiteltiin maanantaina Töölön elokuista liikenneturmaa. 35-vuotiasta miestä syytetään polkupyöräilijän taposta.
Poliisin esitutkintamateriaali tuli julki käräjäpäivän päätteeksi. Ilta-Sanomat kokosi 4 kiinnostavaa seikkaa tapauksen tutkinta-aineistosta.

1. Valvontakameroiden kanssa huonoa tuuria

Vaikka turmapaikka sijaitsee Helsingin keskustassa Tukholmankadulla ja ympärillä on lukuisia valvontakameroita, saatu materiaali on heikkolaatuista. Se selittyy sillä, että poliisilla oli tapausta tutkiessaan todella huonoa tuuria valvontakameroiden kanssa.

Tukholmankatu 8:ssa sijaitsevan Biomedicum-keskuksen valvontakamerat eivät olleet tapahtumahetkellä päällä. Tukholmankadun ja Mannerheimin tien risteyksessä sijaitsevan Osuuspankin ulkovalvontakamera puolestaan oli suunnattu siten, ettei näkymää katuosuudelle ollut.

Poliisi tarkisti myös Tukholmankatu 2:ssa sijaitsevan Nordean konttorin kamerat – ne eivät olleet päällä kiinteistössä olevan julkisivuremontin vuoksi.

Turma näkyy joten kuten Shell Tullinpuomin valvontakamerassa. Huoltoasema sijaitsee Mannerheimintien, Tukholmankadun ja Topeliuksenkadun muodostaman kolmion keskellä.

2. Kaksi lääkäriä oli heti turmapaikalla

Kun turma tapahtui, samassa autojonossa oli matkalla kohti Helsingin keskustaa kaksi lääkäriä. Heitä kuultiin poliisitutkinnan aikana todistajina.

Sanoin kollegalleni, että nyt sattui pahasti

Lääkärit kertoivat kuullensa ensin tööttäyksen takaapäin autoletkasta.

– En havainnut mitä kaatumista edeltävänä hetkenä oli tapahtunut. Satuin vain näkemään pyöräilijän, kun hän oli jo puoliksi ilmassa, menossa kuperkeikalla ohjaustankonsa yli. Sanoin kollegalleni, että nyt sattui pahasti, kertoi toinen lääkäreistä poliisille esitutkinnan aikana.

Lääkärit nousivat autosta ja kiirehtivät turmapaikalle. Pyöräilijä makasi maassa tajuttomana.

– Tämä oli sikiöasennossa vasemmalla kyljellään asfaltilla, polkupyörä oli hänen oikean olkapäänsä alla. Ilmoitin olevani lääkäri, mutta en saanut henkilöön kontaktia.

Lääkäri huomasi, että pyöräilijän hengitys lakkasi ja myös pulssi katosi. He alkoivat välittömästi elvyttää miestä.

– Ehdimme muutaman elvytyssyklin tehdä, ennen kuin ambulanssi saapui paikalle.

Pyöräilijä menehtyi saamiinsa pää- ja kaulaydinvammoihin seuraavana päivänä sairaalan teho-osastolla.

3. Auton takapuskurista ei löydetty kumia

Poliisi otti kiinni epäillyn 35-vuotiaan miehen turmaa seuranneena päivänä 13. elokuuta kello 15, ja takavarikoi tämän auton rikoksentekovälineenä ja todisteena.

Auto on tummansininen Saab 9000, vuosimallia 1996. Poliisin tutkimuksissa pyrittiin selvittämään, oliko pyöräilijä osunut auton takapuskuriin. Rikosteknisen laboratorion lausunnon mukaan Saabin takapuskurista otetusta näytteestä ei löydetty kumia.

4. Tekstiviesti isälle

Poliisi takavarikoi myös epäillyn Microsoft Lumian. Puhelintutkimuksissa kännykästä löydettiin epäillyn isälleen lähettämä tekstiviesti. Tekstiviesti oli lähetetty turmapäivän jälkeisenä aamuna, torstaina 13. elokuuta kello 7.40:

”Voisin tänään tai huomenna tulla talliin lataamaan ysitonnisen akkua ja pitkästä aikaa pesemään. Lähittekö jo veneelle, onko tallissa tilaa?”

Käräjäoikeudessa epäilty kiisti syytteet taposta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja liikennepaosta.

Epäilty on sanonut, ettei ollut turmapaikalla onnettomuuden tapahtuessa.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

  2. 2

    Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

  3. 3

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  4. 4

    Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

  5. 5

    Megatähti Justin Bieber perui yllättäen vuoden kaikki loput keikkansa – ”Päätös ei syntynyt yhdessä yössä”

  6. 6

    Dianasta puhutaan avoimesti uutuusdokumentissa: ”Hän oli ujo, epävarma ja naiivi” – Näin prinssit saatiin avautumaan

  7. 7

    Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

  8. 8

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  9. 9

    11-kuukautisen Charlien elintoimintojen ylläpito lopetetaan – vanhemmat myöntyivät sairaalan vaatimuksiin

  10. 10

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  2. 2

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  3. 3

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  6. 6

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  7. 7

    Beckhamien yli viiden miljoonan euron ökykodissa erikoinen järjestely – onko syynä ex-jalkapalloilijan railakas elämäntyyli?

  8. 8

    Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

  9. 9

    Touko Aalto vastasi Juha Sipilän puheluun Keljon K-citymarketissa – kiistää hurjat huhut

  10. 10

    Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  3. 3

    Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  6. 6

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  7. 7

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  8. 8

    Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

  9. 9

    TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

  10. 10

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

  2. 2

    Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

  3. 3

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  4. 4

    Kehonrakentaja julkaisi häkellyttävän kuvan – ”Näyttää todella vastenmieliseltä”

  5. 5

    Megatähti Justin Bieber perui yllättäen vuoden kaikki loput keikkansa – ”Päätös ei syntynyt yhdessä yössä”

  6. Näytä lisää