Minja, Miisa

Kotimaa

Irakista paennut Ibrahim: Tulimme Suomeen, koska täällä ei ole väkivaltaa

Julkaistu:

Ouluun saapunut turvapaikanhakija Ibrahim kertoo matkustaneensa perheineen 17 päivää.
Suurin pakolaisvirta tulee Suomeen nyt Ruotsin kautta, pääosin Haaparannasta. Syy on yksinkertainen: ainoastaan pohjoisen kautta on mahdollista tulla, sillä laivayhtiöt eivät ota paperittomia matkustajia kyytiin.

Irakilainen Ibrahim Mohammed perheineen saapui sunnuntaina iltapäivällä kaksoiskaupunki Haaparanta-Tornion matkakeskukseen Luulajan kautta kulkeneella bussilla. Kaksi ja puoli viikkoa kestänyt matka Bagdadista Suomeen alkaa olla lopuillaan.

Mohammedin yhdeksänhenkisessä seurueessa ovat mukana tyttäret puolisoineen, poika ja kolme suloista lastenlasta. Lapsilla on lämpimät takit.

Kaikkien matkatavarat mahtuvat vain kahteen matkalaukkuun.

Mohammed lähti Bagdadista 10. elokuuta. Yhdessä matkaa on tehty Suomeen nyt 17 päivää.

– Syy on yksiselitteinen: sota, perheenpää vastaa kysymykseen siitä, miksi he lähtivät Irakista.

– Sota on jatkunut jo vuodesta 1991, mies pyörittää päätään.

Mohammedin vanhempi sisar tuli Suomeen jo vuonna 2002. Häneltä Mohammed on kuullut, että Suomi ottaa avosylin vastaan turvapaikanhakijat.

– Teillä ihminen saa myös säilyttää arvokkuutensa. Täällä ei myöskään ole väkivaltaa, Mohammed perustelee turvapaikkavalintaa.

Nyt yli kahden viikon matka alkaa olla loppusuoralla, sillä perheen jalat ovat tukevasti Suomen kamaralla. Mihin tästä aiotte?

– Mihin vain. Mihin meidän kannattaisi mennä? mies kysyy.

– Olimme ajatelleet mennä Kemiin, tai sitten Turkuun näin aluksi, hän jatkaa.

– Sisareni asuu Helsingissä ja sinne haluamme jossain vaiheessa.

Alkaa olla jo ilta. Isoisä kantaa huolta siitä, että perhe ehtisi seuraavaan paikkaan ennen pimeän tuloa. Lasten on saatava levätä.

– Ehkä voisimme ottaa tästä taksin ja ajaa Kemiin. Seuraavan bussin lähtöön on vielä aikaa, Mohammad arvelee.

Kuvaaja lupaa soittaa perheelle tilataksia.

– Sano heille, että meillä on mukana vain dollareita. Että voisimme maksaa niillä, Mohammed varmistelee.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Ruhtinatar Charlene käänsi päitä poikkeuksellisen seksikkäässä asussa – mekon kurkistusaukot paljastivat timmit vatsalihakset

  2. 2

    Suomalaispyöräilijä loukkaantui vakavasti autokolarissa – karmea tilanne MM-kisoissa tallentui videolle

  3. 3

    Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

  4. 4

    6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

  5. 5

    Taas maanjäristys Pohjois-Koreassa – onko kyseessä uusi ydinkoe?

  6. 6

    Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

  7. 7

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  8. 8

    Haavisto tahtoisi vihapuheesta rangaistavaa: ”Se on täysin moraalitonta”

  9. 9

    HS: Huippukirurgi Sakari Orava huijasi suomalaisurheilijaa Barcelonassa 1992 – loppu on sinivalkoista olympiahistoriaa

  10. 10

    Aallon mukaan vihreät kannattaa pakolaiskiintiön nostoa: ”Virallinen Suomi ummistaa tältä silmänsä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

  2. 2

    Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

  3. 3

    Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

  4. 4

    Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

  5. 5

    Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

  6. 6

    Napakympin kadoksissa ollut herra A löytyi myöhään torstai-iltana – neiti X:lle tehdyt oharit voivat johtaa sanktioihin

  7. 7

    Kuvat: Pariskunta remontoi 360 euron mörskästä upean miljoonakämpän

  8. 8

    Tämä on googletetuin kysymys seksistä – vastaus ei ole niin yksinkertainen

  9. 9

    Essi Pöysti odottaa kolmatta lastaan – kaksi raskautta päättyi kauheimmalla mahdollisella tavalla

  10. 10

    Tällainen on Raahen epäilty kaksoissurmaaja: ”Hän ei ollut ihan tavallinen kaveri”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

  2. 2

    Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

  3. 3

    Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

  4. 4

    Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

  5. 5

    Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

  6. 6

    Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

  7. 7

    Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

  8. 8

    Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

  9. 9

    Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

  10. 10

    Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Ruhtinatar Charlene käänsi päitä poikkeuksellisen seksikkäässä asussa – mekon kurkistusaukot paljastivat timmit vatsalihakset

  2. 2

    Suomalaispyöräilijä loukkaantui vakavasti autokolarissa – karmea tilanne MM-kisoissa tallentui videolle

  3. 3

    Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

  4. 4

    6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

  5. 5

    Taas maanjäristys Pohjois-Koreassa – onko kyseessä uusi ydinkoe?

  6. Näytä lisää