Soini, Veini

Kotimaa

Helsinkiläisnaisesta tuli nettipelimiljonääri keskellä yötä – ”Tämä on elämäni onnellisin päivä”

Julkaistu:

Rahapelit
Nainen voitti perjantain ja lauantain vastaisena yönä verkon peliautomaatista yli kolme miljoonaa euroa.
Noin 60-vuotias helsinkiläisnainen pelasi lauantain vastaisena yönä ahvenanmaalaisen Paf-peliyhtiön Mega Fortune Dreams -peliä 40 sentin panoksella, kun online-peliautomaatti alkoi kilistä. Kello oli puoli kolme aamuyöllä, kun nainen iski yli kolmen miljoonan euron täysosumaan.

– Tavoitimme Helsingissä asuvan naisen tänä aamuna puhelimitse. Hän oli valvonut miehensä kanssa koko yön ja uskoi vasta soittomme jälkeen, että oli todella voittanut, peliyhtiön viestintäpäällikkö Mattias Lindquist kertoo IS:lle.

Helsinkiläisnaisen yöllisestä miljoonavoitosta kertoi ensimmäisenä Aamulehti.

Lindquistin mukaan nainen oli ilosta shokissa ja sanoi voiton muuttavan täysin hänen elämänsä.

– Nyt voin tehdä niitä asioita, joista olen aina unelmoinut. Ihan ensimmäiseksi aion käydä pankissa pyytämässä sijoitusneuvoja, Lindquist kertoo naisen todenneen.

Viestintäpäällikön mukaan peliyhtiö suosittelee suurvoittajia pitämään taukoa pelaamisesta.

– Tiedämme, että voittajat jatkavat helposti pelaamista, Lindquist perustelee.

Helsinkiläisnaisen 3 020 481 euron suuruinen voitto on seitsemänneksi suurin kautta aikain peliyhtiön historiassa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tanskan poliisi löysi sukellusveneestä kadonneen etsinnöissä naisen ruumiin

    2. 2

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    3. 3

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    4. 4

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    5. 5

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    6. 6

      Jouni Hynynen ja vaimo Mari säteilivät yhdessä ensi-illassa – avioparilla poikkeava asumisratkaisu

    7. 7

      Europussi oli vuosituhannen alun kuuma keräilytuote, jolla tehtiin kovia voittoja – tämä on kolikoiden arvo nyt

    8. 8

      Massiivinen tulipalo riehui Venäjällä – jopa 30 taloa tuhoutui, kymmeniä loukkaantui

    9. 9

      SUORA LÄHETYS: Aurinko pimenee täydellisesti laajalla alueella Yhdysvalloissa

    10. 10

      Poliisi: Barcelonan pääepäilty surmattu – ylisti Allahia ennen ampumista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    2. 2

      Pukisitko tämän mekon häihin? Missikaunotar Sabina Särkkä juhli rakkaansa kainalossa – kiusallinen etikettivirhe varasti huomion

    3. 3

      Turun puukotuksista epäilty alkoi puhua – poliisi kertoo, miksi Turun puukotuksia tutkitaan terroritekoina

    4. 4

      Kokenut poliisikaksikko taltutti Turun puukottajan – ”Ensimmäinen laukaus pysäytti”

    5. 5

      Naapurusto huomasi outoja merkkejä Turun epäillyn puukottajan käytöksessä

    6. 6

      Terroristit valitsevat uhreiksi nimenomaan naisia – tutkija selittää, mistä on kysymys

    7. 7

      Poliisi vaatii Turun puukkoiskusta epäiltyä Abderrahman Mechkahia vangittavaksi

    8. 8

      Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen on mennyt naimisiin – vaihtoi samalla sukunimensä?

    9. 9

      Aftonbladet: Tanskalaiskeksijä kertoi poliisille ruotsalaistoimittajan saaneen surmansa onnettomuudessa – hautasi mereen

    10. 10

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukkoiskusta: viittä marokkolaista esitetään vangittavaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    10. 10

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tanskan poliisi löysi sukellusveneestä kadonneen etsinnöissä naisen ruumiin

    2. 2

      Myytti kumottu! Pelkästään vatsan seudulta on sittenkin mahdollista laihtua – näin sen teet

    3. 3

      Tv-katsojat mykistyivät: BB-tähtien touhut täytyi sensuroida – ”Pitäisi vakavasti miettiä elämänarvoja”

    4. 4

      Mikko, 37, avautuu netissä kuohuttaneista tapahtumista – kertoo rynnänneensä verta vuotavan naisen avuksi, kun puukkohyökkääjä iski Turussa

    5. 5

      80-luvun seksisymboli palasi parrasvaloihin – vietti 24 vuotta erämaassa ilman tv:tä: ”Halusin kasvattaa vauvani poissa julkisuudesta”

    6. Näytä lisää