Usko

Kotimaa

Valikko

Suomeen jopa 15 000 turvapaikanhakijaa – Stubb: ”Suhteellisen paljon Suomen kaltaiselle maalle”

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) toivoi kiihkotonta keskustelua turvapaikanhakijoista.
Valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok) mukaan hallitus etsii turvapaikkahakijoiden ongelmaan humaanin ja käytännöllisen ratkaisun.

– Ensimmäinen vaihe on se, että käsittelemme hakemukset nopeasti. Toisessa vaiheessa ne, jotka kansainvälisen lain mukaan ovat oikeutettuja, jäävät tänne ja alkaa kotouttamisprosessi.

– Ymmärrän ihmisiä, jotka pelkäävät muutosta ja uutta. Meidän pitää käydä sellaista keskustelua, jota eivät dominoi ääripäät, Stubb sanoi toimittajille puolueen kesäkokouksessa Forssassa.

Turvapaikan hakijoiden määrä on kansainvälisten kriisien seurauksena noussut tänä vuonna moninkertaiseksi aiempaan.

Monissa kunnissa on suhtauduttu vastahakoisesti vastaanottokeskusten perustamiseen.

– Maahanmuutossa, joko työperäisessä tai muutoin, on sekä hyviä että huonoja puolia. Niistä pitää keskustella kiihkottomasti. Suomeen on hakeutumassa tänä vuonna noin 15 000 turvapaikanhakijaa, joista osa tulee jäämään Suomeen pysyvästi. On löydettävä sellaisia ratkaisuja, joilla ihmiset kotoutuvat tänne hyvin, Stubb totesi.

Stubb ei lähtenyt määrittelemään sitä, kuinka paljon turvapaikanhakijoita Suomi voi vastaanottaa. Stubb muistutti, että Saksa vastaanottaa 800 000 ja Ruotsi 80 000 turvapaikanhakijaa vuodessa.

– Kyllä 15 000 on suhteellisen paljon Suomen kaltaiselle maalle. Viime vuonna taisi olla 3 000. Se on suuri kasvu ja ongelma jolta ei voi ummistaa silmiään. Siihen pitää löytyä ratkaisuja ja uskon, että näin tulee käymään.

– Meidän ei pidä nähdä maahanmuuttoa nollasummapelinä, että se olisi pois Suomelta, vaan päinvastoin, Stubb kommentoi.

Ota kantaa

Onko 15 000 turvapaikanhakijaa paljon Suomelle?

Kyllä 86% Ei 14%
Ääniä yhteensä 15110
Näitä luetaan!
  1. 1

    7-vuotias Senni pelasti 2-vuotiaan Hilla-siskon tukehtumiselta: ”Hillan kasvot olivat jo ihan harmaat”

  2. 2

    Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

  3. 3

    Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

  4. 4

    Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

  5. 5

    ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

  6. 6

    Syyte karmeasta velanperinnästä Kuopiossa – uhri soitti ase ohimolla äidilleen

  7. 7

    Asuntomarkkinoille on tullut kokonaan uusi ryhmä – ja se on valmis maksamaan ”kohtuuttomankin” paljon

  8. 8

    Ojanreunuksia raivanneelle miehelle kävi uskomaton vahinko: Autotalleista jäi jäljelle vain muisto

  9. 9

    Legendaarinen Onnenpyörä-tyttö häpeää Playboy-alastonkuviaan – tempauksesta nousi aikanaan valtava kohu: ”Tarvitsin rahaa...”

  10. 10

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  2. 2

    ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

  3. 3

    Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

  4. 4

    Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

  5. 5

    Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

  6. 6

    Nuoria kesätöihin palkkaava konepaja löi vaatimukset tiskiin: ”Yli 3 sanan lauseiden muodostaminen on eduksi”

  7. 7

    10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

  8. 8

    Tunnistaako suomalaisen naamasta? Testaa

  9. 9

    Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

  10. 10

    Entinen teini-idoli Pikku G palasi lavalle 10 vuoden tauon jälkeen! Liput myytiin loppuun alle tunnissa: ”Ensimmäinen reaktio oli, että ei”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

  2. 2

    Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

  3. 3

    Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

  4. 4

    Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

  5. 5

    Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

  6. 6

    25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

  7. 7

    Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

  8. 8

    Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

  9. 9

    Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

  10. 10

    Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    7-vuotias Senni pelasti 2-vuotiaan Hilla-siskon tukehtumiselta: ”Hillan kasvot olivat jo ihan harmaat”

  2. 2

    Nelikymppinen Mika myy seksiä sivutyönään – ”tiesin, että olin löytänyt jotain todella hienoa”

  3. 3

    Diplomi-insinööri ei arvannut, mitä kohtaamisesta ulosottomiehen kanssa seuraisi – poistui kyyneleet silmissä ja mullisti elämänsä

  4. 4

    Saamahousut ja 5 muuta alusvaatetta, joista naiset vaikenevat

  5. 5

    ”Pistää ihan vihaksi” – Somessa kauhistellaan: Nanna Karalahden ja Jax-pojan ravintolakäynti ei mennyt putkeen

  6. Näytä lisää