Minna, Vilma, Miina

Kotimaa

Valikko

Ministeri syyttää aikataulumokaa – ”Tällaista ei tulisi koskaan tapahtua”

Julkaistu:

Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps) sanoo pyytäneensä eläkepaketin hyväksymisen siirtämistä aikatauluvirheen, ei hallituksen erimielisyyksien seurauksena.
Ilta-Sanomat kertoi aiemmin keskiviikkona hallituksessa syntyneestä erimielisyydestä, joka liittyy upseerien eläkeiän nostamiseen. Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps) kertoi perussuomalaisten vastustavan eläkeiän nostamista kahdella vuodella, sillä sen seurauksena reservissä olevien upseerien määrä vähenisi.

Uudistus kuuluu pitkään valmisteltuun eläkepakettiin, joka hallituksen oli määrä hyväksyä istunnossaan torstaina. Keskiviikkona asian kerrottiin kuitenkin jäävän pöydälle esittelijänä toimivan sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylän (ps) pyynnöstä.

Mäntylän mukaan tieto eläkepaketin pois vetämisestä pitää paikkansa, mutta syynä tähän on hänen omiin aikatauluihinsa liittyvä inhimillinen virhe.

– Julkisuudessa nousi tänään esiin, että perussuomalaiset olisivat horjuttamassa eläkesopua, ja että olisimme riitauttamassa sitä. Näin ei todellakaan ole, ministeri kirjoittaa Facebook-sivullaan.

Eläkepakettia oli tarkoitus käsitellä keskiviikkona päivällä kokoontuneen rahavaliokunnan kokouksessa, mutta tämä jäi tekemättä Mäntylän jouduttua jäämään pois kokouksesta.

– Syynä ei ollut mikään muu kuin monen inhimillisen tapahtuman summa, jonka vuoksi en ehtinyt aikataulussa rahavaliokuntaan, hän kertoo.

– Aikataulut siis osaltani pettivät pahemman kerran. Tällaista ei tulisi koskaan tapahtua mutta näin valitettavasti kävi. Tästä olen pahoillani ja vastuu on täysin minun, Mäntylä jatkaa.

Tilanne paljastui Mäntylän mukaan niin myöhään että korvaavia ministereitäkään ei saatu enää hälytettyä kokoukseen.

– Kun aikataulun pettäminen kävi osaltani ilmi, oli siinä aikataulussa mahdoton saada sijaisekseni määrättyjä ministereitä paikalle esittelemään asia, ministeri selittää.

Koska paketin hyväksyminen ei onnistu ilman rahavaliokunnan käsittelyä, oli päätös jäämässä pöydälle. Ongelma kuitenkin ratkesi päätöksellä järjestää ylimääräinen rahavaliokunnan kokous torstaina ennen valtioneuvoston istuntoa. Näin ollen hyväksyminen voi tapahtua alkuperäisen suunnitelman mukaan torstaina.

– Asia käsitellään huomenna rahavaliokunnassa, ja uudistus etenee eduskuntaan aikataulussa, Mäntylä vakuuttaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    2. 2

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    3. 3

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    4. 4

      Kamerat eivät paljastaneet: Joonas ja Pauliina harrastivat seksiä Temptation Islandilla toistensa selän takana – näin parilla menee nyt

    5. 5

      Kisailu parkkihallissa päättyi suoraan seinään Itäkeskuksessa

    6. 6

      Virkailija tuijotti ja arvosteli olympiavoittajan vartaloa – naistähdeltä kovaa tekstiä: ”Olen kurkkuani myöten täynnä”

    7. 7

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    8. 8

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    9. 9

      Cristiano Ronaldoa uhkaa kova rangaistus – yli viiden vuoden tuomio mahdollinen

    10. 10

      Urheilutähtien traagisissa kuolemissa yhtymäkohtia – sama sairaala ja kuolinpäivä, turmissa yhteisiä piirteitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    3. 3

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    4. 4

      Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    5. 5

      ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

    6. 6

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    7. 7

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    8. 8

      Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

    9. 9

      Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

    10. 10

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    2. 2

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    3. 3

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    4. 4

      Kamerat eivät paljastaneet: Joonas ja Pauliina harrastivat seksiä Temptation Islandilla toistensa selän takana – näin parilla menee nyt

    5. 5

      Kisailu parkkihallissa päättyi suoraan seinään Itäkeskuksessa

    6. Näytä lisää