Jaakko, Jimi

Kotimaa

Valikko

Tutkija: Tältä alalta palkoista pois jopa 4800 euroa vuodessa – ”Järkyttävä luku”

Julkaistu: , Päivitetty:

Teollisuusalojen ammattiliito selvitti hallituksen linjausten vaikutuksia jäsenkuntaansa.
TEAM on tehty alustavia laskelmia siitä, miten pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallituksen esitykset pienentäisivät liiton jäsenten vuosiansioita. Vaikutukset vaihtelevat sopimusaloittain riippuen siitä, kuinka paljon alalla tehdään viikonlopputöitä.

Esimerkiksi Öljy-, maakaasu- ja petrokemianteollisuudessa alenema on vuodessa 4884 euroa (8,6 %), kemian perusteollisuudessa 3780 euroa (7,7 %) ja kumiteollisuus: 1899 euroa (4,7 %). Laajemman taulukon löydät jutun lopusta.

Keskimäärin TEAM-liiton jäsenten vuosipalkat alenisivat vuositasolla 2 056 eurolla, eli 5,4 prosentilla.

– Onhan se järkyttävä luku, tutkija Veli-Pekka Heino huokaa Ilta-Sanomille.

Heino ihmettelee hallituksen leikkausintoa.

– Teollisuusala on Suomessa poikkeuksellinen ja menestyvä ala. Hallituksen toimien kohdistamista ei ole kyllä yhtään mietitty. Nämä alat pitävät Suomen vientiä yllä. Tunteet ovat aika lämpöiset tällä hetkellä, Heino kuvailee.

Laskelmassa on huomioitu neljä Sipilän hallituksen palkkoja alentavaa esitystä: sunnuntaikorotuksen aleneminen sadasta 75 prosenttiin, ylityökorotuksen puolittuminen, loppiaisen ja helatorstain muuttaminen palkattomiksi vapaapäiviksi sekä sairauslomapalkan heikennys.

Laskelmat on tehty Elinkeinoelämän keskusliiton keräämien, uusimpien palkka- ja työaikatilastojen perusteella.

Ylityökorotuksen pieneneminen

Ylityökorotuksen puolittumisen vaikutus vuosiansioihin vaihtelee aloittain. Pienimmillään se on 0,1 prosenttia kenkä- ja nahkateollisuudessa ja suurimmillaan 2,5 % öljyaloilla.

Sunnuntaipalkan aleneminen

Sunnuntaipalkan alenemisen vaikutus vuosiansioihin olisi suurinta kemian perusteollisuudessa, 3,7 prosenttia, ja öljyaloilla, 3,4 prosenttia. Autonrengasalalla, kenkä- ja nahkateollisuudessa sekä tekstiilihuoltoalalla ei tehdä juuri ollenkaan sunnuntaitöitä.

Sairauslomapalkan heikennys

Sairauslomapalkan heikennyksen vaikutus on saatu käyttämällä koko teollisuuden keskimääräistä sairaus- ja tapaturmapoissaoloprosenttia, joka on 5,9.

5,9 prosenttia on noin 99 tuntia eli noin 12 työpäivää. Laskelman oletus on, että työntekijä on vuoden aikana neljässä eri jaksossa sairauslomalla: kerran yhden päivän, kaksi kertaa kolme päivää ja kerran viisi päivää.

TEAMin selvitys osoitti, että sairauslomapalkan heikennys kohdistuisi liiton jäseniin varsin samalla tavalla. Sen vaikutus edellä mainituista olisi 1,84–2,08 prosenttiyksikön luokkaa vuosiansioista.

Loppiainen ja helatorstai

Loppiaisen ja helatorstain vaikutus on saatu laskennallisella työpäivän hinnalla, joka on 0,43 prosenttia / päivä vuosiansioista. Laskelmassa on huomioitu, että joskus loppiainen osuu viikonloppuun – tällä on vaikutusta joihinkin aloihin.

Lisäksi vuosilomien lyhentäminen pidentäisi työaikaa graafisella alalla vanhoilla työaikamääräyksillä työskentelevien osalta.

Yhteenvetona hallituksen esitykset vähentävät työnantajien kustannuksia palkkakustannusten osalta Suomen teollisuudessa 5,1 prosenttia ja teollisuuden TEAM-aloilla 5,4 prosenttia. Tämän lisäksi on huomioitava työnantajien sosiaaliturvamaksun aleneminen 2,06 prosentista 0,3 prosenttiin.

– Laskelmat osoittavat, että TEAMin jäsenten ansiokehitykseen kohdistuu vakavia uhkia. TEAM huomioi tämän valmistautuessaan seuraavaan sopimuskierrokseen, toteaa TEAMin puheenjohtaja Heli Puura.

Alenemat sopimusaloittain

Öljy-, maakaasu- ja petrokemianteollisuus: 4 884 euroa (8,6 %)

Kemian perusteollisuus: 3 780 euroa (7,7 %)

Kumiteollisuus: 1 899 euroa (4,7 %)

Muovi- ja kemiantuoteteollisuus: 1 789 euroa (5,0 %)

Graafinen teollisuus: 1 561 euroa (4,4 %)

Lasikeraaminen teollisuus: 1 444 euroa (3,8 %)

Autonrengasala: 1 427 euroa (5,0 %)

Tekstiili- ja vaatetusteollisuus: 1 234 euroa (4,0 %)

Tekstiilihuoltoala: 781 euroa (3,0 %)

Nahka- ja kenkäteollisuus: 777 euroa (2,9 %)

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tina Thörner, 51, kertoi rallikuljettajien ehdotuksista: ”Miehet tarvitsevat enemmän seksiä”

    2. 2

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    3. 3

      Posti lopettaa kirjeiden jakelun tiistaisin

    4. 4

      24 vaimoa ja 145 lasta: uskonlahkon johtajalle pitkä vankeustuomio Kanadassa

    5. 5

      Tältä näyttää Itämerellä liikkunut Venäjän ydinsukellusvenejätti ilmasta kuvatulla videolla

    6. 6

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    7. 7

      Karhu telkesi saunaan, sudelta taju pois harjanvarrella – Oiva ja Pirkko, 71, sitkuttavat keskellä Suomen itäisintä erämaata

    8. 8

      Joensuussa etsitään 9-vuotiasta poikaa – kateissa eilisillasta lähtien

    9. 9

      Latinotähti Jennifer Lopez täytti 48 – alusvaatteet jäivät kotiin: Sensaatiomainen ”nakumekko” paljasti rinnat lähes kokonaan

    10. 10

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    11. Näytä lisää

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    4. 4

      Jumalaiset muodot! Salkkari-kaunotar julkaisi povekkaan bikinikuvan – vain ohuet narut pitelevät aloillaan

    5. 5

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    6. 6

      Näyttelijätär julkaisi hätkähdyttävän kuvaparin – laihtui 20 kiloa: Paljastiko heijastus lasin pinnasta jotain karua?

    7. 7

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    8. 8

      Bikineissä poseeraavalta Suvi Pitkäseltä raju tilitys lapsiystävällisestä hotellista – perheloma alkoi pettymyksellä: ”Järkytys oli taattu”

    9. 9

      Nainen irrotti miehensä kajakista tulpan ja jätti tämän hukkumaan – käytös karaokebaarissa herätti poliisin epäilykset

    10. 10

      Risto Laitilan vastaanotolla: Nämä oireet voivat olla merkkejä syövästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    6. 6

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    9. 9

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    10. 10

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tina Thörner, 51, kertoi rallikuljettajien ehdotuksista: ”Miehet tarvitsevat enemmän seksiä”

    2. 2

      Mökkinaapurin tontilta kantautui helteellä karmiva löyhkä – juristi kertoo uskomattomasta tapauksesta

    3. 3

      Posti lopettaa kirjeiden jakelun tiistaisin

    4. 4

      24 vaimoa ja 145 lasta: uskonlahkon johtajalle pitkä vankeustuomio Kanadassa

    5. 5

      Tältä näyttää Itämerellä liikkunut Venäjän ydinsukellusvenejätti ilmasta kuvatulla videolla

    6. Näytä lisää