Pasi

Kotimaa

Valikko

Putkonen sai pakit osalta ”mustan listansa” nimistä – ”Kieltäydymme kohteliaasti kutsustanne”

Julkaistu:

Politiikka
Kutsusta kieltäytyneet haluavat Matti Putkosen keskustelutilaisuuden sijaan lausunnon Timo Soinilta.
Perussuomalaisten puoluevirkailija, työmies Matti Putkonen on saanut pakit joukolta henkilöitä, jotka hän kutsui ensi maanantaiksi keskustelutilaisuuteen perussuomalaisten puoluetoimistolle.

Kutsussaan Putkonen toivoi, ”että voisimme yhdessä kiihkottomasti keskustellen käydä läpi kansanedustaja Olli Immosen fb-kirjoituksesta noussutta kohua ja sen saattamista loppuun.”

Keskustelulistalla olisi ollut myös ”monikulttuurisuus ja se voimmeko yhdessä torjua monikulttuurisuuden lieveilmiötä. Laittomien ja laillisten maahan pyrkijöiden vyöry koettelee jo Schengen-järjestelmää ja kansallisten talouksien kestokykyä.”

Kansanedustajat Li Andersson (vas), Eero Heinäluoma (sd), Ville Niinistö (vihr), Erkki Tuomioja (sd), Tytti Tuppurainen (sd), politiikan tutkija Jan Sundberg sekä Sdp:n Demokraatti-lehden uutispäätoimittaja Antti Vuorenrinne ilmoittivat yhteisessä tiedotteessaan aamupäivällä, että he kieltäytyvät ”kohteliaasti” kutusta.

Iltapäivällä vasemmistoliiton eduskuntaryhmästä tuli tiedote, jonka mukaan myös Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne on kieltäytynyt kutsusta, mutta Rinteen nimi oli jäänyt epähuomiossa pois kutsusta kieltäytyjien listalta.

He kertovat kieltäytyvänsä kutsusta kahdesta syystä:

– Ensinnäkin, haluamme edelleen saada puolueen puheenjohtajalta, ulkoministeri Timo Soinilta, sekä puoluejohdolta lausunnon heidän suhtautumisestaan kansanedustaja Olli Immosen esiintymisiin, kirjoitusten sisältöihin ja niiden edustamaan aatemaailmaan.

– Toiseksi, pidämme tärkeänä, että keskustelu rasismista ja sen vastaan toimimisesta pysyy julkisena. Julkisesti esitetty kritiikki ja vastustus rasistisia lausuntoja kohtaan ei ole vihapuhetta tai kiihkoa, vaan osa demokraattista poliittista kulttuuriamme. Katsomme, että ulkoministeri Soinin ja perussuomalaisten puoluejohdon tulisi käydä keskustelua julkisesti, sillä vastausta vaille on jäänyt myös Suomen kansa.

Putkonen julkisti reilu viikko sitten ”mustan listansa” henkilöistä, jotka Putkosen mukaan jatkoivat ”KRP:n päätöksen jälkeen perussuomalaisten panettelua ja solvaamista sekä kiihottivat kansalaisia ja mediaa vihapuheisiin.”

Putkosen listalla olivat lisäksi euroedustaja Henna Virkkunen (kok), entinen SMP:n kansanedustaja ja puheenjohtaja Pekka Vennamo, Ylen päätoimittaja Atte Jääskeläinen sekä yliopistomiehet Kimmo Grönlund ja Juha Suoranta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    2. 2

      Espoon Kivenlahdessa kadonnut 11-vuotias tyttö löytyi

    3. 3

      Äiti jätti 5-vuotiaan yksin uima-altaaseen – poika painui veden alle lähes viideksi minuutiksi

    4. 4

      11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

    5. 5

      Tara-terrieri jäi jumiin tierummun sisään: vesiletkulla ulos huuhdotun koiran suusta löytyi yllätys

    6. 6

      Paavo Lipposen kaunis Emilia-tytär, 19, kirjoitti ylioppilaaksi loistavin arvosanoin – ei seuraa vanhempiaan politiikkaan

    7. 7

      Tuoreen ylioppilaan Oton, 19, elämä mullistui Kanarialla – kansainväliset urasuunnitelmat kariutuivat: Oli otettava järki käteen

    8. 8

      Lomarahoista pois kolmannes: katso, kuinka leikkuri iskee tuloihin

    9. 9

      Donald Trump keinahteli ja lauloi kansallislaulua teatraalisesti – some räjähti: ”Kuin ekaluokkalainen”

    10. 10

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa – poliisi etsii vaarallista henkilöä

    2. 2

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    3. 3

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    4. 4

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    5. 5

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    6. 6

      Vesistö kirkastettiin 200 tonnilla kemikaalia – Sukeltajat hämmentyivät: Littoistenjärvi taas täysin samea

    7. 7

      Pamela Anderson, 49, selittää IS:lle muuttunutta ulkonäköään – kaiken takana yksi päätös: ”En yksinkertaisesti jaksa enää tässä iässä”

    8. 8

      Mitä on tapahtunut Tiger Woodsille? Ratista kärynnyttä tähteä tuskin tunnistaa pidätyskuvasta

    9. 9

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    10. 10

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    5. 5

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    6. 6

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    7. 7

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    8. 8

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Näin Sebastian Vettel vei Monacon voiton Kimi Räikköseltä – IS seurasi F1-kisaa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vastasyntynyt vauva ällistytti kätilön vain minuutteja syntymän jälkeen –”Herranjumala, tyttö kävelee!”

    2. 2

      Espoon Kivenlahdessa kadonnut 11-vuotias tyttö löytyi

    3. 3

      Äiti jätti 5-vuotiaan yksin uima-altaaseen – poika painui veden alle lähes viideksi minuutiksi

    4. 4

      11-vuotiaasta tytöstä jaettiin seksuaalisia kuvia internetiin – äiti stailasi ja tuttava kuvasi

    5. 5

      Tara-terrieri jäi jumiin tierummun sisään: vesiletkulla ulos huuhdotun koiran suusta löytyi yllätys

    6. Näytä lisää