Pasi

Kotimaa

Valikko

Tornion pakolaistulva jäi odotettua pienemmäksi

Julkaistu: , Päivitetty:

Pakolaiset
Pakolaistulva Suomen ja Ruotsin rajalla ei perjantaina muodostunut niin pahaksi kuin vielä perjantaiaamuna arvioitiin. Suomeen pyrki perjantain aikana noin 500 pakolaista.
SPR aloitti pari päivää sitten hätämajoitusvalmistelut Torniossa, koska epäiltiin, että Ruotsista pyrkii Suomeen 800, jopa tuhat pakolaista.

Perjantaina alkuillasta hätämajoitustiloiksi varatuissa Lappian palloiluhallissa ja ammattiopisto Lappian tiloissa oli 150 pakolaista.

– Aloitimme valmistelut, koska emme tienneet, kulkevatko bussit ja junat perjantain mielenilmauksen takia lainkaan rajalla, tiedottaja Pekka Reinikainen SPR:stä kertoo.

Torniossa bussit olivat normaalisti kulussa. VR:n ilmoituksen mukaan myös yksi iltajuna kulkee Kemin kautta Helsinkiin. Normaalisti iltajunia Kemistä kohti etelää lähtee kolme.

SPR toivoi, että pakolaiset jäisivät Tornioon edes yhdeksi yöksi, koska vastaanottokeskukset ovat pohjoisessa täynnä, eikä hätämajoitusta pystytä enää esimerkiksi Ouluun järjestämään.

Hätämajoitukseen tulleista osa jatkoi vielä päivän aikana matkaa kohti Kemiä, vaikka sää Torniossa oli rajun sateinen ja tuulinen.

– Ottakaa minut mukaan Vaasaan. Minulla on perhe siellä. Minulla ei ole rahaa, ottakaa mukaan, kyseli arabiankielinen nuori mies hätämajoituksessa.

Pakolaisia on vaeltanut pienissä ryhmissä parin päivän ajan myös kävellen moottoritien vartta ja raiteiden vierellä kohti etelää.

Perjantain aikana lapsiperheitä saapui alkuviikkoa enemmän.

Vapaaehtoistyöntekijöiden mukaan pakolaisten joukossa on kahden päivän aikana ollut enemmän perheitä kuin aiemmin.

Matkakeskuksessa ja hätämajoituksessa tilanne on ollut rauhallinen.

Pakolaisilla on hoppu jatkaa matkaansa, mutta he jonottavat lipputoimistossa rauhallisesti ja kiittävät avuntarjoajia ystävällisesti.

Välikohtaisia ei ole ollut. Perjantaina seurakunnan työntekijöitä ja pakolaisia kuvasi kännyköillä kaksi miestä, jotka puhuttelivat pakolaisia ikävään sävyyn, mutta mitään muita häiriöitä ei ole ollut – kenenkään aiheuttamina.

Jutun alussa olevalla videolla haastatellaan SRP:n tiedottajaa Torniossa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Syrjäkylän pikkumökissä kituuttaneen pariskunnan pankkitileiltä löytyi jymy-yllätys – juristi kertoo Suomessa yleistyvästä ilmiöstä

    2. 2

      Elinkautisvanki Kaj Linna pääsee vankilan muurien ulkopuolelle ensimmäistä kertaa liki 13 vuoteen

    3. 3

      Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

    4. 4

      Therese Johaugin apujoukoilla kovat keinot käytössä – yrittävät kumota kilpailukiellon

    5. 5

      EU:n komissio esittää kaikkia autoilijoita koskevaa kilometrimaksulakia – täytäntöön pikavauhtia

    6. 6

      Facebook-kaverilista kannattaa salata – tässä syy

    7. 7

      Hotelli Keurusselän ostaja selvisi

    8. 8

      Kemikaalein kirkastettu Littoistenjärvi sameni nopeasti – tutkija kertoo nyt, mitä se tarkoittaa

    9. 9

      Rikollinen esiintyi oikeana lohjalaispoliisina – 5 tapausta: Näin valepoliisi yrittää huijata

    10. 10

      Perussuomalaiset ja keskusta tukkanuottasilla – Alkoholilakiin uusi ratkaisuehdotus huomenna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    2. 2

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    3. 3

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    4. 4

      11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

    5. 5

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    6. 6

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    7. 7

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    8. 8

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    9. 9

      Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

    10. 10

      Temptation Island loppui: Jonne avasi samantien Elämänpeli-blogin – paljastuksia tv-sarjan kulisseista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    5. 5

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    6. 6

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    7. 7

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    8. 8

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Syrjäkylän pikkumökissä kituuttaneen pariskunnan pankkitileiltä löytyi jymy-yllätys – juristi kertoo Suomessa yleistyvästä ilmiöstä

    2. 2

      Elinkautisvanki Kaj Linna pääsee vankilan muurien ulkopuolelle ensimmäistä kertaa liki 13 vuoteen

    3. 3

      Kuva: Tämä merkki korvalehdessä voi paljastaa aivoinfarktiriskin

    4. 4

      Therese Johaugin apujoukoilla kovat keinot käytössä – yrittävät kumota kilpailukiellon

    5. 5

      EU:n komissio esittää kaikkia autoilijoita koskevaa kilometrimaksulakia – täytäntöön pikavauhtia

    6. Näytä lisää