Elviira, Elvi

Kotimaa

Valikko

Mies luukutti Virosta tuhat litraa viinaa – ”käytin jalkojeni huuhteluun”

Julkaistu:

Viro
Eläkeläismies pyöritti Turussa hämärää liiketoimintaa kolmen vuoden ajan.
Eläkeläismies pyöritteli kolmen vuoden ajan hämärää liiketoimintaa Turun Pansion kaupunginosassa. Viinakauppa-autolla riitti säpinää, ja Virosta tuotua viinaa luukutettiin takalaatikosta muovipusseihin kääritettynä lukuisille kanta-asiakkaille.

Täysin sivulliset eivät voineet olla kiinnittämättä huomiotaan varsin avoimeen trokaukseen. Oikeudessa todistajana kuultu koiranulkoiluttaja kertoi, miten oli kiinnittänyt monesti huomionsa Ankkurikadun pysäköintialueella päivystäneeseen henkilöautoon. Trafiikkia riitti todistajan mukaan lähes joka päivä. Samaa vakuuttelivat myös muut todistajat.

Poliisi kiinnostui

Poliisikin kiinnostui asiasta. Se alkoi tarkkailla epäillyn toimia ja seurasi häntä siviiliautolla Pansiossa, Pernossa, Naantalissa ja Turun Halisissa. Kauppa kävi vilkkaasti samalla kaavalla: takalaatikko auki, pullo pussiin, rahat taskuun ja lesti asiakkaalle.

Toukokuussa 2014 poliisi nappasi miehen kiinni. Häneltä takavarikoitiin muun muassa yli tuhat euroa rahaa, kirjanpitovihko, alkoholia ja savukkeita.

Kuulusteluissa epäilty kertoi reissanneensa vuosina 2012–2014 säännöllisesti pari kertaa kuussa Viroon. Mies kertoi vieneensä sinne naisystävälleen laivalta ostamaansa viinaa. Suomeen hän oli tuonut sanojensa mukaan vain pienen osan ostamastaan alkoholista.

Tuhat litraa kolmessa vuodessa

Osan viinasta hän kertoi käyttäneensä itse. Jonkin verran juoden, mutta ison määrän ”kipeiden jalkojensa huuhtelemiseen”. Käräjillä kuitenkin osoitettiin, että kokonaismyyntimäärä oli kolmen vuoden ajalta yli tuhat litraa.

Syyttäjällä oli oikeudessa käytössään poliisin keräämien henkilötodisteiden lisäksi muun muassa myös tiedot epäillyn laivamatkoista ja hänen ostoksistaan siellä.

Syytetty tuomittiin syyskuun alussa Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa veropetoksesta, alkoholirikoksesta ja laittomasta tuontitavaraan ryhtymisestä 10 kuukauden ehdolliseen vankeuteen. Lisäksi hänen hallustaan takavarikoidut alkoholijuomat sekä savukkeet määrättiin menetettäväksi valtiolle.

Mies joutuu myös maksamaan Tullin oikeudenkäyntikulut sekä maksamattomat alkoholiverot valtiolle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    2. 2

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    3. 3

      Suomi ensin -johtohahmo raudoissa maijaan, yleisö hurrasi poliisille – näin mielenosoitusleirin purkaminen eteni Helsingissä

    4. 4

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    5. 5

      DN: Venäläishävittäjä pakotti ruotsalaiskoneen kääntymään – uusia tietoja kohtaamisesta Itämerellä

    6. 6

      Video liikuttavasta hetkestä julki: Sirpa Selänne pyyhki kyyneleitä, kun Teemu sai kuulla valinnastaan Hall of Fameen

    7. 7

      Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

    8. 8

      Uskomaton video: ruotsalainen Axel lentää itse tekemällään kopterilla, jota kannattelee 76 moottoria

    9. 9

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    10. 10

      10 tärkeää sääntöä satunnaista seksiä harrastavalle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    2. 2

      Suomalaisnainen juoksi maratonin Pohjois-Koreassa – rajalla paljastuivat Auran, 26, ottamat kielletyt kuvat: ”Sellaisia ei saanut näkyä”

    3. 3

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    4. 4

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    5. 5

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    6. 6

      Video: nyt tulee kunnon tulipunainen hellemassa kohti Suomea – kunnes se törmää ”helteidentorjunta­bunkkeriin”

    7. 7

      Sote repii taas hallitusta – Vanhaselta suorat sanat ministerille: ”Käsittämätön ehdotus”

    8. 8

      Gmailiin iso muutos: ”Teemme asiasta päivänselvän”

    9. 9

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    10. 10

      Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    10. 10

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    2. 2

      Harvinainen yhteiskuva: Vappu Pimiä poseeraa upeana miehensä rinnalla hääjuhlissa – ”Pussailuloma”

    3. 3

      Suomi ensin -johtohahmo raudoissa maijaan, yleisö hurrasi poliisille – näin mielenosoitusleirin purkaminen eteni Helsingissä

    4. 4

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    5. 5

      DN: Venäläishävittäjä pakotti ruotsalaiskoneen kääntymään – uusia tietoja kohtaamisesta Itämerellä

    6. Näytä lisää