Ilpo, Tuure

Kotimaa

Valikko

Sipilältä lopullinen isku toiveille: Yhteiskuntasopimusta ei tule

Pääministeri Juha Sipilä (kesk) sanoo ettei yhteiskuntasopimusneuvotteluihin ole enää paluuta.
– En tule käynnistämään kolmatta kierrosta enää. Se on kahdesti päättynyt kesken, pääministeri Juha Sipilä totesi aamulla Kesärannassa.

– Mutta mielihyvin otan vastaan valmiin ehdotuksen, jossa on viiden prosentin kustannuskilpailukyvyn paraneminen keinoineen päivineen. Kannustan siihen että se tehtäisiin yhdessä sopimalla, hän sanoi.

Neuvotteluja toivottiin

Sipilä pyrki käynnistämään neuvottelut yhteiskuntasopimuksesta työmarkkinajärjestöjen kanssa kahteen otteeseen keväällä ja loppukesästä. Yhteistä näkemystä neuvottelujen tavoitteista ei kuitenkaan löytynyt, joten neuvottelut kariutuivat.

Tiistaina hallitus julkisti säästöpaketin, jolla se pyrkii korvaamaan yhteiskuntasopimuksen vaikutukset kilpailukyvylle. Suunnitelmissa on esimerkiksi työntekijöiden loma-ajan lyhentäminen ja ylityölisien leikkaaminen.

Eilen toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Antti Palola totesi Lännen Medialle toivovansa hallituksen ja työmarkkijajärjestöjen välisten neuvottelujen jatkamista. Myös Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder kertoi olevansa valmis aloittamaan neuvottelut uudelleen.

Pääministeriin vetosi myös entinen työministeri ja Sdp:n kansanedustaja Lauri Ihalainen, joka kehotti hallitusta ja työmarkkinaosapuolia palaamaan neuvottelupöytään.

– Jotta Suomen tärkeimpiä vahvuuksia – luottamusta ja kykyä sopia – ei nyt tärveltäisi, olisi niin sanotusti vihellettävä peli poikki. Vetoankin, että hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen tulisi palata pikaisesti yhteisen sopimuspöydän äärelle, Ihalainen sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    4. 4

      Mies katosi Kauhajoella 2015 – löytyi kuolleena kilometrin päästä autostaan

    5. 5

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    6. 6

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    7. 7

      Suku ei hyväksynyt naisen seurustelua turvapaikanhakijan kanssa Kauhavalla – veli syyllistyi kolmeen pahoinpitelyyn

    8. 8

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    9. 9

      Sporttinen kaunotar! Lola Odusoga, 39, julkaisi meikittömän selfien

    10. 10

      Tuore maatalousministeri pitää kaupan omia brändejä markkinahäirikköinä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    2. 2

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    3. 3

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    4. 4

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    5. 5

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    6. 6

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    7. 7

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    8. 8

      24-vuotias näyttelijäkaunotar on ”liian seksikäs” elokuviin – ministeriö kielsi povipommilta kaikki esiintymiset vuodeksi

    9. 9

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    10. 10

      Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    4. 4

      Mies katosi Kauhajoella 2015 – löytyi kuolleena kilometrin päästä autostaan

    5. 5

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    6. Näytä lisää