Aija, Aava

Kotimaa

Valikko

EK:n ex-johtaja Lasse Laatunen: Hallitus on vaarassa jäädä neuvottelun panttivangiksi

Elinkeinoelämän keskusliiton entinen työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen näkee pääministeri Juha Sipilän (kesk) toimissa hallitukseen kohdistuvan riskin.
Aamulehden julkaisemassa kirjoituksessa entinen EK:n työmarkkinajohtaja pohtii hallituksen tapaa toimia työmarkkinaneuvotteluissa. Kirjoituksessaan Lasse Laatunen muun muassa sanoo, että yhteiskuntasopimus oli epäonnistumaan tuomittu yritys ja hallituksen leikkauslista on mahdollista kaataa perustuslakivaliokunnassa.

Laatunen näkee hallituksen yhtenä puutteena sen, että hallituksessa ei ole yhtään juristia. IS tavoitti Laatusen torstaina kommentoimaan hallituksen toimia työmarkkinaneuvotteluissa.

– En halua korostaa liikaa juristien erinomaisuutta, mutta ei olisi pahitteeksi, että joku näkisi juridisen ketjun loppuun asti, hän kertoo Ilta-Sanomille.

Kun hallituksen esittämä kilpailukykypaketti leikkauksineen siirtyy eteenpäin eduskunnan perustuslakivaliokunnalle, on mahdollista, että se ei mene sellaisenaan läpi. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana toimii vasemmistoliiton kansanedustaja Annika Lapintie. Valiokunnassa on toki jäseniä sekä hallitus- että oppositiopuolueista.

– Perusoikeudet ovat sellainen alue, jossa juridiikan ja politiikan raja on veteen piirretty viiva. Riskit ovat suuret, että järkevätkin paketit menevät nurin, Laatunen sanoo.

Riskit ovat suuret, että järkevätkin paketit menevät nurin.

Laatunen uskoo, että pääministeri Juha Sipilä on perehtynyt asioihin hyvin eikä halua arvioida hänen neuvottelukokemustaan. Laatusen mukaan ay-liikkeen neuvottelijat ovat kuitenkin tiukan seulan läpäisseitä ammattilaisia.

Ongelma on siinä, että hallituksella on samanaikaisesti tulessa monta muutakin asiaa.

– Tämä ei koske pelkästään Sipilän hallitusta. Kun hallitus tulee työmarkkinakentälle näillä panoksilla, niin sieltä ei pääse helposti pois. Riski on siinä, että hallitus jää prosessin panttivangiksi.

Mitä uskotte, että Sipilä ajaa takaa tällä riskipelillä? Tuskin harkitsematonta toimintaa?

– Ei varmaankaan. Taustalla on ajatus, että kun Suomen taloudellinen tilanne on huono, täytyy saada nopeita ratkaisuja, Laatunen vastaa.

– Seuraava neuvottelukierros ei ole kaukana ja leikkaukset tulevat voimaan vasta siinä yhteydessä. Tässä olisi tehtävä riskianalyysia.

Laatunen viittaa vuoteen 2007, jolloin työmarkkinaneuvottelut käytiin liittokohtaisena kierroksena ja kesti kauan.

– Se karkasi täysin käsistä.

SAK:n Lauri Lyly on ilmoittanut tänään torstaina, että heillä on tarjota vastaehdotus hallituksen kilpailukykypaketille. Sipilä taas on aiemmin ilmoittanut, ettei jää odottamaan SAK:n vastausta. Laatunen ei katso olevansa siinä asemassa, että voisi ohjeistaa hallitusta.

– En voi neuvoa, miten tässä tilanteessa tultaisiin ulos, hän vastaa.

Eläkkeellä oleva työmarkkinakonkari

EK:n työmarkkinajohtaja jäi eläkkeelle tehtävistään vuoden 2015 alussa.

41 vuoden ura työmarkkinajärjestöissä. Istunut myös Kelan ja Eläketurvakeskuksen hallituksissa.

Kokemusta neuvotteluista Kalevi Sorsan, Harri Holkerin, Esko Ahon, Paavo Lipposen, Matti Vanhasen ja Jyrki Kataisen hallituksen kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Läppärikielto tuli voimaan – lentoyhtiöt keräävät laitteita lähtöporteilla

    2. 2

      Maailmankuulu Bellagio-hotelli evakuoitu – silminnäkijät: Aseistautunut mies sikanaamiossa avasi tulen

    3. 3

      Nurmijärveläinen Seppo, 72, kiskoi järvestä oudon mulkosilmäisen mörköhauen – ”Jotain erikoista tuli...”

    4. 4

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    5. 5

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    6. 6

      Satu Tuomisto julkaisi harvinaisen kuvan yhdessä liikemiesrakkaansa kanssa – rakastavaiset kuin kaksi marjaa

    7. 7

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    8. 8

      Näin päättyi ilotytöistään tunnetun motelli Syvälammen taru – poliisi toimi bordellissa houkutuslintuna

    9. 9

      Aamuöinen hälytys Helsinki-Vantaalla – jälleen syynä venäläinen Antonov-rahtikone

    10. 10

      Kimi Räikkönen pyysi anteeksi tiimiltään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    3. 3

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    4. 4

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    5. 5

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    6. 6

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    7. 7

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    8. 8

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    9. 9

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    10. 10

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Läppärikielto tuli voimaan – lentoyhtiöt keräävät laitteita lähtöporteilla

    2. 2

      Maailmankuulu Bellagio-hotelli evakuoitu – silminnäkijät: Aseistautunut mies sikanaamiossa avasi tulen

    3. 3

      Nurmijärveläinen Seppo, 72, kiskoi järvestä oudon mulkosilmäisen mörköhauen – ”Jotain erikoista tuli...”

    4. 4

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    5. 5

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    6. Näytä lisää