Minna, Vilma, Miina

Kotimaa

Valikko

Suomi sekoilee pakolaiskriisissä

Julkaistu:

Kommentti
Suomi on hiljaa Euroopan ytimessä. Ulkoministeri Soinista ääntä kyllä lähtee, kirjoittaa IS:n erikoistoimittaja Seppo Varjus.
Eilen Suomi ei äänestänyt, kun EU:n sisäministerit käsittelivät 120 000 turvapaikanhakijan sijoittamista ympäri Eurooppaa. Takavuosina Suomi halusi mukaan ”Euroopan ytimiin”. Nyt se on siellä eikä uskalla tehdä mitään.

Hallitusohjelman mukaan turvapaikanhakijoiden siirtojen pitäisi perustua vapaaehtoisuuteen. Päätettiin toisin. Suomi ei osallistunut äänestykseen, mutta käytännössä hyväksyi sen sen tuloksen.

Tätä paikkaillakseen ulkoministeri Timo Soini haukkui Ruotsia. Soinille on sisäpoliittisesta syystä erityisen tärkeää osoittaa tiukkuutta asiassa. Soinin mielestä Ruotsi jättää turvapaikanhakijoita rekisteröimättä, mikä mahdollistaa ihmissalakuljetuksen ja terrorismin. Ja tietysti sen, että turvapaikanhakijat tulevat Ruotsista Suomeen. Ruotsissa suututtiin, koska maa on vuosikymmenien aikana ottanut valtavasti väkeä, myös Suomesta.

Soinin lausuntoja joutui paikkailemaan ulkomaalaiskeskustelun maltin ääni, sisäministeri Petteri Orpo. Mies, jonka maltti on siis niin kova, että hän ei enää edes äänestä asiasta.

Pari viikkoa sitten pääministeri Juha Sipilä sai ympäri maailmaa kiitosta siitä, kuinka avasi tyhjän kotinsa oven turvapaikanhakijoille. Monet Euroopasta kotia etsivät tulkitsivat tämän niin, että heille olisi koti tarjolla Suomessa. Ei sitten ehkä olekaan. Sipilän olisi hyvä muistaa, että pääministeri eleet eivät ole vain eleitä.

Sipilän hallitus on lyhyessä ajassa luonut itsestään kuvan piinkovana ja päättäväisenä taistelussaan SAK:n kanssa. Ei hallitus voi olla vain yhden asian liike.

Pääministeri Juha Sipilä ehti jo myös sanoa, että pakolaiskriisi on isompi juttu Suomelle kuin talouden tila. Mitähän hän silläkin mahtoi tarkoittaa?
  • Kommentti

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

    2. 2

      Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

    3. 3

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    4. 4

      Mercedeksellä hermostuttiin Bottaksen sponsorirahoihin liittyvästä uutisoinnista

    5. 5

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    6. 6

      Suora lähetys juuri nyt: Tältä näyttää Mauno Koiviston haudalla päivä hautajaisten jälkeen

    7. 7

      Kädenpuristelua, tylyä tönintää ja vaivaantuneita katseita – IS seurasi Trumpin ensimmäistä Nato-huippukokousta

    8. 8

      Lehdet: Trump haukkui saksalaiset EU-pomojen tapaamisessa: ”Pahoja, todella pahoja”

    9. 9

      Prinssi Harryn tyttöystävän Meghanin sisko Samantha, 51, aiheutti yllättäen kohun – haukkui Pippan häät lyttyyn

    10. 10

      Näin hoidat yleiset silmäoireet – jos nämä kaksi oiretta ilmenevät, hakeudu pikaisesti hoitoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    2. 2

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    3. 3

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    4. 4

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    5. 5

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    6. 6

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    7. 7

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    8. 8

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    9. 9

      Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    10. 10

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

    2. 2

      Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

    3. 3

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    4. 4

      Mercedeksellä hermostuttiin Bottaksen sponsorirahoihin liittyvästä uutisoinnista

    5. 5

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    6. Näytä lisää