Akseli

Kotimaa

Valikko

Neuvotellaanko lomarahojen puolittamisesta? – näin vastaavat työmarkkinajärjestöt

Lomarahojen puolittamista mietitään korvaavaksi ehdotukseksi hallituksen toimille, kertoi Lännen Media. Palkansaajajärjestöt SAK, STTK ja Akava sekä työnantajajärjestö EK kiistävät Lännen Median uutisen.
Lännen Media uutisoi maanantaina, että kaikkien työntekijöiden lomarahojen puolittaminen on nousemassa korvaavaksi ehdotukseksi hallituksen julkistamille koville toimille. Lännen Median tietojen mukaan työnantajaleiristä löytyy valmiutta ottaa lomarahojen puolittaminen osaksi viiden prosentin työkustannusten alentamista.

Lännen Median mukaan palkansaajien keskusjärjestöjen johdossa ja suurimpien ammattiliittojen johtotasoilla käydään neuvotteluja siitä, että palkansaajat tarjoavat hallitukselle lomarahojen puolittamista, mikäli hallitus luopuu pakottavasta lainsäädännöstä.

Lännen Media kertoo palkansaajien ylimmän johdon keskustelevan myös mahdollisuudesta tarjota säännöllisen työajan pidentämistä työnantajille.

Palkansaajajärjestöt ja työnantajajärjestö EK kiistävät, että neuvotteluja käytäisiin. Korkeasti koulutettujen palkansaajajärjestön Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder sanoo STT:lle, että kyse on pelkästä huhusta. Hänen mukaansa tämmöisiä neuvotteluja ei ole meneillään.

– Kukaan EK:sta ei ole ollut mukana missään tällaisissa neuvotteluissa, Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n johtaja Ilkka Oksala kertoo IS:lle.

– Pystyn ainoastaan sanomaan, että STTK ja minä emme ole olleet sellaisissa keskusteluissa mukana. Sitä tässä on itse kukin ihmetellyt, mistä tämä uutinen on peräisin, toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Antti Palola sanoo IS:lle

– Huhu neuvotteluista ei pidä paikkaansa, Suomen ammattiliittojen keskusjärjestön SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly kirjoitti Twitterissä.

Jos et näe twiittiä, näet sen tästä.

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) sanoi maanantaina Ylen haastattelussa, että hallitus on valmis hyväksymään vaihtoehtoisen paketin, kunhan se varmasti täyttää vaatimuksen viiden prosentin kustannusten alentamisesta.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  2. 2

    Raimo Summanen avautuu pedofiilihuutelunsa taustoista

  3. 3

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  4. 4

    Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

  5. 5

    Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

  6. 6

    Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

  7. 7

    2. puolivälierät täydessä käynnissä – Ilves johtaa Tampereella!

  8. 8

    Prinssi Carl Philip ja Sofia: vauva tulossa!

  9. 9

    Vihreiden miesten torjunta lakiin – aluevalvontalakiin halutaan nopea muutos

  10. 10

    Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  2. 2

    Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

  3. 3

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  4. 4

    Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

  5. 5

    Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

  6. 6

    Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

  7. 7

    Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

  8. 8

    Kauhunhetket Westminsterin sillalla tallentuivat valvontakameran videolle

  9. 9

    Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

  10. 10

    Onnenpyörä-kilpailijalta kaikkien aikojen moka: Jopa juontaja ällistyi näkemästään – olisitko tiennyt vastauksen?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

  2. 2

    Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

  3. 3

    11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

  4. 4

    Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

  5. 5

    Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

  6. 6

    Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

  7. 7

    Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

  8. 8

    IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

  9. 9

    Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

  10. 10

    Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

  2. 2

    Raimo Summanen avautuu pedofiilihuutelunsa taustoista

  3. 3

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  4. 4

    Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

  5. 5

    Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

  6. Näytä lisää