Pertti, Albert

Kotimaa

Valikko

Perjantain mielenosoituspäivä alkaa kauheassa säässä – Helsingissä vettä tulee kuin aisaa

Mielenilmauksen päivän aamuna tulee Ilmatieteen laitoksen mukaan pahimmillaan vettä kuin aisaa Uudellamaalla.
Perjantaiaamuna suuren palkansaajajärjestöjen mielenilmauksen päivänä töihin matkaavien pitää varustautua sateeseen, varsinkin pääkaupunkiseudulla ja koko Uudellamaalla.

– Heti aamuksi Suomeen tulee voimakas sadealue ja nimenomaan pääkaupunkisedulle. Se liikkuu nopeaa vauhtia ja välillä vettä tulee paikoin kuin aisaa. Kaiken lisäksi ukkosen todennäköisyys on suuri, joten todennäköisesti myös jyrisee, Ilmatieteen laitoksen meteorologi Paavo Korpela kertoo.

Korpela miettii, miten julkisen liikenteen osittainen tai täydellinen pysähtyminen vaikuttaa niihin kulkijoihin, jota liikkuvat normaalisti poiketen pyörällä tai kävellen pääkaupunkiseudulla. Hän varoittaa siksi lisäksi kovasta tuulesta.

– Tuuli on pahimmillaan puuskissa 15 metriä sekunnissa ja sellainen tuuli heiluttaa jo polkupyörää, hän sanoo.

Lämpötila on silti ajankohtaan nähden melko korkea.

– Ennen sataan alkua jo aamulla voi olla jopa yli 15 astetta, mutta paksu pilvipeite vaikuttaa lämpötilaa laskevasti, hän painottaa.

Mielenilmauksen aikana sade jo hellittää

Korpelan mukaan mielenilmauksen alkaessa päivällä pahin sadealue alkaa jo väistyä mielenosoituspaikalla Helsingissä.

– Hajanaisia sateita voi tosin tulla päivällä pääkaupunkiseudulla. Lämpötila alkaa kuitenkin nousta ja ennusteen mukaan iltapäivällä lämpötila nousee. Parhaimmillaan suurmielenosoituksen aikaa ja sen jälkeen iltapäivällä voi olla jopa 18 astetta Uudellamaalla. Sadealue on nopealiikkeinen ja sen liikkeet tarkentuvat uusissa ennusteissa, Korpela painottaa.

Lämpötila ei pahasti laske iltapäivän lopussa, joten töistä lähtiessä monilla päivätyötä tekevillä on parempi sääs kuin aamulla, hän sanoo.

– Iltakin on suhteellisen lämmin ja lauantain vastaisen yönäkin voi olla Uudellamaalla lämpöä jopa 10 astetta, hän painottaa.

Katso yllä olevalta videolta tuorein sääennuste.
  • Sää

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    2. 2

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    3. 3

      Lähipäiville luvassa lumisadetta – talvirenkaat kannattaa vielä pitää

    4. 4

      Leijonat saa NHL-maalivahdin MM-kisoihin

    5. 5

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    6. 6

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    7. 7

      Trumpin muurihanke uhkaa sulkea Yhdysvallat loppuviikosta

    8. 8

      Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

    9. 9

      Pirulliset valepoliisit kärkkyvät vanhusten rahoja – tätä asiaa oikea poliisi ei tee koskaan

    10. 10

      Merenrantahuvila Strömsössä 6,3 miljoonaa – tältä näyttävät Suomen kalleimmat myynnissä olevat ”mökit”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    2. 2

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    3. 3

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    4. 4

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    5. 5

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    6. 6

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    9. 9

      Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

    10. 10

      2-vuotias menehtyi Lammin onnettomuudessa – poika oli turvakaukalossa ketjukolarin viimeisessä autossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    2. 2

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    3. 3

      Lähipäiville luvassa lumisadetta – talvirenkaat kannattaa vielä pitää

    4. 4

      Leijonat saa NHL-maalivahdin MM-kisoihin

    5. 5

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    6. Näytä lisää