Usko

Kotimaa

Valikko

Voiko näillä tempuilla kiertää sairauspäivän palkanmenetyksen? EK vastaa

Leikkaukset
Asiantuntijan mukaan on mahdollista, että sairauskarenssia koetetaan välttää epärehellisin keinoin.
Hallitus on ilmoittanut pyrkivänsä parantamaan Suomen kilpailukykyä toimilla, joiden joukkoon kuuluu sairauslomiin kohdistuvat tiukennukset.

Sairauspäivien korvaustasoa alennetaan niin, että ensimmäinen päivä on vastaisuudessa palkaton ja päiviltä 2–9 maksetaan 80 prosenttia palkasta.

Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kyösti Suokas kertoo Etelä-Suomen Sanomille, että ensimmäisen sairauspäivän palkan menetyksen voi kiertää helposti ilmoittamalla lapsensa sairastavan.

IS kysyi Elinkeinoelämän keskusliiton asiantuntijalääkäri Jan Schugkin näkemystä asiaan.

Sairauskarenssi ei koske sairaan lapsen hoitoa. Onko uhka, että sitä käytetään tarpeettomasti?

–Voi olla, että sellaisiakin ihmisiä löytyy. Kyllähän tähän jää tällainen pieni moraalinen riski. Ymmärrän silti, ettei karenssi koske sairaan lapsen hoitoa. Omaan terveyteen voi koettaa vaikuttaa, mutta lapsen kohdalla vaikuttamismahdollisuudet ovat vähäisempiä.

On noussut esiin kysymyksiä siitä, syrjiikö muutos lapsettomia. Schugk muistuttaa, ettei lapsen kanssa oleminen tämän sairastumisen takia ole minkäänlainen etu.

Karenssilta ei Schugkin mukaan välttyisi myöskään, vaikka menisi sairaana töihin ja saisi sieltä käskyn lähteä kotiin.

–Jos joku on töissä sellaisessa kunnossa, että vaarantaa oman terveytensä, silloin hänet lähetetään kotiin tai hakemaan hoitoa. Vaikka työnantaja lähettäisi kotiin, tulee silti karenssipäivä.

Koskevatko tiukennukset myös tapaturmia?

–Tavallisia vapaa-ajan tapaturmia kyllä, mutta työtapaturmien tulkinta lienee auki. Itse oletan, etteivät ne koskisi niitä. Hallituksen tarkempi tulkinta ei ole vielä tiedossa.

Muutoksista koituu Schugkin mukaan hyötyä yhteiskunnalle.

–Kilpailukyky paranee, kun työn hinta Suomessa laskee sairauspoissaolokustannusten pienentyessä. Muutos on merkittävä. Tuottavuus kohenee, kun poissaolot hieman vähenevät ja tehdyn työn määrä kasvaa. Omavastuu kannustaa myös pitämään omasta terveydestä aiempaa parempaa huolta, kun sairauspoissaolon kustannuksiin joutuu itsekin osallistumaan.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Neljä venäläistä kärysi dopingista – mukana olympiamitalisti

    2. 2

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    3. 3

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    4. 4

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    5. 5

      Tiesitkö? Joka kodista löytyvä ihmeaine taikoo valkoiset tennarit taas hohtaviksi

    6. 6

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    7. 7

      Suurvaltajohtajien huippukokous Suomessa aiheuttaisi megaluokan turvatoimet – ”Kyllä poliisi resurssinsa varaa ja suunnittelu alkaisi välittömästi”

    8. 8

      Päreet paloivat ohitustilanteessa Turussa – kiilaajan liikenneraivo tallentui poliisin kameraan

    9. 9

      Neljä hanketta, budjetit ylittyivät 50 % – ”Rakentaisin Olympiastadionin marmorista uudelleen”

    10. 10

      Koululla syttyi tulipalo Naantalissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    2. 2

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    3. 3

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    4. 4

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    5. 5

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    6. 6

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    7. 7

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    8. 8

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    9. 9

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    10. 10

      Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Neljä venäläistä kärysi dopingista – mukana olympiamitalisti

    2. 2

      ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

    3. 3

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    4. 4

      Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

    5. 5

      Tiesitkö? Joka kodista löytyvä ihmeaine taikoo valkoiset tennarit taas hohtaviksi

    6. Näytä lisää