Sami, Samuli

Kotimaa

Aarnion hasiskontaktiksi syytetyn Marin väite: Minulle tarjottiin suojeluohjelmaa

Julkaistu:

Oikeus
Helsingin käräjäoikeuteen tuli tiistaina kuultavaksi nainen, jota syytetään ex-huumepoliisin Jari Aarnion rikoskumppaniksi törkeissä huumausainerikoksissa.
43-vuotias Mari veti oikeudessa takaisin esitutkinnassa antamaansa kertomusta, jonka mukaan hän olisi järjestellyt Aarniolle kontakteja hollantilaisiin huumepomoihin jo 2000-luvun alusta lähtien. Nyt Mari on syytteessä ns. tynnyrihuumejutussa siitä, että hän olisi ollut Aarnion kanssa junailemassa satojen hasiskilojen maahantuontia vuosina 2011–2012.

– Ihan järkyttävää. Mitään tällaista ei olisi voinut odottaa. Koska olen kuitenkin syytön, niin nämä syytteet ovat aivan järkyttävät, Mari kommentoi syytteitä.

Hän ei kertomansa mukaan ole koskaan antanut Aarniolle hollantilaisten huumepomojen kontakteja. Hän kiisti syyttäjien tulkinnan, jonka mukaan hän olisi kertonut esitutkinnassa näin.

– Hollannin-kontakteja ei noin vain anneta, ei minulla ole ainakaan valtuuksia. On aivan järjetön väite, että olisin antanut poliisille jotain kontakteja tai että niitä olisi edes kysytty.

Marin mukaan hänen esitutkintakertomuksiaan on tulkittu ja kirjattu ”tahallaan väärin”. Ensimmäisiä kuulustelukertomuksiaan hän ei edes tarkistanut tai allekirjoittanut, koska niitä ei hänen käsityksensä mukaan olisi korjattu kuitenkaan.

Marin esitutkintakertomuksesta voi lukea tarkemmin IS:n aikaisemmasta jutusta täältä.

”Joko suojelu tai syyte”

Mari kertoi kokevansa, että keskusrikospoliisi (krp) on jahdannut häntä Aarnion takia. Hän kehui oikeudessa moneen kertaan Aarnion ja Helsingin huumepoliisin luotettavana pitämäänsä toimintaa, kun taas krp:stä hän maalasi kuvan kiusaajana, joka ahdisteli häntä ja hänen lastaan saadakseen tietoja Aarniosta ja pelasi koko ajan likaista peliä.

Mari väitti oikeudessa, että krp tarjosi hänelle todistajansuojeluohjelmaa vaihtoehtona syytteille.

– Tässä se tarkoitti, että joko suostun täydelliseen henkilöllisyyden vaihtamiseen ja koko prosessiin tai vaihtoehtoisesti joudun syytetyksi.

Marin mukaan suojeluohjelmaa tarjottiin ”pitkin matkaa koko ajan”.

– Tosin en ole oikein ymmärtänyt, miksi tarvitsisin todistajansuojelua. En ole kokenut mistään sellaista uhkaa. Maalattiin, että uhka tulee Aarnion suunnalta, mikä on täysin käsittämätöntä myös.

Mari ei kuitenkaan oikeudessa nimennyt suojeluohjelman tarjoajia. Hänen mukaansa asia oli kuitenkin vielä esillä tutkinnan loppuvaiheessa pidetyssä ns. turvatapaamisessa.

Sormenjälki setelissä

Käräjäoikeudessa Marin kuulemiselle on varattu koko päivä, ja tarvittaessa kuulemista jatketaan vielä huomenna keskiviikkona.

Aamupäivällä Mari kävi oman asianajajansa Juha-Pekka Hipin kuulustelussa läpi muun muassa sitä, miten oli tutustunut Aarnioon 2000-luvun alussa ja kuinka hän on ollut vaihtelevassa määrin tekemisissä Aarnion ja Helsingin huumepoliisin kanssa siitä pitäen.

Syytteiden mukaan Mari olisi muun muassa tilittänyt Aarniolle hasiskaupasta saatuja rahoja. Mari kiistää tämän.

Hänellä oli tarjota mahdollinen selitys Aarnion lompakosta löytyneelle 20 euron setelille, jossa oli hänen sormenjälkensä.

Mari kertoi toimittaneensa kerran 20 euron seteleitä huumepoliisille tarkistettavaksi, koska epäili niitä väärennetyiksi. Hän oli maksanut etukäteen useita satoja euroja virolaisille remonttimiehille, joiden piti korjata hänen vuokra-asuntonsa vesivahinko.

VVO ei kuitenkaan sallinut remontin teettämistä itse, joten Mari sai rahat palautuksena.

– Tuntui vähän kummalta, että sain ne kahdenkympin seteleinä. Tuli tunne, joskohan ne ovat oikeita rahoja.

Hän muisteli, että rahat osoittautuivat epäilystä huolimatta aidoiksi.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  2. 2

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  3. 3

    Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

  4. 4

    Tankotanssija Oona Kivelän käsittämätön taidonnäyte: venyttää jalkansa ääriäsentoon naisen avustamana – tämän täytyy tehdä kipeää!

  5. 5

    El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

  6. 6

    Grafiikka: Näin Turun isku tapahtui – silminnäkijät kertovat

  7. 7

    Ruotsalaistutkija: Marokkolainen terroristiverkosto ulottuu Barcelonasta Turkuun

  8. 8

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  9. 9

    Presidentti Niinistö antoi lausunnon Turun iskusta – lue koko lausunto sanasta sanaan

  10. 10

    Madonna, 59, julkaisi suloisen yhteiskuvan kuudesta lapsestaan – harvinainen perhepotretti!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  2. 2

    Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

  3. 3

    Turun puukotuksia tutkitaan terroristisina murhina – epäilty 18-vuotias Marokon kansalainen

  4. 4

    Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

  5. 5

    Tämä kaikki tiedetään epäillystä puukottajasta nyt: 18-vuotias marokkolainen, tuli Suomeen viime vuonna, haki turvapaikkaa

  6. 6

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  7. 7

    Supo: Tästä syystä Turun puukotuksia epäillään terroriteoksi

  8. 8

    Uudet tiedot kootusti: Tässä kaikki, mitä tiedämme nyt Turun sarjapuukotuksesta

  9. 9

    Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

  10. 10

    Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

  2. 2

    Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

  3. 3

    Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

  4. 4

    Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

  5. 5

    Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

  6. 6

    Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

  7. 7

    Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

  8. 8

    25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

  9. 9

    Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

  10. 10

    Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

  2. 2

    Puukotuksista epäillyn erikoinen käytös pizzeriassa herätti ihmetystä – ”Hän näytti olevan sulkeutunut omaan kuoreensa”

  3. 3

    Turun iskusta pidätetyn pakettiautomiehen naapuri: ”He olivat yöeläjiä”

  4. 4

    Tankotanssija Oona Kivelän käsittämätön taidonnäyte: venyttää jalkansa ääriäsentoon naisen avustamana – tämän täytyy tehdä kipeää!

  5. 5

    El Mundo: Barcelonan terrori-iskussa kadonnut Julian, 7, on löytynyt

  6. Näytä lisää