Ritva

Kotimaa

Valikko

Tältä näyttää leipäjonon ruokakassi vuonna 2015

Julkaistu:

Köyhyys
Sadat ihmiset jonottavat ruoka-apua Helsingissä kolmena päivänä viikossa. Riippuu ihan päivästä, millaisia ruokatavaroita avun tarvitsija saa.
Viime viikon maanantaina Helsingin Myllypurossa lähes 600 ihmistä jonotti ruoka-apua.

– Jonossa oli 570 ihmistä, Myllypuron elintarvikejakelusta vastaava Sinikka Backman Herttoniemen seurakunnasta kertoi aiemmin Ilta-Sanomille.

– Jono kulkee nyt tien vieressä, joten apumme on tullut näkyvämmäksi kuin ennen. Normaalisti jonossa on 600-850 ihmistä päivästä riippuen kolme kertaa viikossa.

Myllypuron ruoka-apu tulee lahjoituksina kauppiailta, tukuista ja logistiikkakeskuksilta. Vapaaehtoiset lajittelevat ja laskevat tuotteet aamulla sen jälkeen, kun jonon lähtötilanne on kartoitettu.

– Vasta aamulla näkee, mitä pystymme antamaan. Kassin sisältö vaihtelee. Makkaraa ja lihoja on vain kerran viikossa. Leipää, hedelmiä ja maitotuotteita on aina aika hyvin. Vaan ei yhdellä lenkkimakkaralla kyllä paljoa ruokaa laiteta.

IS kävi katsomassa leipäjonon tilannetta viime viikolla. Eräs ruoka-apua saanut henkilö näytti, mitä kassista löytyi: oli jogurttia ja creme fraichea, ruispaloja ja paahtoleipää. Kassin päällä oli purkillinen valmista kalakeittoa.

Backman toivoo, että yhteiskunta ei unohtaisi vähäosaisia.

– Toivottavasti hallitus korjaa asiat niin kauan, kun ne vielä ovat rahalla korjattavissa. Kun näkee lapsiperheitä jonossa, niin kyllä se sydäntä kääntää.

Ota kantaa

Oletko ollut leipäjonossa?

Kyllä 16% En 84%
Ääniä yhteensä 34041

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    2. 2

      10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

    3. 3

      Lontoon lentokentillä täysi kaaos – British Airways perui kaikki lauantain lennot

    4. 4

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    5. 5

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    6. 6

      Vaarallinen kohtaaminen tallentui Esan kameraan – kukaan ei tiedä, mitä sen jälkeen tapahtui

    7. 7

      Jimi Hendrix shokeerasi Helsingissä 50 vuotta sitten – Remu Aaltonen mykistyi: ”En ole tähän päiväänkään mennessä semmoista nähnyt”

    8. 8

      Testaa kuinka hyvin tunnet tutut latinankieliset sanonnat!

    9. 9

      Tallipomo ihasteli Kimi Räikkösen paalupaikkakierrosta – ”Hämmästyttävän hieno”

    10. 10

      Poliisi: Mies pakeni varastetulla pyöräkuormaajalla Lahdessa – 20 tonnin työkone syöksyi sillalta asfalttiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    2. 2

      Kävijöiden virta Koiviston haudalle jatkui – paikalla nähtiin myös erikoinen ”kunnianosoitus”

    3. 3

      Pia Lamberg elää unelmaansa Los Angelesissa – rahoitusalalla työskentelevä uusi rakas vei jalat alta: ”Hän osti kaiken puolestani”

    4. 4

      Aromipesän ja Passeli-ohjelman kehittäjä, miljonääri Heikki Taipale, 54, on kuollut

    5. 5

      Aviomies ramppasi alvariinsa urheilumatseissa – vaimon epäilykset heräsivät, kun kotoa alkoi hävitä Viagraa

    6. 6

      Tanja, 43, lähtee Suomesta – paluulippua ei ole: 700 euron kuukausibudjetti, ohjenuorana minimalismi

    7. 7

      Kuvat: Pyöräkuormaaja syöksyi 10 metriä sillalta – kuljettaja sairaalaan

    8. 8

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    9. 9

      Eurojackpotissa yksi täysosuma: Tänne meni 50,2 miljoonaa euroa – Suomeen kuusinumeroisia voittoja

    10. 10

      Huomaatko härskin yksityiskohdan? Pari ikuisti hääpäivänsä idyllisellä maatilalla – kuvaan kätkeytyy jättiyllätys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      80-vuotias rouva ällistyi: Perinnönjaossa paljastui sisar, jonka isä oli salannut kaikilta

    2. 2

      10 kuvaa Kimi Räikkösen fantastisesta päivästä – tuttu pikkupoika varasti jälleen show’n

    3. 3

      Lontoon lentokentillä täysi kaaos – British Airways perui kaikki lauantain lennot

    4. 4

      Kesän kaunein mekko on tässä – sopii vartalotyypistä riippumatta

    5. 5

      Ohikulkija säikähti väkivaltaiselta näyttänyttä kohtausta Espoossa – Rinnekoti kertoo, mistä työntekijän ja teinipojan välisessä tilanteessa oli kyse

    6. Näytä lisää