Martta

Kotimaa

Valikko

Akava iskee pöytään oman ehdotuksensa – toivoo SAK:ta mukaan

Julkaistu:

Leikkaukset
Akava on valmistellut omaa vaihtoehtoesitystään hallituksen työelämäpaketille.
Akavalta on tulossa oma esitys hallituksen kuripaketin vaihtoehdoksi.

– Akava on ollut koko ajan valmis neuvottelemaan ja olemme jo pitkään kirjoittaneet vaihtoehtoista mallia hallituksen esityksille. Me olemme valmiit katsomaan palvelussuhteen ehtoja osana sopimusta. Vastineeksi haluamme muutosturvaa ja työaikapankkeja, Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder sanoi.

Fjäder toivoo myös SAK:ta mukaan neuvotteluihin. STTK ilmoitti aiemmin tänään, että se olisi valmis neuvotteluihin.

– Ilman SAK:ta paketti ei ole riittävän vahva. Valmistelemme nyt yhdessä mallin, joka käy maan hallitukselle ja työnantajille, Fjäder sanoo.

Akavan työvaliokunta päättää huomenna iltapäivällä sopimuksen sisällöstä.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) on sanonut, että järjestöt voivat kiikuttaa yhdessä sopimiaan, parempia vaihtoehtoja viiden prosentin kilpailukykyhyppyyn hänen pöydälleen. Järjestöillä on aikaa parempien vaihtoehtojen esittämiseen viikko, sillä hallituksen kuripakettia on tarkoitus käsitellä eduskunnassa ensi viikon keskiviikkona.

Hallituksen omien esitysten mukaan viiden prosentin alennus työn hintaan tehtäisiin puolittamalla ylityökorvaukset, leikkaamalla sunnuntailisää 25 prosenttia, lyhentämällä vuosilomat maksimissaan 30 työpäivään, tekemällä loppiaisesta ja helatorstaista palkaton työpäivä sekä muuttamalla sairausloman ensimmäisen päivän palkattomaksi ja ottamalla kahdeksan seuraavan sairauslomapäivän palkasta 20 prosenttia pois.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    2. 2

      Ulkonäöllään hätkähdyttävä ihmis-Ken vie kauneuskirurgian äärimmilleen – lääkärit varoittavat vaarallisesta leikkauksesta: ”En voi hengittää ollenkaan”

    3. 3

      Poliisi ampui hätäpuhelun soittaneen naisen Yhdysvalloissa – selvisikö syy vihdoin?

    4. 4

      Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

    5. 5

      Yksin kotona -tähden vuosia jatkunut syöksykierre vihdoin ohi? Ulkonäkö muuttui radikaalisti – illallistreffeillä näyttelijäkaunottaren kanssa

    6. 6

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    7. 7

      Mihin katosi yksi yleisurheilun vihatuimmista dopinghuijareista? ”Ura jatkuu kyllä”

    8. 8

      Kommentti: Vaimeniko Suomi-vääntö?

    9. 9

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    10. 10

      Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    2. 2

      Naiskaksikko tunkeutui kouluun Turussa: opettajaa lyötiin, alakouluikäistä poikaa pahoinpideltiin ja uhattiin sormien katkomisella

    3. 3

      Tuhannen tölkin tarinat eivät vakuuttaneet: suomalaismiesten viinaralli Latviaan tuli yllättävän kalliiksi

    4. 4

      Muistatko 50 Centin häkellyttävän povekkaan ex-tyttöystävän? Bikinit olivat ratketa liitoksistaan – ”Luomukauneutta”

    5. 5

      Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

    6. 6

      Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

    7. 7

      Suomalaisen radiojuontajan luksusloma sai dramaattisen käänteen – käsittämätön moka aiheutti karvaan pettymyksen

    8. 8

      Uutisankkuri Heidi Suomi, 42, avautui yllättäen vaikeasta tabuaiheesta – ”Jos vaikka tapaisin miehen...”

    9. 9

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    10. 10

      Lopeta jo se hamstraaminen – Ainakin nämä tavarat voi heittää heti pois

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

    2. 2

      Ulkonäöllään hätkähdyttävä ihmis-Ken vie kauneuskirurgian äärimmilleen – lääkärit varoittavat vaarallisesta leikkauksesta: ”En voi hengittää ollenkaan”

    3. 3

      Poliisi ampui hätäpuhelun soittaneen naisen Yhdysvalloissa – selvisikö syy vihdoin?

    4. 4

      Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

    5. 5

      Yksin kotona -tähden vuosia jatkunut syöksykierre vihdoin ohi? Ulkonäkö muuttui radikaalisti – illallistreffeillä näyttelijäkaunottaren kanssa

    6. Näytä lisää