Kullervo

Kotimaa

Virkamiespomoille napsahtivat muikeat bonukset

Julkaistu: , Päivitetty:

Parikymmentä johtajaa ja päällikköä sai kesäkuussa ylimmän virkamiesjohdon tulospalkkion.
Valtion ylintä virkamiesjohtoa muistettiin jälleen bonuksilla, joita maksettiin viime kesäkuussa 24 johtajalle ja päällikölle yhteensä 79 700 euron verran.

Valtion ylimmän virkamiesjohdon suurimman tulospalkkion sai Maanmittauslaitoksen pääjohtaja Arvo Kokkonen, jolle maksettiin 5 071 euroa. Tulospalkkiot perustuvat arvioihin johtamisen onnistumisesta edellisenä vuonna, ja ne voivat olla enintään kahdeksan prosenttia arvioitavan vuoden vuosipalkasta.

Jatkossa ministeriöiden ja virastojen johtajille ei ole enää luvassa bonuksia. Valtiovarainministeriö teki kesäkuussa päätöksen, että ylimmän virkamiesjohdon tulospalkkiosta luovutaan täksi hallituskaudeksi.

– Syynä oli yleinen taloustilanne. Näimme, ettei sen vuoksi ole nyt syytä maksaa tulospalkkioita, valtiovarainministeriön neuvotteleva virkamies Riitta Bäck sanoo.

Bäckin mukaan päätös on sidottu tähän hallituskauteen ja asiaa arvioidaan luultavasti uudestaan sen jälkeen.

Vielä alkuvuonna suunnitelmat olivat, että tulospalkkiota olisi voitu maksaa enemmän organisaatiomuutostilanteissa. Valtiovarainministeriön päätöksen mukaan tulospalkkio olisi voinut olla joissain tapauksissa 15 prosenttia vuosipalkasta.

– Mietimme, että kun organisaatiomuutokset lisääntyvät valtiolla ja ne voivat olla mittaviakin, ensimmäisen kolmen vuoden aikana korotettu tulospalkkiomalli voisi olla hyvä.

Valtion ylimmän virkamiesjohdon tulospalkkiot vuodelta 2014

(maksettu kesällä 2015)

Oikeusministeriön hallinnonalaeuroa
Pääjohtaja Esa Vesterbacka, Rikosseuraamuslaitos3 598
Puolustusministeriön hallinnonalaeuroa
Osastopäällikkö, ylijohtaja Jukka Juusti3 376
Osastopäällikkö, ylijohtaja Teemu Penttilä3 376
Osastopäällikkö, ylijohtaja Esa Pulkkinen3 376
Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalaeuroa
Pääjohtaja Antti Vehviläinen Antti, Liikennevirasto1 346
Pääjohtaja Petteri Taalas, Ilmatieteen laitos4 286
Pääjohtaja Asta Sihvonen-Punkka, Viestintävirasto4 433
Pääjohtaja Kari Wihlman, Liikenteen turvallisuusvirasto3 085
Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalaeuroa
Pääjohtaja Matti Aho, Evira3 066
Pääjohtaja Arvo Kokkonen, Maanmittauslaitos5 071
Ylijohtaja Leena Tenhola, Maaseutuvirasto4 345
Ylijohtaja Jarkko Koskinen, Geodeettinen laitos2 877
Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalaeuroa
Osastopäällikkö Leo Suomaa4 005
Osastopäällikkö Raimo Ikonen3 433
Osastopäällikkö Outi Antila4 895
Osastopäällikkö Kirsi Varhila2 861
Ylijohtaja Marja-liisa Partanen, Valvira2 899
Pääjohtaja Juhani Eskola, THL4 288
Ylijohtaja Sinikka Rajaniemi, Fimea3 556
Pääjohtaja Petteri Tiippana, Säteilyturvakeskus (STUK)4 123
Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaeuroa
Pääjohtaja Erkki Leppävuori, Teknologian tutkimuskeskus2 054
Pääjohtaja Rauni Hagman, Patentti- ja rekisterihallitus3 235
Pääjohtaja Pekka Soini, Tekes685
Ylijohtaja Riku Huttunen, Energiavirasto1 473

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    4. 4

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    5. 5

      Sini Ariell julkaisi pysäyttävän kuvan – äärimmäisen vaikea raskaus riudutti pin up -kaunottaren: paino nousi vain alle 5 kiloa

    6. 6

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    7. 7

      Jari Sillanpään kohtalotoverit kertovat kivuliaasta sairaudesta – ”Olen pelännyt, että kuolen tähän”

    8. 8

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    9. 9

      Suomalaisartistien luottokitaristi kertoo, millaista on työskennellä tähtien kanssa – eräs laulaja kyvyiltään poikkeuksellinen: ”Jotain uskomatonta”

    10. 10

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    2. 2

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    3. 3

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    4. 4

      Suomalaistähti Alman jättimäinen mainoskuva komeilee Times Squarella – kollegoilta sataa äimistyneitä onnitteluita: ”Holy shit!”

    5. 5

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    6. 6

      Maajussi-Aapo vie morsianehdokkaansa kylpylään – naiset tyrmistyvät vähäisestä vaatetuksesta: ”Kaikki olivat vähän vastahakoisia”

    7. 7

      Kulkukoiralauma yllätti turistin Kreikassa: Soitti hädissään perheelleen – löytyi seuraavana aamuna raadeltuna

    8. 8

      15-vuotiaana yksin laivalla New Yorkiin lähtenyt Irja, 83, ei aio palata enää koskaan Suomeen: ”Siitä on tullut liian moderni”

    9. 9

      Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, epäsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

    10. 10

      Vegaaniruokavalio aiheutti Lotta Näkyvälle erittäin kiusallisen vaivan – kärsi 9 kuukautta ja luovutti: ”En ole enää vegaani”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    5. 5

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    9. 9

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    10. 10

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Antti Lindtman, 34, ja puoliso Kaija Storbom, 54, saivat jo äitiyspakkauksen kotiin – ”Välillä saa itseään nipistää”

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa häipyy yksin viikon lomalle – Esa-puoliso tuohtuu vaimonsa matkasta: ”Jos ihan suoraan sanon...”

    4. 4

      Juho on parisuhteessa sekä Aleksin että Sofian kanssa – näin kolmikon suhdekuvio toimii

    5. 5

      Sini Ariell julkaisi pysäyttävän kuvan – äärimmäisen vaikea raskaus riudutti pin up -kaunottaren: paino nousi vain alle 5 kiloa

    6. Näytä lisää