Minja, Miisa

Kotimaa

Kommentti: Politiikan syksystä tulee sysimusta – tässä ovat pahimmat kipupisteet

Julkaistu: , Päivitetty:

Politiikka
Eduskunnan syysistuntokausi alkaa tänään kello 14. ISTV välittää kansanedustajien tunnelmia ennen ensimmäisen täysi-istunnon alkua kello 13.30.
Eduskunnan syysistuntokausi alkaa tänään synkissä tunnelmissa. Vain heinäsirkat puuttuvat, voisi pessimisti sanoa. Kansanedustajat palaavat reilun kahden kuukauden kesätauon jälkeen todellisuuteen, joka on jotain aivan muuta kuin alkukesästä vielä ajateltiin.

Suomen talous on kesän aikana kehittynyt entistä huonompaan suuntaan. Työttömyys kasvaa. Tämän ja ensi vuoden kasvuennusteita on hilattu reilusti alaspäin. Esimerkiksi Nordea arvioi viime viikolla, että talouskasvua ei tänä vuonna Suomessa nähdä, mikä on jo neljäs peräkkäinen negatiivisen kasvun vuosi.

Ensi vuodellekin Nordea ennustaa vain hentoa, puolen prosentin kasvua eikä se ole synkistelyssään yksin.

Hallitus aloittaa ensi vuoden talousarvion käsittelyn keskiviikkona. Valmista pitäisi olla torstaina. Talouden pohjan mureneminen pakottaa hallituksen kiristämään entisestään ensi vuoden budjettia – tai ottamaan lisää velkaa, mikä nykyoloissa on poliittisesti erittäin vaikeaa.

(Yllä olevalla videolla ISTV:n sisältöpäällikkö Antti Virolainen haastattelee politiikan toimituksen esimiestä Mika Koskista syksyn istuntokaudesta.)

Budjettiesitys ei ole enää realismia

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) julkisti elokuun alkupuolella ministeriönsä budjettiesityksen, joka 5,3 miljardia alijäämäinen. Esitys perustuu valtiovarainministeriön kesäkuun ennusteeseen. Siinä Suomen talouskasvun arvioitiin olevan ensi vuonna 1,4 prosenttia. Se ei valitettavasti ole enää realismia.

Hallitus onkin kovan paikan edessä. Riittävätkö ensi vuodelle kaavaillut 900 miljoonan euron nettosäästöt tilanteessa, jossa verotulot uhkaavat pudota jopa miljardi euroa aiemmin arvioidusta. Veropohjaa syövät kasvava työttömyys, olematon talouskasvu. Massamittoihin noussut työttömyys tietää myös lisää suoria menoja samoin odottamatta tullut pakolaistulva.

Liioittelematta voidaan sanoa, että reilu sata päivää vallassa ollut hallitus joutuu kovimpaan testiinsä. Nyt mitataan todella, pysyvätkö hallituksen rivit suorassa?

Luvassa todella kiihkeä syksy

Kansanedustajat saavat ikävät budjettiesitykset eteensä syksyn aikana. Luvassa on siis kiihkeää eduskuntadebattia. Hallitus valmistelee samaan aikaan joukon kipeitä työmarkkinauudistuksia, koska yhteiskuntasopimus kaatui. Osa ehtinee eduskuntaan jo syksyn aikana. Ay-liike reagoi kiristyksiin varmasti. Nähdäänkö loppusyksystä lakkoliikehdintää, selviää aikanaan.

Hallituksen tilannetta ei yhtään paranna se, että hallituspuolueet ovat pitkin kesää riidelleet avoimesti Kreikan tukemisesta, pakolaisten ottamisesta, eläkeläisten asumistuen leikkauksista ja puolustusministeriön kansliapäällikön valinnasta.

Pakolaisten tulva Suomeen aiheuttaakin ehkä suurimman yksittäisen poliittisen jännitteen. Suomeen odotetaan tänä vuonna 30 000:tä turvapaikanhakijaa, mutta ei siinä kaikki.

Tuskaa hallituksessa

EU-komission esityksen mukaan Suomeen ohjattaisiin 2 400 turvapaikanhakijaa lisää. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini sanoi eilen Ilta-Sanomien haastattelussa, että puolue aikoo pitää kiinni hallitusohjelman linjauksista, joihin nykyiset määrät eivät millään mahdu. Se tietää tuskaa hallituksen sisällä.

Hallitus käsittelee STT:n mukaan jo tänään uudestaan maahanmuuttolinjauksiaan yhä pahenevan Välimeren pakolaiskriisin takia. Tarkoitus on päättää uusista toimista ja lisäresursseista. Hallitus hakee yhteistä näkemystä myös siitä, miten Suomi suhtautuu EU-komission uuteen ehdotukseen turvapaikanhakijoiden siirtämisestä unionin sisällä.

Tukala tilanne tarjoaa oppositiolle tuhannen taalan paikan kyseenalaistaa ja yrittää ampua alas hallituksen esityksiä. Suomen kriisi on kuitenkin niin syvä, että oppositiolta on lupa odottaa rakentaviakin esityksiä. Suomen tilanne on todella paha.

Nyt tarvittaisiin yksituumaisuutta, mutta se voi olla turha toivo. Tuntuu siltä, että suomalaiset ovat kadottaneet kriisitietoisuuden, joka joskus aikaisemmin on kantanut vaikeiden aikojen yli. Yhteiskuntarauhan järkkyminen on jo nyt tosiasia. Niin usein käy, kun talouden pohja pettää.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomiopäiväteorian isä ennusti maailman loppuvan tänä lauantaina – korjaa nyt yllättäen sanomisiaan

    2. 2

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    3. 3

      AK-47:n keksijän patsaasta paljastui nolo moka: Rälläkkä lauloi Moskovan illassa – sitten saapuikin poliisi

    4. 4

      6,2 magnitudin jälkijäristys iski jälleen Meksikoon

    5. 5

      Uskomaton flaksi: Leonardo DiCaprio, 40, pyöritteli samana päivänä kahta saksalaiskaunotarta – naiset kuin siskoksia!

    6. 6

      Taas maanjäristyksiä Pohjois-Koreassa

    7. 7

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    8. 8

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    9. 9

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    10. 10

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    11. Näytä lisää

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    4. 4

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    5. 5

      Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

    6. 6

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    7. 7

      Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

    8. 8

      Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

    9. 9

      Juha Tapion ja Sannin välille laskeutui kiusallinen jännite – hittikappaleen ilkkuva sanoitus aiheutti ongelmia

    10. 10

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuomiopäiväteorian isä ennusti maailman loppuvan tänä lauantaina – korjaa nyt yllättäen sanomisiaan

    2. 2

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    3. 3

      AK-47:n keksijän patsaasta paljastui nolo moka: Rälläkkä lauloi Moskovan illassa – sitten saapuikin poliisi

    4. 4

      6,2 magnitudin jälkijäristys iski jälleen Meksikoon

    5. 5

      Uskomaton flaksi: Leonardo DiCaprio, 40, pyöritteli samana päivänä kahta saksalaiskaunotarta – naiset kuin siskoksia!

    6. Näytä lisää