Urpo

Kotimaa

Valikko

Yle: Ihmissalakuljettajien liigat soluttautuneet Suomeen

Julkaistu: , Päivitetty:

Turvapaikanhakijat joutuvat Suomessa kirityksen uhreiksi turvapaikkamatkustamisen velkojen vuoksi, kertoo Yle.
Turvapaikanhakijat joutuvat Suomessa kirityksen uhreiksi matkustamisen aikana syntyneiden velkojen vuoksi, kertoo Yle.

–Tällä hetkellä kiristäjiä on meidän tiedossa arviolta muutama kymmenen. He ovat pääosin samaa etnistä taustaa kuin kiristettävät turvapaikanhakijat. Kiristäjät toimivat ulkomaalaisten rikollisorganisaatioiden leivissä, sanoo A-studion haastattelema Suomenlahden merivartioston rikostorjuntayksikön päällikkö Kari Kettunen.

Kettusen mukaan kiristäjät uhkailevat esimerkiksi vahingoittavansa turvapaikanhakijoiden sukulaisia lähtömaassa. Näytön saaminen suoranaisesta väkivallasta on silti vaikeaa.

Salakuljettajia jäi kiinni

Ilta-Sanomat uutisoi eilen, että Torniossa rajavartiosto ja poliisi ovat ottaneet kiinni kaksi ihmissalakuljettajaryhmää.

Ryhmien epäillään tuoneen maahan yhteensä 20 henkilöä. Järjestämisestä epäillyt ovat Suomen, Ruotsin, Serbian ja Irakin kansalaisia. Tällä hetkellä ryhmistä on pidätettynä kaksi henkilöä.

Tutkinnanjohtaja Jarkko Kynkäänniemi Rajavartiolaitokselta kertoi, että molemmissa tapauksissa tekotapa on ollut samanlainen.

– He hakevat Ruotsin puolelta henkilö- ja tila-autoilla ihmisiä ennalta sovituista paikoista ja kuljettavat rajan yli Tornioon. Jossain tapauksissa heidät on kuljetettu Kemiin asti.

Kynkäänniemi kertoi, että salakuljettajat käyttävät hyväkseen ihmisten epätietoisuutta ja rahastavat näin heitä.

Hän kertoi, että ihmissalakuljettajat otettiin kiinni ”rysän päältä”.

Eu sopuun tiistaina?

Euroopan parlamentin puhemies Martin Schulz uskoo EU:n sisäministerien pääsevän sopuun noin 160 000 pakolaisen sijoittamisesta kokouksessaan tiistaina.

–Asiasta varmasti keskustellaan, mutta lopulta sopu syntyy, Schulz sanoi saksalaisen Deutschlandfunk-yhtiön haastattelussa maanantaina.

Muun muassa Saksan liittokansleri Angela Merkel on kehottanut kaikkia Euroopan maita osallistumaan mantereen pahimman pakolaiskriisin ratkaisemiseen toisen maailmansodan jälkeen.`

Mikäli sisäministerit pääsevät sopuun ehdotuksesta, pakolaiset sijoitetaan tulevien kahden vuoden aikana EU-maihin.

Yllä olevalla videolla pääministeri Juha Sipilä (kesk), sisäministeri Petteri Orpo (kok) ja Timo Soini vastaavat, onko Suomen hallituksen aiemmin tekemän turvapaikkapäätöksen vapaaehtoisuus aitoa. Video on julkaistu 11. syyskuuta.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

  2. 2

    Seppeleenlaskijat liikuttuivat Mauno Koiviston arkun äärellä – Antti Rinteen ääni murtui: ”Vieressämme lepää suuri suomalainen”

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Tiedätkö miksi helatorstaita vietetään?

  5. 5

    Presidentti Mauno Koiviston arkku tuotiin tuomiokirkkoon

  6. 6

    Samu Haberilta ällöttävä paljastus – fanit haluavat tähden lapsensa isäksi keinolla millä hyvänsä

  7. 7

    Kimi Räikköseltä naseva kommentti vauva-asiaan – toimittajat hörähtivät nauruun

  8. 8

    Jonnen unelmatreffit muuttuvat painajaiseksi – Erika kilahtaa täysin: ”Oot koko yön jankuttanut samaa pas**a!

  9. 9

    Suora lähetys kello 11.30: Presidentti Mauno Koiviston hautajaiset

  10. 10

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

  2. 2

    Jussi Halla-aholla on 1,5-vuotias avioton lapsi: ”Pitää paikkansa”

  3. 3

    Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

  4. 4

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  5. 5

    Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

  6. 6

    Huutokauppakeisari vinkkaa: 3 yllättävää esinettä, jotka ovat todellisia rahasampoja

  7. 7

    Ali pelasti naisen hengen Turussa – piteli puukottajaa toisella kädellä, soitti toisella hätänumeroon

  8. 8

    Ariana Grandelta koskettava ele: Haluaa maksaa Manchesterin iskun uhrien hautajaiset

  9. 9

    Samu Haber tuhlasi viimeiset rahansa ökyautoon: ”Pitää näyttää, että menestyn”

  10. 10

    Eevi Teittinen julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Teemu-rakkaansa kanssa – fitnesskaunottaren iltapuvusta pilkottaa kurkistusaukko

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  9. 9

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  10. 10

    Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

  2. 2

    Seppeleenlaskijat liikuttuivat Mauno Koiviston arkun äärellä – Antti Rinteen ääni murtui: ”Vieressämme lepää suuri suomalainen”

  3. 3

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  4. 4

    Tiedätkö miksi helatorstaita vietetään?

  5. 5

    Presidentti Mauno Koiviston arkku tuotiin tuomiokirkkoon

  6. Näytä lisää