Kuisma

Kotimaa

Sisäministeri Orpo pakolaiskriisistä: ”Suomi kantaa vastuunsa”

Julkaistu:

Sisäministeri Petteri Orpo iloitsee suomalaisten auttamishalun kasvamisesta. Kaikki tarvitaan mukaan pakolaisongelman ratkaisemiseksi.
– Minusta se on hieno ele ja esimerkillä johtamista, kommentoi sisäministeri Petteri Orpo (kok) pääministeri Juha Sipilän (kesk) päätöstä majoittaa turvapaikanhakijoita Kempeleen-kotiinsa.

Tavallisten suomalaisten keskuudessa tulijoiden suuri määrä on herättänyt hämmennystä ja suuttumustakin, erityisesti paikkakunnilla joihin on kaavailtu uusia vastaanottokeskuksia nopeasti täyttyvien tilalle.

Orpo sanoo ymmärtävänsä hyvin ihmisten huolta tilanteesta. Toisaalta hän sanoo huomanneensa merkittävän muutoksen ilmapiirissä lyhyessä ajassa.

Kansalaisten hyväksyntä on äärimmäisen tärkeää, että tämä ongelma saadaan hoidettua.

– Suomalaiset ovat viimeisen viikon aikana lähteneet liikkeelle ja haluavat auttaa. Kuntapäättäjiltäkin on alkanut tulla positiivisia ilmoituksia, että vastaanottokeskuksia saadaan avattua, Orpo kertoo.

– Kansalaisten hyväksyntä on äärimmäisen tärkeää, että tämä ongelma saadaan hoidettua. Siksi tarvitaan kansalaisjärjestöjä ja kaikkia mukaan.

ENNEN pääministerin päätöstä Suomi näyttäytyi ulkomaisissa medioissa pakolaisasiassa vähemmän mairittelevassa valossa. Suomen nihkeyttä pakolaisten vastaanottamisessa on verrattu enemmän Itä-Eurooppaan kuin Pohjoismaihin.

Perjantaina Ruotsin ulkoministeri Margot Wallström sanoi suoraan, että Suomen tulisi muistaa historiansa. Hän viittasi toisen maailmansodan aikaan, jolloin Ruotsi otti Suomesta vastaan 70000 sotalasta.

Orpo muistuttaa, että Suomi on ollut alusta saakka vapaaehtoisesti mukana sopimassa pakolaisten sijoittamisesta EU:n sisällä.

– Kyllä Suomi kantaa vastuunsa. Nykyisten maahantulijoiden määrä on eurooppalaisittain väkilukuun suhteutettuna suuri, hän vastaa.

MITÄ sitten pitäisi tehdä? Ministerillä on mielessään yksi tavoite yli muiden: turvapaikanhakijoiden ohjaaminen vaarallisista kumivene- ja rekkakuljetuksista laillisille reiteille. Tällä hetkellä monet turvautuvat salakuljettajiin, kun EU:n eteläisten valtioiden kantokyky on ylittynyt.

– Jos siellä olisi EU:n lipun alla olevia suuria vastaanottokeskuksia, joissa turvapaikanhakijoiden asiat käsiteltäisiin, niin uskon että laittomien reittien käyttö saataisiin kuriin, Orpo pohtii.

Pakolaisjärjestöjen suunnalta ehdotetusta humanitaarisesta viisumista ministeri ei innostu. Sen avulla turvapaikkaa voisi hakea jo lähtömaassa.

– Siinä on hieno ajatus, mutta pelkään että se muodostuisi liian suureksi vetotekijäksi. Mutta näitä asioita on syytä pohtia, Orpo sanoo.

MUUTTOLIIKKEEN pysäyttämisestä Orpo aikoo puhua myös viikon päästä järjestettävässä EU-sisäministerien tapaamisessa.

Päähuomio tulee silti olemaan EU-komission esityksestä siirtää jopa 120000 pakolaista Unkarista, Kreikasta ja Italiasta muihin EU-maihin. Hallituksessa perussuomalaiset ovat pakkokiintiöitä vastaan.

– Toivon että asiasta keskusteltaisiin maltillisesti ja katsottaisiin kokonaisuutta ja etsittäisiin ratkaisua isoon kysymykseen niin hallituksessa kuin koko Suomessa. Malttia tässä nyt tarvitaan, ministeri toivoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ministeriön suunnitelma käymässä kalliiksi veronmaksajille – uhkana lähes miljardin euron lisälasku

    2. 2

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    3. 3

      Stockmann antoi tulosvaroituksen

    4. 4

      Kuusihenkisen perheen unelmatalo alkoi haista – kellaristakin paljastui ikävä yllätys

    5. 5

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    6. 6

      Laura Malmivaara paljasti detaljeja riettaan Levottomat-elokuvan kulisseista – rakkaus ex-puolisoon alkoi työsuhteena vuonna 1999

    7. 7

      Mies makasi 15 vuotta tiedottomassa tilassa – sitten tutkijat osuivat oikeaan hermoon

    8. 8

      Asunnon täystuhon voi välttää – asian­tuntijan 5 vinkkiä vuokran­antajalle

    9. 9

      Kymmenien kilometrien hurja takaa-ajo Ylivieskassa – neuvokas kuorma-auton kuljettaja katkaisi epäillyn rattijuopon tien

    10. 10

      Patrik Laineelta hauska vastaus kysymykseen oikeasta kemiasta – toimittajat nauroivat kuorossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    3. 3

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    4. 4

      Asiantuntija varoittaa: Toinen Pohjois-Korean aiheuttama uhka on jäänyt vetypommipullistelun varjoon

    5. 5

      Satojen miljoonien lataama Android-sovellus paljastui vakoojaksi – ”Ylittää kriittisen rajan”

    6. 6

      Kehonrakentaja ja Idols-kilpailija kohtasivat julkkisten thainyrkkeilyottelussa – lopputuloksena oli toisen kuolema

    7. 7

      Miten paljon housut oikein voivat paljastaa? Miley Cyrusin muutoin herttaisen asun alaosa ei peittänyt mitään

    8. 8

      Ex-avovaimo katkaisi jopa sähköt, mutta mies ei muuttanut talosta pois – lopulta tuli lähtökäsky

    9. 9

      Teuvo Loman, 55, julkaisi ensimmäisen kuvan kihlatustaan – hehkuttaa rakkauttaan: ”Olen onnellinen”

    10. 10

      Merivartiosto pelasti perheen myrskystä – perheen tytär lohkaisi pelastajille äitiä nolostuttaneet sanat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisopiskelija jätti jälkeensä hävityksen: Vuokra-asunnosta paljastui jätteiden meri sekä lemmikkien surullinen kohtalo

    2. 2

      Pohjois-Korea uhkasi testata vetypommia ilmakehässä Tyynellämerellä – tätä se tarkoittaisi maailmalle

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    5. 5

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    6. 6

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Kuva: Valtava alfakrokotiili ammuttiin Australiassa – kuolemalla voi olla vaarallinen seuraus alueen asukkaille

    9. 9

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    10. 10

      Lotta, 28, löysi unelmiensa miehen baarista – paljastuikin vankilomaa viettäväksi linnakundiksi: istunut kiven sisällä yli 10 vuotta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ministeriön suunnitelma käymässä kalliiksi veronmaksajille – uhkana lähes miljardin euron lisälasku

    2. 2

      Eija kertoo Ylen dokumentissa: Isä silppusi viimeisenä tekonaan 350 000 euroa perintörahoja liisteriveteen

    3. 3

      Stockmann antoi tulosvaroituksen

    4. 4

      Kuusihenkisen perheen unelmatalo alkoi haista – kellaristakin paljastui ikävä yllätys

    5. 5

      Mirva ja Heka jättivät Suomen tammikuussa ja suunnittelevat jo muuttoa takaisin – tällainen on todellisuus Aurinkorannikolla

    6. Näytä lisää