Heidi

Kotimaa

Valikko

Monet suomalaiset haluavat nyt majoittaa pakolaisia – ”On myös oltava realistinen”

Julkaistu:

Turvapaikanhakijat
Turvapaikanhakijoille kotimajoitusta järjestävään suomalaiseen Refugees Welcome -ryhmään on liittynyt parissa viikossa yli 3000 ihmistä.
– Kotimajoittajiksi ilmoittautuvia tulee jatkuvasti. Sanomme ihmisille, että mahtavaa, mutta odottakaa hetki. Nettisivut, jossa majoitusta voi tarjota, ovat pian pystyssä, kertoo Refugees Welcome -verkoston perustaja ja Kallion seurakunnan pastori Marjaana Toiviainen.

Turvapaikanhakijoiden kotimajoittajaryhmä on kasvanut nopeasti, siihen on liittynyt parissa viikossa yli 2500 henkilöä. Toiviainen huomasi olevansa tekemässä jotain, mille on todella kysyntää.

– Tajusin, että ryhmän perustaminen osui johonkin sosiologiseen muutokseen. Olemme ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa meillä on haastava yhteiskunnallinen tilanne, mutta myös sosiaalisen median mahtavat joukkoistamis- ja osallistamismenetelmät käytössä, pohtii Toiviainen.

”En halua romantisoida kotimajoitusta”

Facebook-ryhmän itseohjautuvuuden määrä yllätti Toiviaisen. Ideoita pakolaisten tilanteen helpottamiseksi ja ideoiden toteuttamiseksi tulee paljon. Ryhmään kuuluu Toiviaisen mukaan asiantuntijoita, tutkijoita, aikoinaan pakolaisena Suomeen tulleita suomalaisia ja luovan alan tekijöitä sekä itse turvapaikanhakijoita.

– Suomessa on totuttu toimimaan niin, että hädänalaiset ihmiset ovat kohde, jota systeemi käsittelee. Julkisen sektorin toiminnat ovat tärkeitä, mutta rinnalle tarvitaan myös vuorovaikutuksellista kansalaistoimintaa.

– Ihminen laitostuu yllättävän nopeasti, mutta kun oletkin kotioloissa ja joku piereskelee siellä ja katselee televisiota kanssasi, niin elämä voi tuntua normaalimmalta. Joillekin taas vastaanottokeskuksessa asuminen on oikea vaihtoehto, miettii Toiviainen.

”On myös oltava realistinen”

Toiviainen ei halua romantisoida kotimajoitusta. Turvapaikanhakijoiden majoittaja avaa ovensa vieraalle kulttuurille ja tavoille. Arjessa on paljon asioita, jotka on hyvä käydä läpi molempien osapuolten turvallisuuden tunteen luomiseksi, kuten vaikka kodinkoneiden käyttö.

– Henkiset voimavarat voivat olla molemmin puolin koetuksella, kun toisella on kaikki ja toisella ei mitään. On myös oltava realistinen sen suhteen, ettei hakija välttämättä saa turvapaikkaa, vaan joutuu lähtemään. Se voi olla raskasta, jos on ehtinyt ystävystyä, miettii Toivainen.

Turvapaikanhakijoiden majoittaminen on hänestä kuitenkin haasteista huolimatta kannatettavaa.

– Vieraanvaraisuus voi tuoda mukanaan, jotain hyvää mitä emme vielä arvaakaan, sanoo Toiviainen.

Ryhmä laatii nyt tietopakettia, jossa kokemusten kautta annetaan tietoa sekä majoittajille että majoittujille.

Toiminnasta voimia vaikeina aikoina

Toiviainen kertoo saaneensa paljon positiivista palautetta Refugees Welcome -ryhmän toiminnasta. Uhkailuja hän ei myönnä tulleen, vaikka muuten pastorina saakin uhkailevaa vihapostia.

– Jos yksityishenkilö saa uhkailuja, ei kannata mennä mukaan keskusteluun, ja uhkaavista viesteistä kannattaa aina ilmoittaa poliisille. Yksinään ei kannata jäädä, neuvoo Toiviainen.

Toiviainen suojelee itseään netin ahdistavalta materiaalilta, ja kannustaa siihen muitakin. Suomalaisten keskinäisen nahistelun saa hänen mielestä huoletta unohtaa. Hän kertoo monien Refugees Welcome -ryhmäläisten kokevan ryhmän voimanlähteenä vaikeana aikana: toiminta helpottaa voimattomuuden tunnetta.

– Hirveän tärkeää on, että fokusoidaan hyvään. Silloin jaksamme henkisesti tämän vaikean ajan yli ja voimme tukea toisiamme. Kun itse on toimimassa mukana, se lisää toivoa. Tämä aikahan on tosi ahdistava kaikille. Toimintakyvyn säilyttäminen on kamalan tärkeää sekä majoittajille, pakolaisille että viranomaisille, Toiviainen miettii.

Muut toimijat arvostavat

Refugees Welcome -verkostolla on sovitut vastuuhenkilöt, jotka ovat yhteydessä esimerkiksi maahanmuuttovirastoon ja turvallisuusasiantuntijoihin. Yhteistyötä tehdään myös Suomessa asuvien muslimien kanssa.

– He ovat tässä todella ratkaisevassa asemassa. Suomessa asuvat muslimit ovat todella hyviä vastaanottajatahoja turvapaikanhakijoille, sanoo Toiviainen.

Toiviaisen mukaan viranomaistahot suhtautuvat myönteisesti kotimajoitusryhmän toimintaa.

– Viestintä maahanmuuttoviraston kanssa on sujunut erinomaisesti ja he ovat todella yhteistyöhaluisia meidän suuntaan ja arvostavat kansalaisyhteiskuntamme asiantuntemusta, kertoo Toiviainen.

Näin Refugees Welcome -verkosto sai alkunsa: ”Idea tippui käsiin”

Ekumeeninen neuvosto, eli kaikkien Suomen kirkkojen yhteinen elin, viettää vuosittain ekumeenista vastuuviikkoa, jolloin neuvosto keksii vuoden teemaan liittyvää ohjelmaa. Tämän vuoden teema on pakolaisuus. Toiviainen mietti muiden kirkkokuntien edustajien kanssa, että paneelikeskustelujen aika on ohi. He halusivat tehdä vastuuviikolla jotain, jolla on oikeasti vaikutusta.

Toiviainen jäi odottamaan luottavaisena ideaa, ja nelisen kuukautta sitten tarpeellinen idea kuin putosi hänen käsiinsä.

– Näin Berliinissä toimivan Refugees Welcome -verkoston sivuston, jossa tavalliset kansalaiset voivat tarjota majoitusta turvapaikanhakijoille. Ajattelin, että tätä me tarvitaan kohta Suomessakin, kertoo Toiviainen.

Vastaanottokeskuksen lähistöllä asuva Toiviainen näkee päivittäin aitiopaikalta keskuksen kaoottiselta vaikuttavaa arkea.

– Työntekijät venyvät ihan tappiin asti. Ajattelin, että tässä se nyt on, ja perustin Facebook -ryhmän noin pari viikkoa sitten, sanoo Toiviainen.
Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  2. 2

    Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

  3. 3

    Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

  4. 4

    Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

  5. 5

    Trumpille iso imagovoitto – Applen alihankkija rakentaa 10 miljardin dollarin tehtaan Yhdysvaltoihin

  6. 6

    Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

  7. 7

    Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

  8. 8

    HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

  9. 9

    Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

  10. 10

    Aivopesua vai lasten leireilyä? Rosatomin hämmennystä herättänyt leiri alkoi tänään Pohjanmaalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Muistatko kesähitin 2007 laulaneen Tea Hiillosteen? Vaihtoi alaa kertaheitolla – ”Tää on niin mun juttu”

  2. 2

    HS: Seksuaalinen häirintä riivaa helsinkiläistä sekasaunaa – erektioita, itsetyydytystä ja epämääräistä koskettelua

  3. 3

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  4. 4

    Prinsessa Dianan veli paljastaa kammottavia yksityiskohtia siskonsa hautapaikasta – tuskaiset muistot piinaavat yhä

  5. 5

    Tiedätkö minkä merkkinen ja värinen on nyt Suomen yleisin henkilöauto? Ja ei, se ei suinkaan ole Skoda

  6. 6

    Muodoistaan tunnettu Instagram-suosikki Meri, 21, nauttii sinkkukesästä pikkubikineissä – ”Miehen pitää olla menestynyt”

  7. 7

    Ihotautien professori: ”Ihosyöpäpotilaita tulee nykyään ovista ja ikkunoista” – katso, kuulutko riskiryhmään!

  8. 8

    Tee se itse -rakentajan viemärivilppi paljastui – Ulosteita valui talon alle vuosikymmenien ajan

  9. 9

    Kuvat ennen ja nyt: Povekas ex-missi Pia Lamberg koki muodonmuutoksen – näin hän loi huikean uran Amerikassa

  10. 10

    Me Naiset: Aira Samulinin ex-mies Ekku Peltomäki naimisiin – Samulin sivaltaa: ”Ekku vaihtoi sulavasti 50 vuotta nuorempaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

  2. 2

    Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

  3. 3

    Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

  4. 4

    Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

  5. 5

    Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

  6. 6

    ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

  7. 7

    Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

  8. 8

    ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

  9. 9

    Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

  10. 10

    Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

  2. 2

    Poika lainasi isänsä Ferraria: poliisit takavarikoivat auton ja laittoivat varoittavat kuvat Twitteriin

  3. 3

    Kaksi yksityiskohtaa ihmetyttävät – ruotsalaiset kärkkäinä kuninkaallisten julkaisemasta perhekuvasta

  4. 4

    Arman Alizad vitsaili seksuaalisesta häirinnästä helsinkiläisessä sekasaunassa – ihmiset raivostuivat: ”Oksettavaa”

  5. 5

    Trumpille iso imagovoitto – Applen alihankkija rakentaa 10 miljardin dollarin tehtaan Yhdysvaltoihin

  6. Näytä lisää