Kaapo, Gabriel

Kotimaa

Valikko

Kuinka laajalti Suomi pysähtyy? SAK: ”Keltainen kortti hallitukselle”

SAK, Akava ja STTK järjestävät kaksituntisen mielenosoituksen Helsingin Rautatientorilla ensi perjantaina kello 11–13.
Tapahtuma kulkee liittojen mukaan nimellä Poliittinen mielenilmaus. Auto- ja kuljetusalaa edustavan AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen kertoi perjantaina SAK:n tiedotustilaisuudessa, että AKT:n jäsenet järjestävät tuolloin työnseisauksen. Se kestää ay-liikkeen mielenosoituksen ajan.

Ensi perjantain poliittinen mielenilmaus Helsingin Rautatientorilla on SAK:n mukaan iso varoitus hallitukselle. SAK:n, STTK:n ja Akavan mielenilmaus kohdistuu hallitusta vastaan. Hallitus haluaa muun muassa leikata vuosilomia ja ylityö- sekä sunnuntaikorvauksia ja tehdä sairausloman ensimmäisestä päivästä palkattoman.

– Tämä on keltainen kortti hallituksen ratkaisuille, jos haluaa käyttää jalkapallovertausta, SAK:n varapuheenjohtaja Matti Huutola sanoo Ilta-Sanomille.

Vielä on vaikea arvioida mielenilmauksen vaikutuksia. Pelkästään AKT:n jäsenistön avulla Suomi lähes lamautuu, mikäli lentokentät, satamat ja kuljetuskalusto seisahtuvat kahdeksi tunniksi. AKT on yli 50 000 jäsenen liitto.

– AKT osallistuu tapahtumaan ja jäsenet on kutsuttu mukaan, Marko Piirainen tyytyi toteamaan.

Kuinka laajat vaikutukset Suomeen kyseisellä mielenilmauksella on?

– Vaikea arvioida, koska liitot tekevät päätökset omalta osaltaan. Osallistuminen tapahtumaan on liittojen päätettävissä. Epäilen, että paikalle tulee kymmeniätuhansia ihmisiä. Tuleva viikko näyttää laajuuden, SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly sanoi IS:lle.

– Toivottavasti hallitus ja työnantajat kuulevat.

Lyly sanoi uskovansa, että mielenosoituksessa on ”aika paljon väkeä paikalla”. Liitot hoitavat käytännön järjestelyt.

Metallin Riku Aalto totesi, että mielenilmauksen aikana työpaikoilla on vähemmän väkeä paikalla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Yöllä alusvaatteissa ulkona liikkunut koulupoika löytyi Forssassa

    3. 3

      Yksi Euroopan vaarallisimmista etsintäkuulutetuista jäi kiinni – piilotteli kotiinsa kätketyn bunkkerin salatilassa

    4. 4

      Au pair -Sanna tyrmistyy yksinhuoltajaisän kodin törkyisyydestä – keittiön sekasotku on viimeinen niitti: ”Ihan järkyttäviä!”

    5. 5

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    6. 6

      OP varoittaa häikäilemättömistä valepoliiseista: ”Soita hätäkeskukseen”

    7. 7

      Hamiltonin ja Bottaksen ero yli puoli sekuntia – Mercedeksen tallipomo ihmeissään

    8. 8

      Järjestys voi yllättää – testaa, osaatko nimetä 30 Suomen suurinta kuntaa

    9. 9

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    10. 10

      Jopa 15 000 euron erot eläkeläisten keskituloissa – näin eri ryhmät pärjäävät vertailussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    4. 4

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    5. 5

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    6. 6

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    7. 7

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    8. 8

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    9. 9

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    10. 10

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    10. 10

      Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Yöllä alusvaatteissa ulkona liikkunut koulupoika löytyi Forssassa

    3. 3

      Yksi Euroopan vaarallisimmista etsintäkuulutetuista jäi kiinni – piilotteli kotiinsa kätketyn bunkkerin salatilassa

    4. 4

      Au pair -Sanna tyrmistyy yksinhuoltajaisän kodin törkyisyydestä – keittiön sekasotku on viimeinen niitti: ”Ihan järkyttäviä!”

    5. 5

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    6. Näytä lisää