Pasi

Kotimaa

Valikko

Ay-liikkeen haukkunut Björn Wahlroos asettaisi yhden ehdon lakkoon haluaville - ”Oletteko koskaan kuulleet?”

Julkaistu:

Pankkiiri Björn Wahlroos haluaa eroon ay-liikkeen vallasta ja työehtosopimusten yleissitovuudesta.
Helsingin messukeskuksessa tiistaina järjestetyn Mainontapäivän puhujana vieraillut, Nordean, Sampo-konsernin ja UPM:n hallitusten puheenjohtajana toimiva Wahlroos lateli suorat sanat ammattiyhdistysliikkeestä, jonka järjestämä mielenilmaus pysäyttää ison osan Suomen teollisuudesta perjantaina.

Erityisesti Wahlroos kohdisti puheensa SAK:n puheenjohtaja Lauri Lylyn suuntaan.

Suurin sopimusvapauden rikkomus, josta olemme lailla säätäneet, on yleissitovuus.

Wahlroosin mukaan Suomessa käytäntönä oleva työehtosopimusten yleissitovuus määrittelee työntekijöiden työehdot kysymättä heiltä itseltään. Tämä estää hänen mukaansa työn tarjonnan lisäämistä ja sitä kautta kilpailukykyä ja taloudellista kasvua.

– Suurin sopimusvapauden rikkomus, josta olemme lailla säätäneet, on yleissitovuus, Wahlroos totesi.

Hän ehdotti, että demokraattinen päätöksenteko ulotettaisiin myös ay-liikkeeseen suunnilleen samoin periaattein kuin yrityksissä. Tätä varten voisi hänen mukaansa säätää erillisen lain.

– Jos he haluavat mennä lakkoon, varsinkin laittomaan sellaiseen, niin heidän pitää järjestää jäsenäänestys. Oletteko koskaan kuulleet jäsenäänestyksestä jossain merkittävässä liitossa?, Wahlroos kyseli.

Hän myös tyrmäsi näkemyksen, jonka mukaan suomalaisten yritysten huono kilpailukyky maailmalla johtuisi heikosta yritysjohtamisesta.

– Itse asiassa ne pärjäävät helvetin hyvin. Huonosti pärjäävät oikeastaan vain ne, jotka ovat voimakkaasti kiinni tässä kotimaisessa kysyntätilanteessa.

Mistä tulee tämä idioottimainen ajatus, että konsensuaalisessa mössössä on meidän tulevaisuutemme ja se on se meidän voimavaramme?

Suomalaisen yhteiskunnan vahvuudeksi usein mainittua konsensusta eli yhdessä sopimista Wahlroos kommentoi ilkkuvaan sävyyn toteamalla, että suomalaisille on vaikeaa ymmärtää, miten maailma Suomen rajojen ulkopuolella toimii.

– Mistä tulee tämä idioottimainen ajatus, että konsensuaalisessa mössössä on meidän tulevaisuutemme ja se on se meidän voimavaramme?, Wahlroos paasasi.

Osansa Ruotsiin muuttaneen pankkiirin kritiikistä sai myös Juha Sipilän (kesk) hallitus, jonka puheita tuottavuuden kehittämisestä Wahlroos piti älyttöminä. Hänen mukaansa tuottavuus ei ole asia johon voidaan panostaa vaan seuraus investoinneista ja työssä onnistumisesta.

– On täydellistä hölynpölyä kävellä ympäriinsä sanomassa että meidän pitäisi kohottaa tuottavuutta, Wahlroos jyrisi.

Sipilän hallitus on Wahlroosin mukaan tekemässä oikeita asioita, mutta hänen mielestään toimet riittävät korkeintaan vähäiseksi aluksi talouden saamiseksi raiteilleen.

– Se mikä on nyt pöydällä, ei ole vain hirveän pientä verrattuna ongelman suuruuteen, vaan ei lisäksi sisällä mitään aitoja rakenteellisia uudistuksia, hän sanoi.

Myös puheita kestävyysvajeen korjaamisesta hän pitää turhana.

– Tämä maa ei tule pysymään pystyssä niin kauan että kestävyysvajeesta tulee probleema, se räjähtää silmille kauan ennen sitä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    2. 2

      Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

    3. 3

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    4. 4

      Tiger Woods antoi selityksen rattijuopumukselleen: ”Haluan ihmisten tietävän, ettei alkoholi liity tapaukseen”

    5. 5

      Media: Australia haluaa lopettaa ”raiskauslomat” – passit pois lasten hyväksikäyttäjiltä

    6. 6

      Mieskolmikko muilutti, ryösti ja virtsasi päälle – uhri jäi alasti öiselle hiekkamontulle 16 asteen pakkaseen

    7. 7

      Nainen talutti tiikerin häkkiin eläintarhassa – kissapeto kävi kiinni ja tappoi

    8. 8

      Maineikkaan tanssipaikan yrittäjä pelkää pakkohuutokaupan vievän lattian alta – ”Tähän on niin sielunsa antanut”

    9. 9

      Kim Jong-un uhoaa: Pohjois-Korea ottaa suuren harppauksen eteenpäin ja kostaa amerikkalaisten provokaation

    10. 10

      Matkustaja kertoo Euroopan vilkkaimman lentokentän kaaoksesta: ”Vihaisin paikka, jossa olen koskaan ollut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    2. 2

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    3. 3

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    4. 4

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    5. 5

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    6. 6

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    7. 7

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    8. 8

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    9. 9

      Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

    10. 10

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    5. 5

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    6. 6

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    7. 7

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    8. 8

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    2. 2

      Huippumalli edusti Cannesin elokuvajuhlilla lähes alasti – seksikkään vartalon peittona vain läpinäkyvä timanttimekko

    3. 3

      Mies korkkasi oluen – talo räjähti alta

    4. 4

      Tiger Woods antoi selityksen rattijuopumukselleen: ”Haluan ihmisten tietävän, ettei alkoholi liity tapaukseen”

    5. 5

      Media: Australia haluaa lopettaa ”raiskauslomat” – passit pois lasten hyväksikäyttäjiltä

    6. Näytä lisää