Verneri

Kotimaa

Venäläisnuoren erikoinen rikos: Loikkasi Suomesta Venäjälle

Julkaistu: , Päivitetty:

Venäjän rajavartijoilla oli ihmettelemistä, kun he saivat kiinni Suomesta Venäjälle salaa kävelleen nuoren miehen.
Paljastui, että kyseessä oli 19-vuotias venäläispoika, joka oli lähtenyt karkumatkalle Espanjan-kodistaan.

Poika oli riidellyt isänsä kanssa ja päättänyt lähteä tämän luota Venäjälle.

Venäjän rajavartiolaitos kertoi uutistoimisto Ria Novostille, että nyt poika on pidätettynä ja häntä vastaan on käynnistetty rikostutkinta laittomasta rajanylityksestä.

Venäläismedian mukaan Suomen rajavartiosto hälytti venäläiskollegansa ilmoittaen, että maiden välisellä rajalla on havaittu laiton ylitys.

Venäjän rajavartiosto sai lopulta nuoren miehen kiinni Murmanskin alueeseen kuuluvan Kuolajärven lähistöllä, noin kuuden kilometrin päässä rajasta.

Karkulaisen kerrotaan olevan kotoisin Kirovista.

Selvittelyjen aikana on käynyt ilmi, että poika oli asunut isänsä kanssa Espanjassa vuodesta 2009 lähtien.

– Heille oli tullut vakava välienselvittely, ja poika oli päättänyt karata ja palata Venäjälle, Venäjän viranomaiset kertoivat uutistoimistolle.

Poika oli liftannut rahattomana Espanjasta Suomeen ja ylittänyt sen jälkeen valtioiden rajan kävellen. Venäjän puolella hänellä oli aikomus jatkaa matkaansa Kiroviin niin ikään liftaillen.

Komsomolskaja Pravdan mukaan on arvoitus, miksi poika päätti tulla Venäjälle laittomasti, sillä hänellä olisi ollut oikeus ylittää raja aivan laillisestikin.

– Hän olisi päässyt maahan laillisesti, sillä hänellähän on kansalaisuus. Hänet olisi päästetty maahan, vaikka hänen passinsa ei olisi ollut edes voimassa, Karjalan rajavartioston lehdistöedustaja Denis Rozolinski ertoi lehdelle.

Rozolinskin mukaan poika olisi joutunut maksamaan ainoastaan noin 2 000–5 000 ruplan sakot, jos hän olisi pyrkinyt maahan vanhentuneella passilla. Euroissa summa olisi ollut noin 30-70 euroa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    2. 2

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    3. 3

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    4. 4

      Dopingtuomio ei ole Therese Johaugin ainoa huoli: miljoonahuvilan osto toi mukanaan ongelman

    5. 5

      Tällainen on Trumpin uusi viestintäpäällikkö: Entinen malli ja näyttelijä

    6. 6

      Näyttelijä joutui järkyttävän hyökkäyksen kohteeksi keskellä Lontoota – ohikulkija viilsi saksilla päähän: ”Verta oli kaikkialla”

    7. 7

      Palvottu plusmalli julkaisi kuvan, jollaisia mallit harvoin someen laittavat – esittelee uhkeat luomukurvinsa

    8. 8

      Jukka söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä keskellä Afrikkaa – 1600 euron ”ripulireissu” oli unohtumaton kokemus

    9. 9

      Poliisi julkaisi kuvan lasten vaarallisesta temppuilusta – ”Emme halua, että ainuttakaan vahinkoa tapahtuu”

    10. 10

      Toni Wirtanen huomasi vaimonsa käytöksessä hälyttävän muutoksen – Jannika B:n masennus paljastui salakavalasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    2. 2

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    3. 3

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    4. 4

      Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

    5. 5

      Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

    6. 6

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    7. 7

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    8. 8

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    9. 9

      Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

    10. 10

      Turun Ruissalosta löytyi kaksi ruumista – poliisi tutkii

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    2. 2

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    3. 3

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    4. 4

      Dopingtuomio ei ole Therese Johaugin ainoa huoli: miljoonahuvilan osto toi mukanaan ongelman

    5. 5

      Tällainen on Trumpin uusi viestintäpäällikkö: Entinen malli ja näyttelijä

    6. Näytä lisää