Minna, Vilma, Miina

Kotimaa

Valikko

Vakavasti Kokkolassa loukkaantuneen teinitytön tapaus yhä mysteeri – kertoi poliisille, ettei muista mitään

Julkaistu:

Poliisi löysi heinäkuussa vakavasti loukkaantuneen tytön makaamasta kadulta Kokkolassa. Vielä ei ole selvillä, millainen tapahtumaketju johti tytön loukkaantumiseen.
Ilta-Sanomat uutisoi heinäkuussa 15-vuotiaasta tytöstä, joka löydettiin kadulta tajuttomana ja vakavasti loukkaantuneena. Poliisille tulleen ilmoituksen mukaan tyttö oli mahdollisesti pudonnut kerrostaloasunnon avoimesta ikkunasta.

Pahoja vammoja saanut tyttö joutui sairaalahoitoon, mutta on poliisin tietojen mukaan toipumassa.

Tutkintaa johtava rikoskomisario Ove Storvall Pohjanmaan poliisista kertoo Ilta-Sanomille, että tapauksesta on vielä syyskuun alussakin niukasti tietoa. Poliisi tutkii tapahtumien kulkua, mutta esitutkinta on vielä kesken.

– Jotain tietoa on saatu, mutta haluaisimme suorittaa asianomistajakuulustelun kun (tyttö) on päässyt kotiin sairaalasta ja toipunut, Storvall kertoo.

Storvallin mukaan tyttö kertoi pian tapauksen jälkeen poliisille, ettei muistanut tapahtumasta mitään. Poliisi on kuullut tyttöä myös myöhemmin hänen ollessaan sairaalahoidossa. Storvall ei kuitenkaan kerro, mitä tämä sanoi poliisille tuolloin.

Poliisin tietojen mukaan tyttö oli viettänyt iltaa kerrostaloasunnossa ystäviensä kanssa. Illanvietto päättyi ikävästi: vakava loukkaantuminen näyttäisi viittaavan siihen, että tyttö olisi pudonnut tai pudotettu asunnosta kadulle.

– Sanotaan niin, että henkilö on oleskellut asunnossa ja joutunut sitten kadulle. Tässä vaiheessa emme ota kantaa siihen, mikä oli syy, Storvall muotoilee.

Kesällä ainakin yksi henkilö otettiin kiinni tapauksen vuoksi. Storvall kertoo, että kiinniotettu oli loukkaantuneen tytön kanssa suunnilleen samanikäinen. Hänet päästettiin kuulustelun jälkeen vapaaksi.

Sitä, millä rikosnimikkeellä tapahtumaa tutkitaan, ei kerrota.

– Emme voi sulkea pois sivullisten osallisuutta tähän tapahtumaan. Siksi poliisi selvittää asiaa, Storvall kommentoi.

Storvallilla ei ole tarkkaa tietoa siitä, kuinka tyttö voi tällä hetkellä.

– Ymmärtääkseni hän on nyt toipumassa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Silja Galaxylta mereen pudonnut kuoli

  2. 2

    Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

  3. 3

    Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

  4. 4

    Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

  5. 5

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  6. 6

    Kädenpuristelua, tylyä tönintää ja vaivaantuneita katseita – IS seurasi Trumpin ensimmäistä Nato-huippukokousta

  7. 7

    Mercedeksellä hermostuttiin Bottaksen sponsorirahoihin liittyvästä uutisoinnista

  8. 8

    Prinssi Harryn tyttöystävän Meghanin sisko Samantha, 51, aiheutti yllättäen kohun – haukkui Pippan häät lyttyyn

  9. 9

    Lehdet: Trump haukkui saksalaiset EU-pomojen tapaamisessa: ”Pahoja, todella pahoja”

  10. 10

    Näin hoidat yleiset silmäoireet – jos nämä kaksi oiretta ilmenevät, hakeudu pikaisesti hoitoon

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  2. 2

    Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

  3. 3

    Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

  4. 4

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  5. 5

    Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

  6. 6

    Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

  7. 7

    Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

  8. 8

    40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  9. 9

    Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

  10. 10

    Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

  2. 2

    Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

  3. 3

    Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

  4. 4

    Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

  5. 5

    Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

  6. 6

    Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

  7. 7

    Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

  8. 8

    Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

  9. 9

    Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

  10. 10

    Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Silja Galaxylta mereen pudonnut kuoli

  2. 2

    Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

  3. 3

    Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

  4. 4

    Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

  5. 5

    Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

  6. Näytä lisää