Usko

Kotimaa

Valikko

Ovatko ruokakaupat ja Alkot auki perjantaina? – Näin vastaa PAM

PAMissa ei uskota, että esimerkiksi ruokakaupat ja Alkot sulkisivat perjantaina ovensa laajalti ympäri Suomea palkansaajajärjestöjen mielenilmauksen yhteydessä.
Palvelualojen ammattiliitto PAM on mukana mielenilmauksessa, mutta yhteiskuntasuhteiden vastaava Hanna Kuntsi sanoo, ettei radikaaleja vaikutuksia ruokakauppojen ja Alkojen aukioloaikoihin ole todennäköisesti tulossa.

– En usko, että vaikutukset näkyvät laajalti asiakkaille asti, kun kysymyksessä ei ole kaupanalan lakko tai yleislakko, sanoo Kuntsi, jonka mukaan esimerkiksi Alkojen sulkeminen ympäri maata tuntuu epätodennäköiseltä.

Kuntsin mukaan ovensa sulkevat todennäköisesti kokonaan vain kaikkein pienimmät kaupat, jos koko henkilökunta osallistuu mielenilmaukseen.

Joitain vaikutuksia asiakkaat voivat kuitenkin havaita, jos mielenilmaukseen osallistutaan aktiivisesti varastopuolelta.

– Jos koko varaston henkilökunta osallistuu, voi mielenilmaus näkyä viikonloppuna valikoimissa, kun tavara ei lähde liikkeelle keskusvarastolta.

Listasimme tähän juttuun ison paketin tulevan perjantain mielenilmauksesta: Koko maan junaliikenne, päiväkoteja, kouluja... – näin Suomi pysäytetään perjantaina

Artikkelin videolla viime perjantaina kuvattu mielenilmaus Citymarket Jumbossa, jossa työntekijät astelivat ulos vartiksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

    2. 2

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    3. 3

      7-vuotias Senni pelasti 2-vuotiaan Hilla-siskon tukehtumiselta: ”Hillan kasvot olivat jo ihan harmaat”

    4. 4

      Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

    5. 5

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    6. 6

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    7. 7

      Putous-tähti Pilvi Hämäläisen elämä muuttui ohjelman jälkeen suuresti: "Toivottavasti tää ei nyt kuulosta k***päiseltä..."

    8. 8

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    9. 9

      Jalkapalloilija erotettiin traagisesti perheestään – Lasse Lehtinen vetoaa Timo Soiniin kirjeessä: ”Poika ei enää tunne isäänsä”

    10. 10

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    3. 3

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    4. 4

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    5. 5

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    6. 6

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    7. 7

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    8. 8

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    9. 9

      Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

    10. 10

      20 vuotta Suomen vankiloissa treenannut paljastaa: 3 parasta liikettä linnakundille ja siviilille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kai marssi aamulla olohuonee­seen ja yllättyi: ”Kuin haulikolla ammuttu tämä meidän torppa”

    2. 2

      Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

    3. 3

      7-vuotias Senni pelasti 2-vuotiaan Hilla-siskon tukehtumiselta: ”Hillan kasvot olivat jo ihan harmaat”

    4. 4

      Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

    5. 5

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    6. Näytä lisää