Leevi

Kotimaa

Polkupyörän lamppuja koskeva virkamiesmääräys muuttui – tällainen systeemi on nyt sallittu

Julkaistu:

Erilaiset kypärään kiinnitetyt ja vilkkuvat valot ovat yleistyneet pimeällä pyöräilevien valonlähteinä. Pitääkö niiden käyttäjän pelätä sakkoja?
Hämärtyvät illat ovat tuoneet polkupyörien ajovalot taas katukuvaan. Laki edellyttää, että hämärällä polkupyörästä pitää löytyä valaisin. Mutta riittääkö valaisin, joka on kiinnitetty vaikkapa pyöräilykypärään vai pitääkö sen olla kiinni polkupyörässä? Takavuosina pelkällä kypärälampulla ajaneita pyöräilijöitä on jopa sakotettu puutteellisista ajovaloissa.

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin erityisasiantuntija Timo Kärkkäinen kuitenkin kertoo, että laki on muuttunut: vuodenvaihteessa voimaan tullut virkamiesmääräys sallii kuljettajaan kiinnitetyn ajovalaisimen.

– Ei tarvitse enää olla kiinteää lamppua. Sallimme esimerkiksi otsalamput.

Tämän lisäksi määräys sallii päiväsaikaan pyöräilyn sellaisella polkupyörällä, jossa ei ole lainkaan valaisinta.

– Lamppu on pakollinen ainoastaan pimeällä, Kärkkäinen kertoo.

Hän kertoo, että Liikenteen turvallisuusvirasto antoi määräyksen erityisesti siksi, että otsalamput ovat yleistyneet paljon.

Tieliikennelaki ei kiellä vilkkuvia valoja

Moni pyöräilijä on ottanut viime vuosina käyttöön vilkkuvan valon helpottamaan pimeässä suunnistamistaan. Kuitenkin useat muut liikenteenkäyttäjät ovat kokeneet vilkkuvat valot häiritsevinä. Mitä laissa sanotaan näistä valoista?

– Emme ole ottaneet siihen määräyksessä kantaa. Myöskään tieliikennelaki ei niitä kiellä.

Toisinaan väitetään, että vilkkuvat valot luettaisiin suuntavalaisimiksi. Tällä hetkellä polkupyörässä ei saa olla suuntavilkkua. Kärkkäisen mukaan vilkkuvaa otsalamppua ei pitäisi kuitenkaan pitää suuntavilkkuna.

Joka tapauksessa myös suuntavilkkujen käyttö pyöräillessä muuttunee lähiaikoina lailliseksi:

– Meille on tulossa määräys, joka sallisi myös suuntavalaisimet sekä keltaiset sivuvalaisimet polkupyöriin.

Kärkkäinen kertoo, että valmistelussa oleva määräys tulee valmiiksi jo lokakuun alussa.

Ota kantaa

Käytätkö ajaessasi pyörässä olevaa valaisinta?

Kyllä 59% Ei, vaan itseeni kiinnitettyä. 16% En pyöräile. 25%
Ääniä yhteensä 6931

Näin laki sanoo polkupyörän valaistuksesta

Lain mukaan ajovaloja on käytettävä jokaisessa ajoneuvossa, kun sitä kuljetetaan tiellä pimeän tai hämärän aikana tai näkyvyyden ollessa sään vuoksi tai muusta syystä huonontunut. (Tieliikennelaki 36§ 2. momentti).

Polkupyörässä tulee olla eteenpäin valkoista tai vaaleankeltaista valoa näyttävä valaisin. Näitä valaisimia saa olla useita.

Polkupyörässä saa olla yksi tai useampi taaksepäin punaista valoa näyttävä valaisin. Valaisimet saavat olla sijoitettuina leveyssuunnassa polkupyörän keskilinjasta poiketen.

Valaisimien tulee olla vähintään 0,30 metrin ja enintään 1,30 metrin korkeudella tiestä.

Valaisimet voidaan korvata ominaisuuksiltaan vastaavilla polkupyöräilijään kiinnitetyillä valaisimilla. Tässä tapauksessa ei sovelleta vaatimuksia valaisimien enimmäiskorkeudelle tiestä

(Määräys: Kaksi- ja kolmipyöräisten ajoneuvojen, nelipyörien sekä niiden perä- vaunujen rakenne ja varusteet, kohta 5:3)

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit makasivat miehen päällä

    2. 2

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    3. 3

      IS seuraa: Kahdeksaa puukotettu Turussa – 2 kuollut, 6 haavoittunut ja epäiltyä ammuttu

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    6. 6

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    7. 7

      Poliisin tiedotustilaisuus Turun puukotussarjasta – kaksi kuollut, kolme tehohoidossa

    8. 8

      Poliisi: Kaksi puukotuksen uhria on kuollut

    9. 9

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    10. 10

      Turun puukotukset: Poliisilla tällä hetkellä yksi epäilty

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa: Kahdeksaa puukotettu Turussa – 2 kuollut, 6 haavoittunut ja epäiltyä ammuttu

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit makasivat miehen päällä

    5. 5

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    6. 6

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    7. 7

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    8. 8

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    9. 9

      Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä – poliisi ampunut yhtä epäiltyä

    10. 10

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa: Kahdeksaa puukotettu Turussa – 2 kuollut, 6 haavoittunut ja epäiltyä ammuttu

    2. 2

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    3. 3

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    4. 4

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    7. 7

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    8. 8

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit makasivat miehen päällä

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit makasivat miehen päällä

    2. 2

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    3. 3

      IS seuraa: Kahdeksaa puukotettu Turussa – 2 kuollut, 6 haavoittunut ja epäiltyä ammuttu

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    6. Näytä lisää